Kölnistä saat ikuisen ystävän

Rakas lukija,

olen viime aikoina editoinut elokuussa ilmestyvää romaaniani Venetsialaiset. Kirja on valloittanut suurimman osan aivokapasiteetistani, ja sen vuoksi teen melkein kaiken viiveellä. Vastaan sähköposteihin viiveellä. Herään viiveellä. Syön aamupalaa klo 12.30. En muista, olenko jo pessyt hampaani. Pesen hampaat uudestaan.

Sama pätee blogiin. Vietin pääsiäisen Kölnissä, mutta vasta nyt saan kirjoitettua matkasta postauksen. Onneksi aihe ei koskaan vanhene, ei ainakaan niin kauan kuin planeetta Maa on olemassa.

Tässä joitakin vinkkejä siltä varalta, jos jonakin päivänä päätät matkustaa Kölniin, Saksan neljänneksi suurimpaan kaupunkiin. Nämä kohteet kannattaa ainakin tsekata:

1. Kölnin tuomiokirkko

Tähän nähtävyyteen törmää Kölnissä sataprosenttisella varmuudella. Kuten edellisessä postauksessani kerroin, näin Kölnin viimeksi 17-vuotiaana. Paljon on virrannut Reinjoessa vettä sen jälkeen. Tällä kertaa olin ajatellut saapua kirkon luokse juhlallisin menoin, kuin pyhiinvaeltaja taivaansinisessä takissani. Lopulta kävikin niin, että minä ja seuralaiseni näimme osan kirkosta jo päärautatieaseman ikkunasta, kun saavuimme lentokentältä keskustaan. ”Apua, mä en voi nähdä sitä vielä”, huudahdin. Tätä tunnetta paikallisten on varmaan hankalaa ymmärtää. Tuomiokirkko lienee kölniläisille yhtä tavallinen asia kuin Stockmann helsinkiläisille.

Vaikka vuosia on kulunut, kirkko oli yhtä upea kuin ennenkin. On huojentavaa huomata, että maailmassa on joitakin asioita, jotka eivät muutu.

2. Vanha kaupunki

Olisin voinut vaeltaa vaikka kuinka kauan vanhan kaupungin kaduilla. Kun kävelimme kapeilla kujilla ja ihailimme värikkäitä taloja, tuntui kuin olisimme saapuneet satumaailmaan. Etenkin pääsiäislauantaina, kun aurinko oli erityisen hyvällä tuulella, myös vanha kaupunki näytti itsestään parhaat puolensa.

3. Reinin ranta

Olen kotoisin Lapualta, jonka läpi virtaa joki. Ehkä siksikin viihdyn niin hyvin kaupungeissa, joissa joki juoksee omaa vauhtiaan kohti päämäräänsä. Köln on yksi noista paikoista. Reinin ranta viehätti minua myös siksi, että alueella sijaitsee viihtyisiä ravintoloita, joiden terasseilla saattoi istuskella ja nauttia kevään valosta.

4. Hohenzollernin silta

Köln on romantikkojen kaupunki. Hohenzollernin siltaa koristavat lukuisat rakkauslukot, joita nähtävästi myös lemmenlukoiksi kutsutaan ja joita pariskunnat ovat kiinnittäneet sillan kaiteisiin merkkinä rakkaudestaan. Lukkoja katsellessa tuli väistämättä ajatelleeksi, millaisia pareja sillalla oli käynyt, millainen heidän tarinansa on, ovatko he yhdessä tänäkin päivänä. Sillan lähistöllä sijaitsi koju, jossa myytiin erilaisia munalukkoja juuri tätä tarkoitusta varten. Niihin olisi voinut kaivertaa nimet ja päivämäärän, mikäli meillä olisi ollut ylimääräistä energiaa. Sellaista emme itsestämme löytäneet, vaikka uskommekin ikuiseen rakkauteen.

5. Schokoladenmuseum

Suklaamuseossa kannattaa käydä, jos haluaa muutaman ilmaisen maistiaisen herkullista Lindt-suklaata. Museossa olisi varmasti saanut paljon tietoa suklaan valmistamisen eri vaiheista ja historiasta, mutta minä ja seuralaiseni olimme sinä päivänä kiinnostuneempia suklaan mausta ja keväauringosta kuin faktatiedoista. Kölnissä kevät oli jo pääsiäisen aikoihin selvästi pidemmällä kuin Suomessa. Näimme keskustassa jopa orvokinkukkia!

6. Museum Ludwig

Suosittelen lämpimästi Museum Ludwigia, jossa voi ihailla muun muassa Pablo Picasson ja Andy Warholin taidetta. Jostakin syystä mieleeni jäivät parhaiten Warholin teos Two Elvis (1963) sekä David Hockneyn maalaus Sunbather (1966). Molemmat voi nähdä täältä.

Museon nettisivuilta luin, että Museum Ludwigissa on Euroopan laajin poptaidekokoelma sekä maailman kolmanneksi suurin Picasso-kokoelma. Nähtävillä on myös muun muassa saksalaista ekspressionismia, venäläistä avantgardea sekä tietoa valokuvauksen historiasta.

7. Römisch-Germanisches Museum Köln

Suuntasimme roomalais-germaanisen museon suojiin pääsiäissunnuntaina, kun sade viilensi sään ja kaupat olivat kiinni ja käsiä paleli. Kun kuljin tuon museon saleissa, minulla oli koko ajan vahva déja vu -tunne. Luultavasti kävin museossa 17-vuotiaana  ymmärtämättä kovin paljon mistään. Nyt ymmärsin lähestulkoon yhtä vähän, koska kärsivällisyyteni lukea tietoiskuja museoissa on minimaalinen. Joka tapauksessa museon sivuilla kerrotaan, että nähtävillä on kaupungin arkeologista perintöä joka ulottuu aina esihistoriasta keskiaikaan. Katselimme, millaisia koruja naiset aikoinaan käyttivät ja millaisilla ”saksilla” miehet muinoin leikkasivat hiuksensa. Ihailimme myös kaunista, 200-luvulta peräisin olevaa mosaiikkilattiaa, joka oli sijoitettu eräänlaiseen syväntöön. Joku turisti pudotti sinne vahingossa kännykkänsä. Museon työntekijä tuli avuksi, ja puhelin ongittiin pihdeillä. Katsoimme toimitusta henkeä pidättäen. Tämä oli yksi matkan jännittävimmistä hetkistä, vaikka se ei edes tapahtunut meille.

8. Kirjakaupat

Ammattini huomioon ottaen ei ehkä ole yllättävää, että rakastan samoilla kirjakaupoissa. Mutta yllättävää on se, kuinka kauan jaksan piehtaroida kirjojen keskellä. Ikuisesti. Tämä saattaa joskus tuskastuttaa seuralaistani, joka haluaisi nähdä matkalla muutakin kuin kirjahyllyjä. Onkin tärkeää, että hän saa jotakin tekemistä näissä tilanteissa. Kölnissä hän otti minusta pari videota ja valokuvaa, joissa näytin omasta mielestäni kamalalta. Raivostuin, vaikka rähjäinen ulkomuotoni ei ollut hänen vikansa. Lopulta hän nopeutti kirjakaupasta lähtöämme marssimalla kassalle ja ostamalla minulle lahjaksi pokkarin. Olin pidellyt kädessäni jo pitkän tovin Gréogoire Delacourtin romaania Die vier Jahreszeiten des Sommers. Vapaasti käännettynä kirjan nimi on ”kesän neljä vuodenaikaa”.

9. Dulce-kahvila

Sunnuntaiaamuna emme syöneet aamiaista hotellilla, koska brunssin hinta oli 25 euroa. Niinpä päädyimme mahat kurnien viihtyisän näköiseen kahvilaan, jossa oli tarjolla herkullisia aamiaisvaihtoehtoja huomattavasti edullisemmin kuin hotellilla. Kahvila sijaitsee pienellä aukiolla nimeltä Willy Millowitsch-Platz. Voin suositella tuota paikkaa lämpimästi. Ehkä tämä kuva kertoo, miksi:

10. Patsas, jonka kainaloon voi istua

Dulce-kahvilan edessä istuu vuodesta toiseen vanha herra käsi ojossa. Asetuin hänen kainaloonsa viimeksi kesällä 2000, kun kaverini otti minusta ja patsaasta valokuvan. Sattumalta bongasin tällä reissulla tuon saman herrasmiehen. Kun näin hänet pitkästä aikaa, kiljahdin ilosta. Myöhemmin sain selville, että patsas esittää edesmennyttä Willy Millowitschia, kölniläistä näyttelijää ja teatterinjohtajaa. Oli helppo hymyillä, kun sain poseerata hänen kanssaan kaikkien vuosien jälkeen.

Tätä postausta kirjoittaessa tuli hirvittävä kaipuu uudelle matkalle. Ehkä minua vaivaa se mikä monia muitakin; ikuinen Wanderlust eli kaukokaipuu, liikkeellä olemisen halu.

 

Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille! Schönen Sonntag!