MinäKertoja
MinäKertoja

Taiteilijan ei ole pakko kärsiä

Marttyyri sanoo: ”Elämä on kärsimystä.”

Veijari sanoo: ”Elämä on kiinnostavaa.”

-Elizabeth Gilbert: Big Magic – Uskalla elää luovasti (suom. Laura Beck)

Olen viime aikoina potenut lievää alakuloa. En usko, että voin laittaa kaikkea flunssainfernon piikkiin, vaikka se onkin tilapäisesti kähveltänyt osan voimistani. Luulen, että minua painaa paitsi omaan korkeaan ikääni liittyvä eksistentiaalinen kauhu, myös romaanikäsikirjoitus, jota parhaillaan viimeistelen ja yritän viilata täydelliseksi.

Juuri tuo täydellisyys on mahdoton vaatimus, ja ehkä siksi viimeistelytyö tuntuukin ajoittain raskaalta. Haluaisin, että jokainen lause olisi kuin virheetön veistos, että tuon jykevän patsaan jokainen käsi ja jalka ja pakaralihas olisi suorassa, ettei yksikään varvas tai rintalihaksen muoto vaikuttaisi kömpelöltä.

Hassuinta on, että vain minä itse vaadin täydellisyyttä. Toki kaikki toivovat, että kirjasta tulisi mahdollisimman hyvä, mutta kukaan muu kuin minä ei ole sanonut: ”Sinun romaanissasi ei saa olla minkäänlaista virhettä tai heikkoa kohtaa! Sinun romaanisi on oltava täydellinen!”

Vain minä itse odotan kympin tai pikemminkin kymppi plussan suoritusta samalla tavalla kuin asetin itselleni vaatimuksia jo koulussa. Jopa matematiikan kokeesta oli pakko saada kymppi, tai vähintään 9+!

Näiden ajatusten keskellä tuntui helpottavalta lukea Elizabeth Gilbertin inspiroivaa kirjaa Big Magic – Uskalla elää luovasti (2015/2016). Siinä suosittu amerikkalaiskirjailija tarkastelee luovuutta kuuden eri teeman kautta: rohkeuden, lumouksen, luvan, sinnikkyyden, luottamuksen ja jumalallisuuden. Näitä kaikkia tarvitaan luovassa prosessissa.

Big Magic -kirjassaan Gilbert vapauttaa lukijansa täydellisyyden vaatimuksista. Hänen mielestään perfektionismi on vain kauniiseen asuun naamioitua pelkoa – pelkoa siitä, että ei ole tarpeeksi hyvä ja taitava. Tällaiset puutteellisuuksiin liittyvät pelot saattavat muodostua esteeksi luovassa toiminnassa, nostaa riman liian korkealle.

Eat, Pray, Love -kirjastaan tunnettu Gilbert suositteleekin, että kannattaa ryhtyä mieluummin ”ahkeraksi huithapeliksi” kuin perfektionistiksi, joka saattaa jo luovan työn alkumetreillä lamaantua täydellisyydentavoittelustaan.

Juuri perfektionismista juontunee monelle kirjoittajalle tuttu valkoisen paperin kammo. Entä jos ensimmäinen lause ei olekaan täydellinen? Miten siitä selvitään?

Laura Beckin taidokkaasti suomentama Big Magic muistuttaa, että yhteen projektiin ei kannata jumittua loppuiäkseen. Jossakin vaiheessa on osattava päästää irti siitä, mitä on luonut. Gilbert siteeraakin kirjassaan äitinsä viisasta lausetta: ”Valmis on parempi kuin hyvä.”

Miten vapauttava, mullistava ajatus!

Elizabeth Gilbertin kirja sopii kaikille, jotka haluavat toteuttaa omaa luovuuttaan. Omakohtaisten kokemustensa ja kuulemiensa tarinoiden kautta Gilbert lähestyy luovuutta ihanan kepeästi, leikkisästi ja rohkaisevasti. Hän on kuin henkistynyt, maailmaa kiertänyt isosisko, joka on elänyt kauemmin kuin minä ja joka on jo käynyt läpi kaikenlaiset luovuuden kiirastulet, rotkot ja huiputkin. Luovan ihmisen elämään kuuluu onnistumisten lisäksi väistämättä myös pettymyksiä, hylkäyksiä, kritiikkejä ja epäonnistumisia. Lempeällä äänellään tämä viisas luovuuden mentori kehottaa taitelijaa istumaan alas ja jatkamaan työntekoa.

Virkistävää Gilbertin kirjassa on myös ajatus siitä, että luovan elämän ei tarvitse olla kärsimystä. Hän kehottaa lukijoitaan nauttimaan luovuudestaan, iloitsemaan siitä, olemaan uteliaita ja kulkemaan ”kohti valoa, kohti leikkiä”. Gilbert huomauttaa, että jos jumalallinen inspiraatio joutuu jatkuvasti kuuntelemaan taiteilijan valitusta, se saattaa helposti ottaa nokkiinsa ja jatkaa matkaa.

Gilbert suositteleekin, että marttyyrin synkkyyden sijaan kannattaisi valita veijarin veikeä asenne ja vankkumaton itseluottamus.

Ilahduin myös Gilbertin viittauksesta Lawrence Sternen romaaniin Tristram Shandy – 1700-luvulla kirjoitettuun klassikkoon, josta eräs luennoitsija puhui narratologian kurssilla yliopistossa vuonna 2003 tai 2004 mutta jota en ole vielä(kään) lukenut.

”Kirjassa Tristram esittää mielestäni loistavan parannuskeinon kirjoituskammoon – hän pukeutuu parhaimpiinsa, esiintyy kuin ruhtinas ja houkuttelee siten upealla asullaan ideat ja inspiraatiot luokseen”, Gilbert kirjoittaa.

Ehkä minäkin teen niin huomenna, flunssastani huolimatta. Laitan ylleni uuden turkoosin paitani, koristan silmäni sinisellä ripsivärillä, sivelen hiuksiini tuoksuvaa öljyä – ja alan editoida.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *