MinäKertoja
MinäKertoja

Romaani edistyy Pohjanmaan Rivieralla

”Being a writer is like having homework every night for the rest of your life.”

-Lawrence Kasdan

Rakkaat ystävät ympäri maailmaa,

lähetän teille kirjaimellisesti lämpimiä terveisiä autosta. Vietin juuri pitkän viikonlopun Lapualla mieheni kanssa, matkalaukku niin täynnä vaatteita että olisimme voineet lähteä vaikka kahdeksi viikoksi Ranskaan tai Italiaan.

Vaitettavasti en tajunnut, että Pohjanmaalla voisi olla melkein yhtä lämmintä kuin vaikkapa Rivieralla. Pakkasin mukaan jopa pipon ja punaiset nahkahansikkaani, eikä minulle tullut mieleenkään ottaa mukaan shortseja tai muita kesäisiä vaatteita. Meinasin suorastaan paahtua, kun lähdimme eilen kävelylle kuumissa farkuissa.

Oloni kävi jopa niin tukalaksi, että kävimme ostamassa minulle Halpa-Hallista kahdet shortsit, uuden pikeepaidan ja kivennäisvettä. Sen jälkeen päädyin vaihtamaan shortsit kaupungintalon pihassa, mahdollisimman vähäeleisesti, kuin uimarannalla.

”Sä oot kuitenkin julkisuuden henkilö”, sanoi mieheni etsiessään minulle suojaista soppea.

Parin päivän aikana olemme ehtineet käydä myös muun muassa kirjastossa, Veikon koneessa, Jokilaakson matkailupuutarhassa sekä Koveron Shellillä tapaamassa ystäviä.

Jokilaakson linnunpönttökin nauttii auringosta.

Perjantaina ja lauantaina Lapualla järjestettiin markkinat. Sieltä löysin itselleni muun muassa pari pohjalaisaiheista paitaa. Toinen niistä on koristeltu kullanhohtoisin salmiakkikuvioin, toisessa lukee valkoisin kirjaimin: ”Kaikkia pitääs, kun vaan kerkiääs”.

Äiti ja minä purskahdimme nauruun, kun näimme tuon paidan. Sen viesti oli niin voimakas, että minun oli saatava se omakseni.

Söimme myös muurinpohjalettuja (korjaan: lättyjä!) mansikkahillon ja kermavaahdon kera. Istuimme varjoisan teltan suojissa ja katselimme auringossa ilakoivia ihmisiä.

Välillä korjailin käsikirjoitustani, josta syntyy vähitellen Venetsialaiset-niminen romaani. Kolmesta sisaresta kertova kirja sijoittuu Pohjanmaan Järviseudulle huvilakauden päättäjäisten aikoihin, elokuun viimeiseen lauantaihin, jolloin aurinko alkaa jo väsyä ja ihmiset jättävät hyvästejä kesälle. Romaani ilmestyy sopivasti elokuun puolivälissä, noin viikkoa ennen venetsialaisia.

Viime aikoina olen lukenut tekstiä paperilta läpi. Viilailen lauseita ja korjailen pilkkujen paikkaa, parantelen rytmiä ja bongailen turhaa toistoa.

(Vinkki kaikille kirjailijoiksi haluaville: kannattaa ehdottomasti aina tulostaa oma teksti ja lukea se paperilta kynän kanssa. Silloin virheet ja kömpelyydet näkee helpommin kuin tietokoneen näytöltä.)

Lukiessani tarkistelen myös faktoja, kuten sitä, onko anopinkielellä taipumus kukkia, mitä amppelikukka oikeastaan tarkoittaa ja milloin kurjet valmistelevat syysmuuttoa.

Jos jonakin päivänä romaani ei saa minulta huomiota, poden heti huonoa omaatuntoa. Tuntuu kuin käsikirjoitus olisi pieni kissanpentu, jota on silitettävä ja ruokittava päivittäin. Niinpa eilen ja perjantai-iltanakin minun oli istuttava koneen ääreen ja korjattava muutamia lukuja.

”Miten sä jaksoit tänäänkin tehdä töitä”, mieheni kysyi lauantaina jäätelötötterö kädessään.

Vastasin jotakin sellaista, että työskentelin tänään, jotta voisin sunnuntaina levätä. Toinen vastaus voisi kuulua näin: kirjoitin, koska en osaa olla kirjoittamatta.

Mutta tänään pidän vapaata. (Julkaisen vain tämän pienenpienen blogipostauksen).

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, ja aurinkoista viikonlopun jatkoa jokaiselle!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *