Vuonna 2021 lupaan valittaa vähemmän
Mieheni sanoi minulle tänään pysäyttävän lauseen:
“Sä voisit tehdä itsellesi sellaisen uudenvuodenlupauksen, että valitat vähemmän.”
Olin juuri saanut raivokohtauksen niinkin dramaattisesta syystä kuin siitä, etten löytänyt eteisen komerosta hopeanhohtoista suosikkipipoani. Vedin lattialle lakit, lippikset ja hanskat ja haukuin ne kaikki.
Samalla haukuin monet muutkin asiat kuten uuden asuntomme. Kritisoin erästä tiettyä yksityiskohtaa, johon en ole vielä uudessa kodissamme tottunut – mutta samalla koko kämppä sai vihat niskoilleen.
Asuimme edellisessä kodissa noin 12 vuotta, joten sopeutuminen uuteen asuntoon ei ole sujunut minun kohdallani täysin kitkatta – niin paljon kuin uutta kotia rakastankin.
Kun juttelin tänään ystäväni kanssa puhelimessa, ihmettelin ääneen, miksi ajattelin jatkuvasti niin negatiivisesti. Miksi päästin päähäni niin ankeita ajatuksia sen sijaan, että muistaisin olla kiitollinen kaikista niistä asioista, jotka oikeasti ovat hyvin.
Valitan koronapandemiasta, valitan kasvomaskeista, valitan töistä, valitan ihmisistä. Miksi se sanoi minulle niin? Miksi se ei tehnyt niin kuin minä olisin tehnyt? Miksi tuokin tunkee niin lähelle jonottamaan, ilman maskia?
Miksi taas pitää mennä kauppaan?
Miksi en useammin sano: “Kiitos, että meillä on ihana uusi koti, johon mahtuu iso sohva. Kiitos, että minulla on silmät, joilla lukea kirjoja ja katsoa Netfixistä Bonusfamiljen-sarjaa. Kiitos, että olen terve. Kiitos, että minulla on rahaa ostaa ruokaa. Kiitos, että pystyn tanssimaan, vaikka missään ei ole bileitä. Kiitos, että piponi löytyi. Kiitos kaikista läheisistäni ja ystävistäni. KIITOS!”
Nyt, uuden vuoden lähestyessä, Instagramissa on alkanut näkyä top 9 – ja best 9 -kuvakollaaseja. Minäkin päätin tehdä omani.
Ensin ajattelin, että valitsisin kollaasiin yhdeksän tykätyintä kuvaa.
Mutta lopulta päätin valita mukaan ne kuvat, jotka heijastavat minulle merkityksellisiä ja tärkeitä hetkiä kuluneelta vuodelta. Ajattelin, että tämä on samalla hyvä hetki harjoittaa kiitollisuutta.
Toisinaan, Rhonda Byrnen elämäntaito-oppaiden innoittamana, olen jopa pitänyt kiitollisuuspäiväkirjaa. Sen kirjoittaminen tekee aina olon paremmaksi. Harmittavan usein päiväkirjan pitäminen kuitenkin unohtuu.
Tässä oma best nine -kollaasini, ja niiden alla lyhyet kuvatekstit:
1. Vietin tammikuussa noin viikon sukulaisten mökillä Pohjanmaalla. Tämä kokemus oli olennainen monin tavoin. Pohdin asioita yksikseni, kirjoitin kirjaa, valmistelin luovan kirjoittamisen kurssia, kokkasin Uncle Ben’s -aterioita, yritin voittaa pelkoni saunomalla yksin mökillä keskellä metsää. Iltaisin katsoin Netflixistä The Crownia ja yritin olla ajattelematta Twin Peaksin Bobia tai Psyko-elokuvan suihkukohtausta.
Yöt nukuin Jane Austenin Emman kanssa, jotta tuntisin oloni turvalliseksi.
Jälkeenpäin olin ylpeä siitä, että löysin itsestäni rohkeuden muuntautua erakoksi (vaikkakin vain seitsemän päivän ajaksi).
2. Neljännen näytelmäni, Kekkosen tyttären, ensi-ilta oli Vaasan kaupunginteatterissa helmikuussa 2020.
Näytelmä sai hienon vastaanoton ja veti katsomot täyteen. Harmittavasti kuitenkin koronapandemia keskeytti esityskauden, ja näytelmä ehti pyöriä vain yhdeksän kertaa. Tästä pettymyksestä en ole vieläkään päässyt täysin yli enkä usko pääsevänikään, ennen kuin Kekkosen tytär saa astella vielä uudelleen parrasvaloihin, jonakin päivänä, jossakin teatterissa.
Toivokaa kanssani, että tämä haave toteutuu.
Kekkosen tytär oli minulle tärkeä ja tein sitä varten työtä ainakin kolmen vuoden ajan, samalla kun kirjoitin proosaa ja työstin romaanejani.
Kiitos, että näytelmä sai hyvän vastaanoton ja kiitos jokaiselle, joka kävi sen katsomassa. Kiitos näyttelijöille, ohjaaja Erik Kiviniemelle ja koko teatterin työryhmälle.
3. Huhtikuussa käynnistin Luovuus Live -keskustelusarjan Instagramissa. Koronapandemian aiheuttaman eristäytymisen aikana aloin kaivata inspiroivia keskusteluja muiden kirjailijoiden ja luovan alan tekijöiden kanssa. Kohtaamiset piristivät mieltä ja auttoivat jaksamaan kevään läpi. Sain livelähetyksistä valtavasti myönteistä palautetta, joka kannusti minua eteenpäin ja jota kannan sydämessäni edelleen. Kiitos vieraille ja yleisölle!
Tarkoitukseni oli jatkaa Luovuus Live -lähetyksiä syksyllä, mutta muutto- ja työkiireiden vuoksi energia ei valitettavasti siihen riittänyt. Saa nähdä, millainen tilanne on tulevana vuonna!
4. Kesäkuussa tein elämäni ensimmäisen vaellusretken.
Miljöö: Kesänkitunturi, Ylläs. Kunto: tyydyttävä. Kameran takana se, jolle sain purkaa kiukkuani tälläkin kertaa. Kiitos, että elämässäni on ihminen, jonka kanssa voin olla täysin oma itseni. (Ja enimmäkseenhän olen aika kiva, eikös?)
Ylläksen maisemat hehkuvat mielessäni edelleen sinisinä ja kirkkaina, tarkkoina kuin maalaus. Voisin mielelläni kokeilla päivävaellusta toistekin, nyttemmin ehkä vähän isommilla lihaksilla ja paremmalla sisulla varustettuna. (Lihaksista kiitos viimeaikaisen säännöllisen joogaharjoittelun!)
5. Kesällä vietin aikaa myös kotiseudullani Etelä-Pohjanmaalla. Kuva, jossa istun laiturilla, on otettu Lapuanjoen rannalla. Kuvaajana äiti. Kiitos äidistä! Kiitos lakeuksista!
6. Kesällä löhöilin aurinkotuolissa lapsuudenkodin pihassa ja luin kirjoja. Samalla sain viettää ihanaa aikaa läheisten kanssa. Kiitos perheestä ja ystävistä!
Kuvan nappasi äiti.
7. Vuonna 2020 minusta tuli kahden suloisen vauvan kummitäti. Ja yhden vauvan kanssa olen tänä vuonna saanut keskustella tosi usein muun muassa videon välityksellä – viimeksi tänään vaihdoimme kuulumisia ja ihastelimme Harrodsista ostettua nallea, jolla on vihreät housut.
Seitsemäs kuva on otettu kummitytön ristiäisten jälkeen, uuden kodin parvekkeella.
Kiitos uudesta kodista ja kiitos uusista ihmisistä elämässäni!
8. Kirjoitin Otavan kanssa kustannussopimuksen seuraavasta romaanistani, joka ilmestyy näillä näkymin elokuussa 2021. Kirja on täynnä elämän isoja kysymyksiä, uusia maisemia, matkalla olemista, vastausten etsimistä, rakkautta ja rosoa, paljasta kuin iho. Kirja on kaikkinensa niin rohkea, että oikeastaan minua vähän pelottaa. Tämä raastava paradoksi on mielestäni aika olennainen osa kirjailijan työtä.
Kiitos kirjoittamisen lahjasta ja työstä, jossa saan toteuttaa itseäni!
9. Jouluaattona järjestimme puolison kanssa omat, kahden henkilön bileet. Hän valitsi biisit, minä tanssin. Kiitos joulusta ja kiitos rakkaudesta! Joulu oli erilainen kuin yleensä, mutta tunnelmallinen silti.
Tulevalta vuodelta toivon enemmän kohtaamisia kasvotusten. Leppoisaa yhdessäoloa läheisten, ystävien ja tuttavien kanssa. Kahviloissa työskentelemistä. Teatterinäytelmiä, karkkipussin rapistelua elokuvateatterissa, juhlahetkiä, mahdollisuuksia käyttää paljettimekko(j)a. Rauhallisia koti-iltoja. Innoittavia juttutuokioita, kivoja projekteja. Tanssimistakin joskus, porukalla.
Tavallista elämää.