Yhteisen tekemisestä

Meitä oli kuusi pöydän ympärillä. Isot pomot olivat sopineet, että yhteistyötä on kehitettävä. Kukin oli juuri esitellyt muutamalla dialla sen, missä omassa keskusvirastossa mentiin. Katselimme toisiamme, varattua kokousaikaa oli jäljellä reilusti yli puolet. ”Minut lähetettiin tänne ohjeilla, että esitä vain jo tekeillä oleva, kirjaa ylös mitä muut sanovat, äläkä sitoudu mihinkään”, rikoin hiljaisuuden, ”entä teidät?”. Kaikilla oli pääpiirtein samat ohjeet. Lopetimme etuajassa ja pomot saivat tiedon, että kokous oli pidetty, check.

Tästä on puolitoistavuosikymmentä aikaa, mutta samaistuin hesarin erinomaiseen juttuun valtionhallinnon korkeimman valvojan havainnoista.

Omat kokemukseni koskevat turvallisuusviranomaisia.

Miksi yhteinen on niin haastavaa?

(1) Aidosti yhteinen vaatii aina jostakin omasta luopumista.

Jos yrität tehdä yhteistä kaiken jo olevan päälle, ilman lisäresursseja ja pikemminkin vähenevin resurssein, tulosta ei voi syntyä.

(2) Omat ydintoiminnot pitää aina suojata.

Mandaatit. Toimivalta. Näissä ei tehdä yhteistyötä vaan korkeintaan otetaan apua vastaan omilla ehdoilla. Ydintoimintaa alkaa olla melkein kaikki, rönsyt on karsittu.

(3) Omat arvot eivät jousta.

Pääosa arvoista on lausumattomia oletuksia maailmasta. Viralliset arvot ovat muutaman sanan ympäripyöreitä lausahduksia. Sotilaan pääasiakas on vihollinen, poliisin rikollinen, rajavartijan luvaton ylittäjä, palomiehen valtoin tuli. Särähtikö?

Alat ovat oikeasti ristiriitaisia. Arvot eivät oikeasti kohtaa. Onneksi turvallisuudessa kriiseissä näin ei ole, ongelma koskee vain toimintojen kehittämistä.

(4) Mitä ylempänä päätetään, sitä vaikeampaa.

Yhteistä budjetointia ei ole kuin erikoistapauksissa, joissa pääsyy on säästäminen.

Isompi valta merkitsee isompaa resurssitaistelua. Ministeritasolla mukaan tulee arvovalta ja se, miltä asia näyttää. Yhteinen ohjelma ei tarkoita yhteisiä tavoitteita vaan oikeutta siinä asiassa vetää omaan suuntaan.

(5) Yhteisen tekeminen kestää.

Vain kriiseissä superyksilöt tekevät yhteistyötä. Normaalioloissa normaaliyksilöt. Rakenteet eivät tue normaalia yhteistoimintaa.

Kun ristiriidat on hiottu pois jäljelle jää se, että ryhmä on istunut. Sovittu homma tehty. Niin mekin insertissä tehtiin. Laske loppumietinnön passiivilauseet: passiivia käytetään suomen kielessä kun tekijää ei tiedetä tai sitä ei haluta ilmaista.

Mikä kuitenkin auttaa?

(6) Kriisit ja pakko.

Kun kaikilla on katse pallossa, ensin mietitään seuraava siirto ja vasta sitten se, kenellä siihen on mandaatti. Parhaissa tilanteissa vastuu siirtyy pallon liikkeiden mukaisesti viranomaiselta toiselle. Monimutkaisissa tilanteissa ei ole yhtä vastuuviranomaista vaan on viranomaisvastuu.

(7) Riittävän korkean johtajan vastuunotto.

Kirja ”Suomi ja kriisit” (Gaudeamus 2003) kannattaisi jokaisen päättäjän lukea. Kriisi on, kun se on riittävän korkealta tasolta julistettu. Ja nyrkki koottu, tavalla tai toisella.

Itse törmäsin tähän viimeksi pakolaiskriisin järjestelykeskuksen avainhenkilöitä haastatellessani. Yksi kansliapäällikkö kantoi vastuun. Rohkeasti johdettu. Hyvä suoritus. Ja oli poikkeusyksilöitä kentällä.

(8) Tekniikka edellä.

VIRVE, TUVE ja METO ovat esimerkkejä, joissa ensin hankitaan säästösyistä yhteiset tekniikat ja sitten, kappas, voikin soitella viranomaisrajan yli, lähettää turvattuja viestejä koko osoitekirjalle ja vetäytyä sivuhuoneeseen miettimään jopa tiedustelua. Mahdollistaminen. Lupa kehittää työn ohessa.

(9) Maalaisjärki.

PTR eli poliisin, tullin ja rajan yhteistyö syntyi, koska raja oli pitkä ja tekijöitä hädin tuskin yhdeksi vitjaksi muualle kuin isoimpiin paikkoihin. Opeteltiin toisten hommat ja sitten saatiin lakikin siunaamaan järkevä toiminta.

(10) Asennemuutos.

”Tulin tänne taistelemaan uutta ilmiötä vastaan ja kehittämään yhteisiä resursseja, joita voi lainata omiinkin hommiin”. Tällä kertaa ei pilkota monimutkaista ja yhteenkietoutunutta ongelmaa kullekin annospaloiksi kotiin viemiseksi vaan syödään samalta lautaselta.

Olen jokseenkin koko urani tehnyt yhteistä, ollut joint kuten intissä sanotaan. Ja arvostellut aina kärkevästi. Isosti arvostamani esimies vastasi kerran, että ”OK, mutta muista kuitenkin, että me Suomessa ollaan siinä silti jopa maailman parhaita”. Tämä on matka, yhteinen suunta jo auttaa pitkälle.

Korona haastaa meitä juuri nyt.

Täällä Tampereella meillä on tämän maan parhaat edellytykset ratkoa turvallisuuden yhteisiä ongelmia.