Ryövärimorsianta ei voi unohtaa

Poissa oleva on kilpailijoista pahin.

-Margaret Atwood: Ryövärimorsian (suom. Kristiina Drews, 1994)

On ihmeellistä, kuinka vahvoja muistoja joihinkin kirjoihin liittyy, etenkin niihin jotka on lukenut lapsena tai nuoruusvuosina. Esimerkiksi L.M. Montgomeryn Anna– ja Runotyttö-romaanit inspiroivat minuakin aikoinaan tarttumaan kynään ja kirjoittamaan runoja Riipisensillasta ja puutarhan kukkasista. Victoria Holtin romanttisia romaaneja luin teini-ikäisenä kesämökillä ja kannoin tarinoita järvenrantaan paikallisesta kunnankirjastosta. Vaikka kyseessä ei ollut kotikuntani, hankin sieltäkin kirjastokortin lähinnä Victoria Holtin vuoksi.

Taannoin huomasin siskoni luona romaanin, jonka kansi näytti heti tutulta: Margaret Atwoodin Ryövärimorsian. Muistaisin lukeneeni tuon kirjan ensimmäisen kerran 16-vuotiaana, osittain kesätöissä. Istuin toimistossa, vastailin puhelimeen ja luin kirjaa aina kun voin.

Toivottavasti yritin joskus edes esittää ahkeraa.

Mutta kukaan ei voinut kieltää, ettenkö olisi ollut ahkera lukija. Todellinen intohimoni oli siis havaittavissa jo tuolloin.

Olin nähtävästi jo noihin aikoihin myös erittäin tarkka lukija. Yli 600-sivuisen romaanin marginaaleihin on jätetty outoja kuulakärkikynämerkintöjä, pieniä pisteitä ja palluroita, joiden tarkoitus on ilmeisesti muistuttaa, mistä kohdasta voin jatkaa lukemista (puhelun jälkeen).

Tänä syksynä tartuin romaaniin uudestaan, vuosikausien jälkeen. Lukaisin siskoni luona kirjan ensimmäiset lauseet ja olin välittömästi koukussa.

Ryövärimorsian kertoo kolmesta ystävyksestä, jotka kaikki ovat menneisyydessään kärsineet erään salaperäisen naisen, Zenian, tähden.

Zenia on häikäisevä kaunotar, joka luikertelee elämään vaivihkaa, esittää hyvää ystävää mutta saa kaiken sekaisin hurmaamalla toisten miehet ja pettämällä luottamuksen.

Ja nyt Zenia on palannut.

Ryövärimorsian näyttää, millainen merkitys tarkoilla yksityiskohdilla on kerronnassa. Tekstistä tulee elävää ja vetovoimaista, kun kirjailija luo maailman perusteellisesti ja yksityiskohtiin zoomaten.

Romaanin kolme ystävystä ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta jokainen heistä tuntuu aidolta ja elävältä. Tony on sotahistoriaan perehtynyt tutkija ja yliopiston opettaja, ennustuksiin uskova Charis leijailee yliluonnollisissa kuvitelmissaan, Roz on rehevä uranainen joka sisimmässään tuntee hienoista epävarmuutta omasta viehätysvoimastaan.

Jokainen heistä myös reagoi omalla tavallaan Zenian paluuseen. Mutta tärkeää on se, että nämä naiset pitävät yhtä vaaran edessä.

Zenia on karismaattinen mysteeri, kameoleontti joka vaihtaa väriä tarpeen mukaan. Kullekin ystävykselle hän on kertonut erilaisen tarinan itsestään. Lopullista totuutta ei kukaan saa tietää, kuten Tonykin romaanissa oivaltaa. Myös lukija joutuu muodostamaan Zeniasta ja hänen kohtalostaan oman tulkintansa.

Ehkä siinä onkin kirjan tärkein viesti – jokainen ihminen on salaisuus.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan Ryövärimorsiameen.

Kun on kerran kohdannut hänet, muistaa hänet ikuisesti.

 

Zenia lähetettiin hänen elämäänsä – hän itse valitsi Zenian – jotta tämä opettaisi hänelle jotakin. Vielä Charis ei tiedä mitä se oli, mutta ajan mittaan hän saa sen selville.