MinäKertoja
MinäKertoja

Lapsuuden tärkeissä kirjoissa on yhä taikaa

”Miten merkilliset kasvot hänellä olikaan…

Vaikka eläisin tuhat vuotta en unohtaisi kasvoja, jotka näin silloin ensi kerran tietämättä hänestä vielä mitään.”

-Maria Gripe: Salaisuus varjossa (Skuggan över stenbänken 1983, suom. Eila Kivikk’aho 1985)

Tiedätkö sen tunteen, kun näet jonkin lapsuutesi tai nuoruutesi kirjan pitkästä aikaa? Sydämessä läikähtää lämmin tuttuuden ailahdus, ja muistat elävästi, millaista oli lukea tuota kirjaa, millaista lumovoimaa se hehkui, miten innoissasi kääntelit sivuja.

Tämä isosiskoni kappale on vuodelta 1985.

Minulle on käynyt näin esimerkiksi silloin, kun olen nähnyt vuosien jälkeen Pupu Tupuna -tarinoiden tai Mauri Kunnaksen Joulupukki-sadun kuvia, tai L.M. Montgomeryn Anna– ja Runotyttö -kirjojen kannet. Yhtäkkiä katselen rakkaita piirroksia yhtä aikaa lapsen ja aikuisen silmin, Pupu Tupunaa värikkäässä tavaratalossa ja veikeitä koiratonttuja lelupajoissaan, herkkää runotyttöä mustissa leteissään – ja nuo tunnistamisen hetket tuntuvat kehossa miltei fyysisenä elämyksenä.

Tämän tutun romaanin bongasin Lapuan kirjaston hyllystä.

Eilen näin Lapuan kirjastossa pitkästä aikaa romaanin, joka aiheutti voimakkaan tunnereaktion: ruotsalaisen Maria Gripen teoksen Hissillä neljänteen kerrokseen (1991). Todennäköisesti en ole edes itse lukenut kyseistä kirjaa, sillä liitin sen heti voimakkaasti läheiseen ystävääni, jonka kanssa vietimme yhdessä useimmat lapsuutemme päivät. Ehkä hänellä oli tuo kirja mukanaan, kun olimme toistemme luona yökylässä. Ehkä hän luki sitä minulle ääneen, sillä jotakin hyvin tuttua oli myös päähenkilön nimessä: Lotte.

Kenties lainaan tuon kirjan vielä myöhemmin.

Nappasin kuvan Lapuan kirjastossa.

Hiljattain luin vuosien tauon jälkeen Maria Gripen Varjo-sarjan ensimmäisen osan: Salaisuus varjossa. Kirja palasi mieleen varmaankin siksi, että kollegani oli sitä kehunut Facebookissa. Muistin heti romaanin mystisen tunnelman, talon hämärät huoneet ja salaperäisen valokuvan, kynttilänvalon joka lauseissa hehkui.

Kun aloin lukea kirjaa uudestaan, sama maaginen tunnelma oli yhä läsnä. Kirjan kertojana on 14-vuotias Berta, jonka perheeseen saapuu uusi palvelustyttö Carolin. Isoäidin lähettämä sisäkkö on ahkera, aikaansaava ja vetovoimainen persoona, mutta hänessä on myös jotakin tavoittamatonta. Miksi hän kertoo taustoistaan varsin niukasti? Kuka on se kaupungilla liikkuva poika, joka muistuttaa häntä niin silmiinpistävästi? Entä minkä tähden Carolin katselee niin kiinnostuneena perheen vanhaa valokuva-albumia?

Kiinnostavinta kirjassa on turvallista elämää viettäneen Bertan ja jo maailmaa nähneen Carolinin suhde. Berta haluaisi päästä lähelle Carolinia, ystävystyä, kehittää luottamuksen siteen. Mutta kaksi vuotta vanhempi Carolin käyttäytyy välillä arvaamattomasti, tiuskii ja kritisoi vauraan perheen kokematonta tytärtä. Seuraavassa hetkessä Carolin on jälleen oma ihastuttava itsensä.

Tuossa pakenevassa ystävyydessä on jotakin sellaista, joka koskettaa minua lukijana ehkä vielä enemmän kuin lapsena. Samaistun hyvin Bertaan, joka yrittää varovasti kysellä Carolinin tunteista.

Kirjan keskivaiheilla tapahtuu juonenkäänteitä, jotka eivät kiinnostaneet minua niin paljon kuin Carolinin mysteeri. Tuo juonikuvio liittyy Bertan vanhempien tuntemaan köyhään yksinhuoltajaperheeseen, jonka äidillä Floralla on alkoholiongelma. Yksi Floran kolmesta lapsesta alkaa käydä säännöllisesti Bertan perheen luona syömässä. Kukaan ei kuitenkaan pysty pelastamaan poikaa vakavalta sairaudelta.

Tämä osio tuntui sen verran vieraalta, että hetken mietin, olenko edes lukenut kirjaa kokonaan lapsena. Mutta luultavasti olen vain vuosien varrella unohtanut kyseisen tapahtumasarjan.

Kuten kolleganikin muistaakseni totesi, Salaisuus varjossa käsittelee varsin isoja teemoja. Vuoteen 1912 sijoittuvassa kirjassa nousevat esiin muun muassa identiteettikysymykset, sosiaalinen epätasa-arvo, köyhyyden ja alkoholismin vaikutukset lapsiin, Titanicin uppoamisen aiheuttama kauhu sekä yleinen äänioikeus. Carolin ja taloudenhoitaja Svea käyvät naisten äänioikeudesta kiivaita keskusteluja. Vanhempaan sukupolveen kuuluva Svea pystyttelee konservatiivisella linjalla, kun taas moderneja näkemyksiä edustava Carolin on sitä mieltä, että naistenkin pitäisi ehdottomasti saada vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Pohjimmiltaan kirja käsittelee perheenjäsenten välisiä salaisuuksia. Bertakin joutuu oppimaan, että ketään ei voi tuntea kokonaan, ei edes omaa isää joka vetäytyy mielellään lukemaan yksinään. Mitä säröä isä piilottelee sisällään?

Voin lämpimästi suositella romaania kaikille, jotka nauttivat hyvästä, kauniista kielestä sekä kiehtovista mysteereistä.

Kirja loppuu sen verran koukuttavaan kohtaan, että tekisi mieli lukea piakkoin myös toinen osa: …ja metsän valkeat varjot (1984).

Helmet-lukuhaasteessa Salaisuus varjossa täyttää kohdan 11: Kirjassa käsitellään naisen asemaa yhteiskunnassa.

Hyvää viikon jatkoa kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *