Mediassa hävitty taloussota
Korona on nostanut Suomen elintarvikeomavaraisuuden arvostuksen korkealle. Ruoka onkin aivan huoltovarmuuden ydintä. Artikkelin taloussota viittaa Venäjän pian kuusi vuotta sitten Suomelle asettamiin vastapakotteisiin. Kursivoidut lainaukset ovat informaatiovaikuttamisen ymmärtämiseksi suomalaisista valtamedioista.
Ruoka huoltovarmuuden ytimessä
Huoltovarmuudella tarkoitamme Suomen kykyä selvitä määräajan pahastakin kriisistä säilyttäen kriittiset tekijät kansalaistemme selviämiseksi. Koko ajatus alkoi ruuasta, jossa olemme jo neljästi päättäneet olla omavaraisia. Aika viidennelle päätökselle on piankin?
Ymmärtääkseen ruuan vientiin kohdentuneiden vastapakotteiden merkityksen on syytä tuntea ruuan puutteen historiamme. Helsingin Sanomat uutisoi heti taloussodan alussa ”nälässä on kysymys vallasta” eikä ”nälkäkatastrofi ole vieläkään mahdoton” vieden lukijansa aina vuosiin 1867-68 saakka. Nälkävuosista alkoi systemaattinen maaseudun kehittäminen.
Suuriruhtinaskuntana rikastuimme viemällä vuonna 1905 perustetun Valion voita Pietariin ja tuomalla vastineeksi viljaa. Ensimmäinen maailmansota pakotti pietarilaiset syömään itse viljansa ja tästä seurannut nälänhätä oli yksi sisällissotamme juurisyistä. Ensimmäisen maailmansodan siviiliväestön kärsimykset ”taloudellisen sodankäynnin tultua osaksi sotatilaa” käynnistivät nykyisen huoltovarmuusajattelun.
Koska Suomessa ei voida tuottaa kaikkia ruuan ainesosia, idea oli valmistautua jopa vaihtokauppaan. Ruokaomavaraisuutta nostettiin ja suojeltiin suojatulleilla ja vientipalkkiolla. Silti nälkää torjuttiin jatkosodassa Saksan elintarvikeavulla.
Sodan jälkeen maataloustuotannon tavoitteeksi asetettiin jälleen elintarvikeomavaraisuus. Perheviljelijät raivasivat menetetyn peltopinta-alan metsistä ja soilta. Vuonna 1990 oltiin päätuotteissa maito, liha, kananmunat, ruis ja vehnä jo yliomavaraisia Neuvostoliiton toimiessa päävientipuskurina 1970-luvulta alkaen.
Maidontuotanto on maataloutemme selkäranka, markkinatuotoista sen osuus on lähes puolet. Merkittävä osa pelloistamme ei sovellu viljanviljelyyn, mutta ne ovat erinomaisia rehuksi kasvatettavalle ruoholle. Noin 80 % suomalaisesta naudanlihasta on kotimaista ja siitä noin 80 % tulee maidontuotannon sivutuotteena.
Paha EU
Suomen elintarvikesektori oli taloutena suljettu. Tärkeimmän maataloustuotteen maidon tuottajahinta oli kaksinkertainen Unioniin ja lähes nelinkertainen maailmanmarkkinahintoihin verraten. Viljelijät vastustivat jäsenyyttä lähes yksimielisesti. Tuottajahintojen puolittuessa Suomelle räätälöitiin paljon kansallisia toimia sisältävä tukipolitiikka maatalouden jatkumiseksi. Silti maatilojen määrä väheni vuosikymmenessä kolmanneksella, maitotilojen puolella. Kolmannes maataloustulosta katosi.
Unionissa huoltovarmuustavoite on abstrakti koskien koko sisämarkkinaa, ei yksittäistä jäsenmaata. Koronakriisi osoitti sen puutteet. Suomi ei onneksi tavoitettaan muuttanut ja taloussotaan tullimme jo vuosisata aiemmin päätetyllä omavaraisuuspolitiikalla.
Olimme siis varautuneet pitkään ja hyvin tulevaan? Sen verran kovasti vastapakotteet meihin kuitenkin iskivät, että ensipäivistä alkaen kutsuimme niitä taloussodaksi. Saapa nähdä, millaisen jatko-osan korona tähän kirjoittaa.
Taloussodan alku
Ennen vastapakotteita reilu neljännes (430 M€) elintarvikeviennistämme meni Venäjälle. Pääosassa tuotteita oli maito raaka-aineena. Suomi vastasi Unionin Venäjänkaupassa 57 %:sta voiviennistä ja maitotuotteissa yhteensä lähes viidenneksestä. Suomi vei Venäjälle hyvällä katteella maataloustuotteita aivan kuten teimme sata vuotta aiemmin.
Tiesimme riippuvuutemme, mutta tienasimme sillä hyvin. Venäjä oli tuolloin Suomen tärkein kauppakumppani.
Heti omien pakotteidemme asettamisen jälkeen alkoi spekulointi. Vastapakotteiden arvioitiin olevan ”tiettyjen elintarvikeryhmien tuontikieltoja”, koska energiassa Venäjä itse kärsisi enemmän. EU:n pakotteisiin Suomen päättäjät sitoutuivat, mutta oppositiojohtaja Soinin sanoin ”on tosiasia, että jos on EU:n jäsen, joutuu vedetyksi mukaan tällaiseen hankalaan tilanteeseen. Mutta ei se itkemällä ja potkimalla parane.”
Kohde siis nähtiin varsin hyvin ennalta. Vastapakotteet osuvat kohdemaista suhteessa toiseksi pahiten Suomeen (suurin kärsijä oli Liettua, yksi Venäjän hybridivaikuttamisen pääkohteista) ja ensi sijassa maidontuottajiin. MTK:n puheenjohtaja arvioi silti olevan ”anteeksiantamatonta, ettei ole uhrattu aikaa Venäjän vastapakotteisiin varautumiseen” kuten menetysten hyvittämiseen tuottajille. Maidontuottajille ”Valio on vakuuttanut, ettei Venäjän mahdollinen vientikielto vaikuta ainakaan merkittävästi maidon tuottajahintaan.”
Pääministeri Stubbin mielestä pakotteiden ja tuontikieltojen rasitusten pitää jakaantua EU:ssa tasaisesti ja ”jos vaikutukset toiveista huolimatta iskevät voimalla Suomeen, pitää muiden tulla apuun”. Maa- ja metsätalousministeri Orpo jakaa kollegoilleen Putin-juustot eli venäjänkieliset Oltermannit muistuttaen, että EU:n velvollisuus on korvata sen oman pakotepolitiikan aiheuttamat menetykset, koska kysymys ei ole nyt markkinahäiriöstä vaan EU:n kauppasodasta.
Informaatioulottuvuus
Todellisuudessa maidon tuottajahinnasta putoaa pois viidennes, jota ei korvata sen enempää EU:n kuin valtion toimesta. Kansanedustaja Lasse Hautala sanoo suoraan: ”Euroopan unionin päämiehet potkaisivat pahasti eurooppalaisten maataloustuottajien nilkkaan päättäessään Venäjää koskevista pakotteista”.
Kriisin kolmantena päivänä Helsingin Sanomat otsikoi uutisensa ”Ruokakori saattaa halventua” ilakoimalla ruuan alennusmyyntiä. Miltähän maidontuottajasta tuntui kaupunkilaisten solidaarisuus? Ruoka halpeni alkuun myös koronassa.
Vastapakotteet siis osuivat suomalaisen maatalouden ja EU-vastustuksen ytimeen. Yllättikö meidät yhtä huono kohtelu kuin Venäjän vihollisilla? Jälkikäteen arvioiden ovela hybridiveto olisi ollut jättää meidät vastapakotteiden ulkopuolelle, sehän oli yksin Venäjän päätösvallassa, ja näin jakaa EU. No, mahdollisuus on yhä olemassa.
Keväällä 2016 tukien maksatus viivästyi uusittaessa maatalousviraston tietojärjestelmää ja tuloksena oli traktorimarssi. Kriisitukea tarvittiin, mutta maa- ja metsätalousministeri Tiilikaisen sanoin ”hallitus voi antaa vain murusia verrattuna siihen, mitä Venäjän viennin heikentyminen on vienyt mutta on erittäin tärkeää näyttää, että koko hallitus ottaa tilanteen vakavasti.”
Kesä 2017 oli sateiden takia huono ja kesän 2018 kuivuudet aiheuttivat suurimmat satomenetykset. MTK:n puheenjohtaja Marttila antaa vastapakotteille hintalapun: ”Hallitus tietää, että maatalous on menettänyt poliittisten päätösten vuoksi 500 miljoonaa euroa vuodessa”. Luku jää julkisuudessa viralliseksi. Suurvaltapolitiikan pysäyttämää idänkauppaa verrataan sateeseen ja kuivuuteen. Kun vuonna 2007 maatalouden yrittäjätulo (eli yrityksen tulo ennen yrittäjän palkanmaksua) oli vielä 26000 euroa vuodessa, nyt se oli pudonnut 7200 euroon ja viljatiloilla nollaan. Kriisituki ei ”ratkaise kannattavuusongelmaa, koska Unioni on käynyt jo vuosia kauppasotaa Venäjän kanssa viljelijöiden laskuun”.
Toukokuun 2019 gallup kertoo, että EU:n alkuperäisten pakotteiden purkamista [samalla toivoen, että myös vastapakotteet puretaan?] kannattaa 41 % ja vastustaa 27 % kansalaisista. Uutisointi on vaisua. Valtiovarainministeri Orpo tiivistää, ettei ”Suomi voi tästä eurooppalaisesta yhteistyörintamasta poikkeusta tehdä” ja on ”oltava tiukka ja ehdoton, sillä on Suomen etu, että itsenäisten valtioiden suvereniteettia kunnioitetaan.”
Tuntuiko tutulta?
Koronakriisissä moni maa ja kansalainen odottaa EU:n tukea, turhaan? EU ei vastaakaan huoltovarmuudesta eikä se korvaa edes itse aiheuttamiaan vahinkoja. Tässä taloussodassa EU hävisi Suomessa ainakin informaatio-osuuden, joka muistetaan edelleen.
———————
Teksti perustuu Tiede ja ase artikkeliin, josta voi halutessaan tarkistella myös viitteitä. Kirjoitin teemasta myös seuraavaan sotilasaikakauslehteen. Mielikuvittelin taloussotaa jo aiemminkin. Seuraavaksi katson asiaa Venäjän näkökulmasta. Siihen pääset tästä.