Foorumteatterin taktiikasta

Varoitus: Artikkeleissa ei ole tarkoituksena militarisoida kohteita vaan luoda taktiikan sanaston ja ajattelun kautta uudenlaisia näkökulmia. Tämän artikkelin tiedot ovat vuodelta 2016 ja saattavat olla jo vanhentuneita – itse asia ei kuitenkaan  ole muuttunut.

Keväällä 2016 ihastuin SITRAn alumnitapaamisessa teatterintekoon, joka kykeni näyttämään ongelmat todeksi ja yhdessä yleisön kanssa korjaamaan ne. Aiheena oli ilmastonmuutos, johon kuviteltu yritys oppi rakentamaan ratkaisuja ongelmien sijaan. Ammattilaiset loivat ongelmavyyhdin ja yleisöstä jokaisella oli oikeus huutaa ”stop” kun tunnisti paitsi ongelman myös tiesi siitä tien kohti ratkaisua. Ammattilaiset improvisoivat nopeasti uuden suunnan ja tarina jatkui kohti seuraavaa ongelmaa. Näin luovimme yhdessä alueelle, jota kukaan ei ennalta ollut asettanut.

Huhtikuussa 2016 pääsin keskustelemaan foorumteatterin tekemisestä alan suomalaispioneereihin kuuluvan ja Artsensen vetäjän Niina Nurmisen kanssa. Ajatukseni oli kuvittaa foorumteatterin tekeminen taktiikaksi hakien samalla sitä rajaa, missä taito muuttuu taiteeksi.

Varuskuntataidetta. Vekaranjärven varuskunnan sotilaskoti (1965, arkkitehti Osmo Lappo). Betonikonstruktivistinen kokonaisuus on suomalaisen modernin arkkitehtuurin merkkiteoksia. Taideteos kuuluu kokonaisuuteen, mutta sen tekijä jäi googlailusta huolimatta selvittämättä. Sotilas ei aina huomaa taidetta ympärillään eikä varsinkaan samankaltaisuuksia sotataitonsa kanssa.

 

Jos termit tai lähestymistapa tuntuvat haastavilta, palaa ensimmäiseen artikkeliin. Edelliseen pohdintaan designyrityksen taktiikasta pääset tästä.

Esityksen kokonaisuudesta

Sodassa komentaja ohjaa ja päättää taktiikan, esikunta suunnittelee sen ja joukko toteuttaa. Joskus johtajia ja joukkoja on ketjussa kymmenen ja tehtävätaktiikassa kukin ohjaa itse oman osansa, mutta taisteluajatuksen on säilyttävä alas asti. Roolien selkeydellä karkotetaan sodan usvaa, kun taktinen ajatus kiedotaan yhteen vihollisen taktiikan kanssa voittoon pyrkien.

Esityksessä tuottaja tai ohjaaja saa idean, joka myydään yhdessä rahoittajalle ja tuotantoyhtiölle, teksti voi olla jo alussa tai käsikirjoittaja tekee sen ehkä yhdessä näyttelijöidenkin kanssa, lopullisen juonen. Kuka siis on teatterin taktikko?

Foorumteatterissa lisäksi juoni on kuin puu, jossa yleisö päättää mille oksalle päädytään, tai joskus synnyttää uuden oksan. Juoni on kuin raami, johon sisus synnytetään vasta esityksessä.

Nykysotiminen alkaa muistuttaa yhä enemmän foorumteatteria.

Näytöksen kaari

Taiteen ytimessä on yllätys, jonka kokija osin luo. Siihen saakka taistellaan siitä, voitetaanko vai hävitäänkö, yhdessä. Provokaatio on yllätyksen yrittämistä.

Vihollinen, vastustaja, ilman näitä ei ole taistelua, eikä taktiikkaa, sodassa. Nuo sanat ovat teatterissa hankalia, koska ennen kuin yleisö ymmärtää ja yllättyy, se ja esityksen tekijät ovat molemmat häviöllä, ja tuon hetken jälkeen molemmat alkavat voittaa. Jos ei ylläty, taistelu päättyy molempien tappioksi. Vihollinen on siis tavallaan kaikissa sisällä: jäykkyys, kyvyttömyys heittäytyä, nähdä uusin silmin, välittää ajatus, herättää oivallus, avautua.

Sota on vielä totaalisempaa. Sodassa molemmat aina häviävät, mutta vain sitä,

joka ei tappiotaan enää kestä, kutsutaan häviäjäksi.

Jos oikealla hetkellä osaa käyttää yllätyksen luomaa menestystä hyväkseen, pääsee mäen harjalle. Sotimisessa tuota harjaa kutsutaan kulminaatiopisteeksi, jonka jälkeen taistelu kääntyy kohti voittoa. Draamassa se on kaaren lakipiste, antiikin aikana jo kuvattu. Mutta saako taiteilija sanoa, että voitin? Tai saako taiteilija sanoa, että hävisin? Ja kuka silloin voitettiin tai kenelle hävittiin?

Aloite on sodassa yhteenkietoutuneista joukoista jälkikäteen luettava arvio siitä, kumpi vei. Teatterissa aloitetta ei temmata, eikä se ole sillä, joka on ensimmäisenä valokeilassa esiripun auetessa. Teatterissa aloite alkaa pretekstistä ja ilmaantuu näyttämölle vasta, kun voitto jo häämöttää. Joskus siihen tempautuu vasta, joskus taas, kotona. Joskus se voi kääntää elämän.

Foorumteatterin reservissä on ”mitä jos” -polkuaihioita, rekki täynnä pukuja ottaa vaikka äiti lavalle ja sata jo tehtyä tarinaa. Iso joukko, lähes rajaton. Se, mitä elämästä olet oppinut. Mutta käyttöön saa vain sen, minkä taiteilijat kykenevät siinä hetkessä kaikesta tuosta yhdessä oivaltamaan.

Jos yleisö ei oivalla, vaikka sitä yrittää auttaa, näytöksestä tulee salapoliisitarina: vasta lopussa selviää, mistä oli kyse. Tämä lohduttaa vain vähän, koska juoni on jo kuollut ja yhdessä mietitään, miksi. Tai oikeastaan juoni ei koskaan edes syntynyt, siitä jäi vain lakastuneita ituja, joista päätellä millainen se olisi ollut. Se on kuin taistelu, jota ei käyty, mutta hävittiin silti.

Onko foorumteatteri taidetta?

Näytös on taidetta, kun se yllättää ja koskettaa. Jos yrittää määritellä tarkemmin, taide pakenee. Taitavan on helpompi tehdä taidetta.

Näytös tehdään asiakkaan tarpeeseen, mutta siinä on aina varattuna vapaus. Riski.

Näytöksessä ollaan yleisön armoilla ja ehdoilla. Joskus syntyy jotakin isoakin, mutta aina siihen on mahdollisuus.

Päätelmä: Foorumteatteri on alivoimaisen taktiikkaa. Aitoa vihollisen armoilla oloa.

Seuraava juttu käsittelee Juupajoen kuntaa. Siihen pääset tästä. Samaa aihepiiriä käsittelen elokuvan taktiikassa, siihen pääse tästä.

kulttuuri teatteri taide
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.