Neljänlaisia trolleja

Trolli on sana, jolla on liikaa merkityksiä. En silti nimeä trollityyppejä, numerot riittäkööt.

Artikkeli täydentää edellistä, johon pääset tästä.

Trolli 1

on maailmaan pettynyt ihminen, joka oksentaa pahaa oloaan poliitikkoja ja viranomaisia ja muita vallanpitäjiä tai asiallisesti keskustelevia vastaan, yleensä somessa. Törmäsin tyyppiin ensimmäistä kertaa kommentoituani MOT-ohjelman jaksoa 15 minuuttia, kun Suomi antautui heti sähköjen katkettua.

Tiivistys hänen viestistään oli: ”Ihan sama, koska Suomi on niin paska maa, ettei sitä kannata puolustaa.” Tämän trollin kanssa ei kannata väitellä. Hän kaipaa jotakin muuta.

Trolli 2

on ideologisoitunut henkilö, joka hyökkää jopa yksilöitä vastaan, kun kohteen toiminta toimittajana, tutkijana, poliitikkona tai virkamiehenä ei miellytä. Hän on esimerkiksi maahanmuutonvastustaja. Tai akateemisen kuuloinen suvakki, joka heiluttelee rasismikorttia silloinkin, kun kohteena on tosiasia. Tai anarkisti, joka minua pelottaa eniten, koska heidän joukostaan on Euroopassa noussut kovimmat terroristit. Ympäristökysymyksissäkin on trolleja, molemmin puolin. Onneksi harva heistä on radikalisoitunut väkivaltaiseksi. Vielä.

Kirjoittajakurssikaverini tiivisti ”ei hänelle kirjettä kannattaisi lähettää”. Silloin kirje oli vielä perusviestiväline. Nyt ei kannata lähettää sähköpostia tai privaattiviestiä. Mutta faktan voi keskustelupalstalle livauttaa. Voi se johonkin vaikuttaa. Jäädä vaivaamaan uskossaan vahvaa.

Trolli 3

on omanvoitontavoittelija, manipulaattori, kokeilija, hämmentäjä. Hän ehkä kokeilee, miltä tuntuisi olla ammattitrolli. Varoitan tästä. Ammattilaisuus kyynistää, tärkeistäkin asioista tulee pelejä. Minulla kesti vuosia pioneeriurani jälkeen oppia ihailemaan siltojen kauneutta. Mutta vieläkin kurkkaan niiden alle, tuohon panos ja pum. Vaikka olen viime aikoina trollaillut, teen sen vain suljetuissa peleissä. Koukuttumatta.

Pimeys ei ole ideologista. Se on välineellistä. Hyvän puolustajan on silti syytä pimeää maistaa.

Trolli 4

on se, joka harjoituksissa piti osata tunnistaa. Ammattitrolli, joka kiihdyttää manipuloiden, syöttää uskottavan väärän tiedon ja kaiuttaa sitä. Tai vaimentaa, koska järkipuhe on tunnepuheen liekeille bensaa. Hän kylvää riitaa. Asterixin Riidankylväjä. Mahtiase.

Tyyppitrolli on kuvattu Richard Jessupin kirjassa “Vesimiehen aikaan“, jonka Jarkko Laine suomensi vuonna 1971.  Hinta oli minulle 15 markkaa, divarista, teininä. Vaikutti. Intuitiona olen säilyttänyt sitä sotakirjojeni joukossa, vaikka tarina on jenkkiopiskelijoista kotimatkalta laivalla. Suosittelen luettavaksi.

Miltä keskustelu voisi näyttää?

“Oksentaja” tai “ideologi” ei ole nelostrolli. Nelostrolli on se, joka kuulostaa rationaaliselta, mutta saa joukon raivoihinsa. Se, joka syöttää vahvat uskottavan kuuloiset mutta väärät tiedot viranomaistotuutta kiistämään. Hänet erottaa kolmosesta hyvin manipuloiduista faktoista.

Jos aikoo voittaa tämän ammattilaisen, hänet pitää löytää ja tunnistaa: mikä on somekohinaa, mikä vaarallisempaa. Siksi nimitin itseäni trollipäälliköksi, koska minä suunnittelin #EKA18 tämän osan, muu trollaus syntyi tapahtumaperustalle infopelaajien toimesta. Tämä oli se hyökkäys, joka piti torjua. Ja voittaa sen jälkeen kansalaiset takaisin omalle puolelle.

Mitä suomestamme puuttuu?

Luotamme sivistyneeseen ja medialukutaitoiseen kansalaiseen sekä virallisiin, mediatiedotteisiin perustuviin uutisiin. Me emme ole infovaikuttamiseen, saati infosotaan, valmistautuneet.

Meille on vaikeaa viestiä arvoistamme hyvin, propagoida. Julistamme pahimmillaan päälle liimattuja arvojamme, jotka ovat tekojemme kanssa ristiriidassa. Emme kerro uskottavia tarinoita.

Pitäisikö? Vai luotammeko edelleen vain siihen, että meidän hyvämme voittaa?