Venäjän voittoisa ruokastrategia

Teksti on jatkoa taloussodalle eli Venäjän meille vuonna 2014 asettamille vastapakotteille. Ensimmäinen osa löytyy täältä. Kursivoidut lainaukset ovat informaatiovaikuttamisen ymmärtämiseksi suomalaisista valtamedioista.

Ruokaa kansalle

Kylmän sodan lopulla Neuvostoliiton viimeisin johtaja Mihail Gorbatšov joutui tukeutumaan Yhdysvaltojen ruoka-apuun ruokkiakseen kansansa. Neuvostoliitossa oli toki ajoittain ollut ruuasta pulaa aiemminkin ja Ukrainan kohdalla tilannetta oli käytetty jopa hyväksi, mutta glasnostiin pula sopi huonosti.

Jos ajattelee Neuvostoliiton romahduksen jälkeisen ajan olleen Venäjän demokratisoimisen ja länsimaistamisen riemuaikaa, kannattaa lukea Naomi Kleinin kirja Tuhokapitalismin nousu (WSOY 2008, alkuperäinen 2007). Jos kirjan kertomasta edes puolet on totta, mekin osaltamme toimimme törkeällä tavalla lännen osana. Dilemma on, että mielikuvittelimme muiden länsimaiden tavoin Venäjän muuttuvan kaltaiseksemme ja olimme siinä uskossa vielä pitkään.

Viljapula toistui Venäjän alkutaipaleella, kun presidentti Boris Jeltsin joutui samaan tilanteeseen neuvostorakenteisen maanviljelyksen romahdettua. Suurvallalle tällainen on suoranaisesti ”nöyryyttävää, eikä tätä haluttu kokea enää koskaan

Vladimir Putin laaditutti valtaannousunsa jälkeen nopeasti (2004) maatalousstrategian, jonka tavoitteena oli Venäjän elintarvikeomavaraisuus vuoteen 2020 mennessä. Se on nyt jotakuinkin toteutunut ja osassa tuotteita jopa ylittynyt.

Tullisopimuksesta vastapakotteisiin

Venäjän liittyminen GATT-sopimukseen pakotti sen avaamaan maatalouttaan länsiviennille. Tämä haittasi omavaraisuuden saavuttamista. Vaurastuva keskiluokka osti länsiruokaa, jota muut kadehtivat. Pietarissa suomalaisuus oli laadun tae ja erottautumisen väline.

Lännen asettamat talouspakotteet vuonna 2014 ja niihin nopeasti asetetut vastapakotteet antoivat mahdollisuuden korjata tilannetta. Jo seuraavana vuonna Suomessa alettiin spekuloida pakotteiden purkamisella, mutta pakotteita ja vastapakotteita kuitenkin jatkettiin vuosittain. Yhdysvaltojen presidentin vaihtuessa vuonna 2017 myös Venäjä väläytti jo kolme vuotta voimassa olleiden vastapakotteiden purkamista, vaikka ”tuontikiellon purkaminen haittaisi Venäjän omaa ruokatuotantoa, joka on piristynyt rajoitteiden ansiosta”.

Suomen kannalta aiempaan ei silti nähty olevan paluuta, koska ”pakotteista on tullut Yhdysvaltojen asettamien sanktioiden myötä ikään kuin hyväksytty tapa toimia ja myös suojata omaa tuotantoa” jolloin ”pakotteiden, tuontirajoitusten ja muiden määräysten suojissa aloitettu tuonninkorvausohjelma antaa merkittävää kilpailuetua venäläisille yrityksille ja vie suomalaisilta satoja miljoonia euroja”.

Suomen kauppa korjataan

Kahdenvälisten taloussuhteiden vaaliminen Venäjän kanssa on ollut ja on meille tärkeää. Muu vienti Venäjälle alkoi kohentua nopeasti kasvaen vuonna 2017 15% ja tuonti 33%, koska ”Venäjä onkin Suomelle tärkeämpi kuin Kiina. Suomessa on myös perinteisesti Euroopan parasta Venäjä-osaamista. Kahdenvälisten suhteiden vaaliminen on tärkeää, sillä haasteita riittää” ja ”Suomi ja Venäjä haluavat vaalia taloussuhteitaan niin, että kiristynyt kansainvälinen poliittinen tilanne vaikuttaisi niihin mahdollisimman vähän”.

Menetetty viennin arvo saadaankin euromääräisesti korvattua muilla tuotteilla. Vaikka virallisesti seisomme EU:n pakotteiden takana, ministeri Lintilä kertoo toukokuussa 2018, että ”Suomi ja Venäjä etsivät uusia kauppamahdollisuuksia sellaisilta sektoreilta, joihin kansainväliset pakotteet eivät vaikuta.” Euromääräisesti laskettuna taloussota on jo siis saatu molempia osapuolia tyydyttävään päätökseen.

Loppuvuodesta 2017 raportoidaan Venäjän viidenneksi suurimmalta maitotilalta tuotannon alkaneen toimia. ”Yksi tärkeimmistä asiakkaista on Valio, jonka Moskovan tehdas tuottaa suosittuja Viola-juustoa ja Oltermannia”. Tilalla on ”kuusi pääomistajaa, varakkaita liikemiehiä Moskovasta”, kun ”maatalouteen sijoittamisesta tuli huippukannattavaa ja suuret maatalouden toimijat ovat Moskovan pörssin kuninkaita pakotteiden jälkeen”. Nuoria houkutellaan kaupungeista maaseudulle, ”tarjolla on niin korkotukilainaa, vuokrapeltoja kuin investointitukea. Laitteiden hankintaan saa 90-95 % investointituen”.

Seuraavana vuonna jo kerrotaan, että ”monet suomalaisyritykset ovat ryhtyneet valmistamaan elintarvikkeita Venäjällä venäläisestä raaka-aineesta”. Toisaalta osa vetäytyy kovien tappioiden jälkeen.

Kuva: Kaikille suomalaisyrityksille Venäjä ei ollut kultakaivos.

Venäjällä on nyt vilja-ase

Iso kuva on merkittävämpi. ”Lännessä ei arvattu, että Venäjä pystyy kääntämään rangaistuksen maatalouden osalta hyödykseen ja venäläiselle itsetunnolle tekee hyvää, että maa on menossa kohti ruuan omavaraisuutta”. Napinaa toki kuuluu ja me kuuntelemme sitä herkällä korvalla.

Tulonlähteenä ”Venäjän maatalouden vienti ohittaa jo aseviennin arvon ja siitä on tullut toiseksi suurin valuuttatulojen lähde öljyn ja kaasun jälkeen”. Venäjä nousi vuonna 2017 nettovienniltään maailmankaupan vehnänviennin ykköseksi. Vehnän painoarvo on suuri erityisesti väkirikkaissa arabimaissa, joissa suuri osa väestön tuloista kuluu jokapäiväiseen vehnäleipään.

Venäjä pystyisi vehnäaseellaan hybridioperaatioihin ja ilmastonmuutos vahvistaa sen kykyä entisestään. Koronakriisin alussa Venäjä päättikin tilapäisesti estää viljan viennin ulkomaille. Tuskin kyse on vain omien kansalaisten ruuan saannin turvaamisesta vaan myös siitä, että vilja saattaa olla jo loppuvuodesta strateginen artikkeli, jota ei saa pelkällä rahalla tai jonka hinta nousee. Ruoka on pelottava ase ja edes pelko sen puutteesta on vakava kriisi.

Vastapakotteet informaatiovaikuttamisena

Venäjän vastapakotteet iskivät maitoon, joka on sotilaskielellä maatalouden voimanlähde ja siten elintarvikeomavaraisuutemme ydin. Se, että olimme kohteena ”ilman omaa syytämme” ei lopputulosta juurikaan muuta.

Teorian perusteella pakotteet ovat tehokkaimmillaan, kun maat ovat taloudessa liittolaisia, asettaja on suurempi kuin kohde ja haitta asettajalle pienempi kuin kohteelle. Kaikki ehdot toteutuivat, asettajalle oli vastapakotteista jopa strategista hyötyä. Kun Venäjän kohteena oli Suomen talouden erityinen heikkous – maatalous – haavoittuvuutta kyettiin käyttämään tehokkaasti.

Suurin informaatiovaikutus syntyi Suomen EU-suhteeseen. Jo Suomen liittyminen unioniin oli maataloudelle paha kriisi. Nykykriisi yhdistelmänä taloussotaa ja kahta peräkkäistä huonoa satovuotta on samaa luokkaa. Yleisen käsityksen mukaan EU:n taloussota (ei siis meidän!) ja Venäjän vastaus ”aloittivat nykyisen maatalousyrittäjien ahdingon”. Kaikki johtavat poliitikot antoivat ymmärtää, että on ”EU:n velvollisuus korvata sen oman pakotepolitiikan aiheuttamat menetykset” varsinkin, kun Suomi on niiden suurin kärsijä ”emmekä mahda mitään suurvaltapolitiikalle”. Korvauksia ei tullut.

Vaikka virallinen rintama pakotteiden takana on ollut Suomessa yhtenäinen, jouduimme ”vedetyksi mukaan”. Viimeisin kysely vuonna 2019 kertoi, että kansa on jo valmis lopettamaan pakotteet. Vastapakotteet siis jakavat paitsi kansaa myös syövät EU:n uskottavuutta Suomessa.

Venäjän vastapakotteet ovat siis oppikirjaesimerkki onnistumisesta.

Sota ei vielä ole ohi?

Voidaan myös spekuloida lähitulevaisuudella. Venäjä voisi peruuttaa vastapakotteet yksipuolisesti. Mitä tapahtuisi, jos Venäjä ilmoittaisi, että Suomen kohdalla elintarvikekauppaa voidaan jatkaa Suomessa tuotetun osalta? Millainen sisäpoliittinen myrsky syntyisi, jos itse joutuisimme kieltämään oman elintarvikevientimme siksi, ettei vastaavaa sallita muillekaan EU-maille?

———————

Teksti perustuu Tiede ja ase artikkeliin, josta voi halutessaan tarkistella myös viitteitä. Kirjoitin teemasta myös seuraavaan sotilasaikakauslehteen. Mielikuvittelin taloussotaa jo aiemminkin. Seuraavaksi katson asiaa Suomen huoltovarmuuden näkökulmasta. Siihen pääset tästä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.