Viestintä, johtaminen ja puolustus infosodassa

Jatkan kunnan näkökulmaa informaatiosodankäynnissä. Edelliseen juttuun pääset tästä.

Kysymyksen ”Voiko muutamasta kunnasta tehdä pelottavan esimerkin hybridin voimasta?” lisäsin esitelmiini puolisentoista vuotta sitten. Hyökkääjän kannalta sama kysymys menee näin: ”Jos luhistan kunnat X+Y, riittääkö se länsimaisessa demokratiassa osoittamaan, että kuka tahansa voi olla seuraava?” Hybridisota ei minusta välttämättä ala Senaatintorilta, se voi myös alkaa Juupajoen Lylystä kuten PirkkaHäme17-harjoituksessa tapahtui – aloitin minulle tutusta ja kriiseissä karaistuneesta paikasta.

Trollaus on väkivaltaista ja suunnitelmallista kansalaisten johtamisen vastustamista. Sen tarkoitus on sekoittaa päättäjät johtamaan väärin ja kansalaiset olemaan vastaanottamatta virkamiesten johtamista.

Katso valoa, älä varjoa. Jos omat teot ja sanat kestävät valoa, ne voittavat.

Informaatiopuolustus tapahtuu alhaalta ylöspäin

Kansalaiset ovat paitsi hybridin taistelukenttä myös sen ensimmäinen puolustuslinja. Henkinen kriisinkestokyky on avaintekijä puolustuksen onnistumiselle.

Lähimpänä kansalaisia ovat kunnan, seurakunnan ja urheiluseuran työntekijät tai vapaaehtoiset. Heidän roolinsa voi tiivistää näin: ” Minusta opettajat, sähköasentajat, aurakuskit, lastenhoitajat ym. eivät käy infosotaa. Vaan he hoitavat perustehtäviään. Samalla he toivottavasti ovat saaneet organisaation johdoltaan kehotuksen viestiä tästä toiminnastaan eri kanavilla: Että palvelut pelaavat, asioita korjataan ym. Ilman, että spekuloivat asiasta sen enempää.” Teot ovat sanoja isompia, varsinkin kriisissä.

Sitä, että he tekevät oikeita asioita ja osaavat kertoa, miten uhkiin vastataan, kutsutaan johtamiseksi. Mutta mitä ylemmäs johtamislinjassa mennään, sitä enemmän johtaminen on viestimistä tavoitteista, halutusta lopputilanteesta ja luottamuksesta tekijöihin.

Kansalainen johdettavana

Joku voi tulkita koko otsikon vääränä, kansalainen maksaa virkamiesten palkat ja hän on palveltava, ei johdettava. Näin varmasti onkin silloin kuin ei ole kriisi. Tai ainakin pitäisi olla.

Mutta kriisissä jonkun on kerrottava paitsi mikä ei toimi myös se, mitä tehdään vahinkojen minimoimiseksi ja seuraavien estämiseksi. Jos vettä ei tule hanasta, mistä sitä saa hakea? Jos sähköä ei ole, mistä saa lämmintä ruokaa? Jos digiraha ei toimi, miten silloin asioidaan? On myös uskallettava sanoa, mitä ei saa tehdä, kuten ”ei saa hamstrata kauppaa tyhjäksi”. Viestin voi toki antaa hyvin tai huonosti, hölmöön aikaan ja väärään osoitteeseen. Minusta tämä on johtamista.

Sanktiotakin on tarjolla niille, jotka eivät johdettaviksi ryhdy. Ehkä niistä suurin on perinteinen ”pakkanen opettaa ja routa porsaan kotiin ajaa”.

Itse asiassa kriiseissä oikein kaivataan johtajuutta, enkä nyt tarkoita Kekkosen paluuta.

Nykyajan viestintäkanavat

Tilanne ei kuitenkaan ole helppo, koska etulinjan työntekijät ovat myös itse kansalaisia. Heitä on lisäksi paljon. Jos johtaja kertoo yhtä kansalaisille ja toista työntekijöille, hän menettää nopeasti luottonsa. Salailu ei siis ole ratkaisu. Siksi viestin tulee olla molemmille sama.

Opettajan takana on rehtori, ainakin hallinnollisesti. Kun esimerkiksi opettajanhuoneessa kohtaavat opettajien ajatukset ja kansan pulssi, joka luokissa peilaa sitä mitä kodeissa puhutaan, on tarkan johtamisen paikka. Silloin ei johdeta sähköpostitse tai verkkosivuilta käsin, silloin johdetaan kädet savessa. Vastaavia keskusteluja käydään erilaisissa tauko- ja pukuhuoneissa sekä sakasteissa.

Korostan tätä: johtaminen on ihmisten välistä kohtaamista. Se on vahvempaa kuin digi.

Viestinnän rooli

Kun tapahtuu arjesta poikkeavaa, käynnistyy kriisiviestintä. Se tarkoittaa kanavia, joita käyttäen viestijät välittävät johtamistiedot kansalaisille ja työntekijöille. Informaation taistelukentälle.

Kun tapahtuu jotakin infopoikkeavaa eli tavallisesta somemölystä alkaa erottua kaavoja ja tavoitteita, viestijän tehtävä on huomata se ja aloittaa palapelin kokoaminen. Mihin vastustaja pyrkii? Mihin se kohdistaa iskunsa? Miten sen väitteet poikkeavat totuudesta? Ilman tätä johtaminen on reagointia ja pahimmillaan trollin vietävissä.

Jokaisella organisaatiolla on syytä olla oma perustehtävä puettuna myös sanoiksi. Ikävän usein näitä arvoja ja missioita kutsutaan jargoniksi, joka wikipedian mukaan tarkoittaa ”jonkin ryhmän tai yhteisön ammatti- tai erikoiskieltä”. Jos kriisiajan viestinnän ydin on tällaista, taistelu hävitään varmasti. Esitänkin, että johto pelkistää vaikka kokeeksi arjen strategiapuheensa kriisiä varten sellaiseksi, että jokainen sen varmasti ymmärtää. Kriisissä ei ole aikaa pohtia, mitä ”dynaaminen ketteryys” mahtaa tarkoittaa.

Kun nuo kaksi asiaa yhdistetään, ymmärrys vihollisen toimista ja oman viestin ydin, syntyy perusta voitolle.

Kuinka infosota voitetaan?

Siten, ”että palvelut pelaavat ja asioita korjataan”. Tekemättömyyttä ei sanoilla voi kentällä peittää.

Siten, että tekijät paitsi ”ilman, että spekuloivat asiasta sen enempää” myös uskovat tekemiseensä ja välittävät sen etulinjassa muillekin. Ihan kuin muissakin sodissa.

Siten, että johto uskaltaa kertoa hyökkäyksestä ja arvioida hyökkääjän tavoitteita, jotta muidenkin on helpompi erottaa tosi tarkoituksellisesta valheesta. Siten, että jokainen taas muistaa, mitä meillä on puolustettavana.

Tätä viestintä tukee, mutta se ei ole tämän sodan etulinjassa ainakaan yksin.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.