Elokuvan taktiikasta

Varoitus: Artikkeleissa ei ole tarkoituksena militarisoida kohteita vaan luoda taktiikan sanaston ja ajattelun kautta uudenlaisia näkökulmia. Tämän artikkelin tiedot ovat vuodelta 2015 mutta tuskin vanhentuneita.

Loppukesästä 2015 pääsin keskustelemaan Aleksi Bardyn kanssa siitä, miten elokuvia tehdään. Keskustelimme suomalaisen sotataidon kaavan mukaisessa järjestyksessä. Tässä mennään siis ”mitä tulee mieleen” periaatteella.

Jos termit tai lähestymistapa tuntuvat haastavilta, palaa ensimmäiseen artikkeliin. Jos haluat katsoa edellisen vastaavan, kurkkaa foorumiteatterin taktiikka tästä.

Yllätys ja harhautus

Ovat juonen keskeiset elementit, joiden suhde on hienovarainen. Juonta on kyettävä seuraamaan ja sille ripotellut johtolangat sekä harhapolut ymmärtämään. On virhe, jos ymmärtää liian aikaisin, tai liian myöhään. ”Jumalat” eivät voi kreikkalaiseen tapaan tulla taivaalta ratkomaan kaaosta.

Menestyksen hyväksikäyttö

Uskallusta tarttua outoihinkin ajatuksiin tai rakenteisiin. Kykyä nähdä syntynyt pelitila, usein muilta unohtunut. Ei pelkästään kyky nähdä uutta.

Joustavuutta ottaa kuvaan mukaan siihen tupsahtanutta, peruuttava rekka tai näyttelijän moka, suunnitelmaan kuulumatonta mutta sitä parantavaa.

Reservi on tarinat, jotka eivät lopu saati kulu, vaikka ne on kaikki moneen kertaan jo kerrottu. Verkosto, josta ammentaa kyvykkyydet lavalle ja sen taakse.

Painopiste on punainen lanka, johtoajatus, johon tarinan elementtejä sovitetaan, kestää alusta jakeluun ja katsojan kokemukseen saakka, paljastumatta liikaa ja tulematta alleviivatuksi. Onko painopiste samalla johdonmukaisuus, kestävyys?

Voimien taloudellinen ja maaston käyttö

”Hiacen etupenkillä tähti ja valomies, molemmilla sylissä kinkkukiusaus.” Suomalainen pakko ja perushyve, joka myös mahdollistaa enemmän kuin ay-sovitut viinit.

Kyky kuvata ulkona, yöllä, sateessa, metsässä. Rakentaa samalla omintakeisuutta ja joustavuutta, sallia yllätyksiä. Niukkuus voi olla hyve(kin).

Epäortodoksisuus (sotilaallisesti epäsymmetria)

Yksilöllä kyky kuvata, mitä näkee: perustuu yksilön perusominaisuuteen, joka on muiden näkökulmasta epätavanomaista.

Suomalaisessa elokuvassa luonnon hallinta ympäristönä.

Islannilla omaperäisyys syntyy siitä, että jokainen joutuu opiskelemaan maailmalla eri paikoissa, joka sitten yhdistyy islantilaisuuteen luoden omaperäisyyttä.

Aloite

Aloitteellisuus, kyky saada mukaan. Vallata usein tyhjäksi jäänyttä aluetta, jossa on tilaa (spagettiwestern, speden kansankomiteat, levottomat) ja jossa seuraajat joutuvat ruuhkaan.

Ajatuksia

Sotilastaktiikan kieli on lopulta varsin normaalia ja itsensä selittävää, muutoinkin kuin siksi että bisnes on sitä ominut. Termit ovat luovia ja avoimia, art -tyyppisiä.

Onko olemassa kokonaan myös ammattilaiset yllättäviä elokuvia ja puhutaanko tällöin elokuvan vallankumouksista vrt. sodankäynnin tai tieteen vallankumoukset?

Voisiko maasto olla katsojat, joiden parissa menestyy, kun tuntee (omansa) hyvin, ja löytää sellaisen kohdan, jossa on amerikkalaista kiinnostavampi? Entä kansainväliset katsojat: jos löytää yhdestä maasta suomikolon, onko sellainen muuallakin?

Seuraavaksi hyppään Susijengin matkaan. Siihen pääsee tästä.