En tiedä miten muut

 

Suvi Auvisen esseeteos Kaltainen valmiste (2021, Kosmos) arvioitiin keväällä Helsingin Sanomissa. Jukka Koskelaisen kritiikki pyrkii hänen mittakaavassaan suurella työllä hahmottamaan teoksen tendenssejä. Luenta tapahtuu valtakunnan näkyvimmällä paikalla. Jyrki Lehtolaa lainaten:

Myötämielisyyden seassa oli kuitenkin muutama kriittinen huomio, ja siksi oli ymmärrettävää, että Suvi Auvinen ja Twitter hajosivat raivoon.

Palasin ”setämiesarvioon” (vade retro, uudissana) luettuani Kaltaisen valmisteen. En jaa Koskelaisen lempeyttä etenkään teoksen kannalta ratkaisevimmassa kohdassa:

On tietysti osa individualistista, liberaalia – ja aivan, kapitalististakin – nykyaikaa, että oma minä ja oma kokemus on koko ajan etualalla. Ja mikäs siinä, paikoitellen tyyli toimii oikein hyvin. Ja aitoa viisauttakin on mukana.

Se vain siinä, että Kaltainen valmiste tukehtuu Auvisen narsismiin. ”Minä voin kertoa” kurkkii rivien välistä ja riveiltä. Nokkelimmillaan Auvinen käyttää negaatiota viitatakseen itseensä: ”En tiedä miten muut päätyvät kansainvälisiksi eläinsalakuljettajiksi”. Parodiahorisontin tuolle puolen sinkoavia virkkeitä riittää: ”Minä en ole suostunut pysymään katsottavana ja pantavana, vaan katsonut ja pannut itse.”

Minäkeskeisyys on esseistiikan perihyveitä. Montaignen, Sontagin, Mäkelän ja Hosseinin minät elävät suhteuttamalla itseään taiteeseen ja tieteeseen. He – siis ”ne” – tiedostavat kirjallisen luonteensa ja asettuvat dialogiin toisten tekstuaalisten rakennelmien kanssa. Suvi Auviselle riittää kokemusasiantuntijuus. Siellä täällä mainitaan Robin Hood tai Matrix, mutta kulttuuristen assosiaatioiden verkkoa ei synny.

Akateemisuutta, mitä se populistien mielestä tarkoittaakaan, ei tarvitsisi varoa aivan näin paljon.

Selailin Kaltaisen valmisteen rinnalla Koko Hubaran Ruskeita tyttöjä (2017), koska olin tavoittavinani äänissä samoja piirteitä. Muistikuva oli virheellinen. En kuulu Hubaran tunne-esseiden suurimpiin ystäviin, mutta Auvisen teokseen verrattuna Ruskeat tytöt on kirjallisuutta, ei ainoastaan tekijänsä identiteettiprojekti.

Sivulla 73 Auvinen siteeraa kanssaan eri ajassa ja paikassa elänyttä ihmistä, anarkisti Auguste Vaillantia (1861–1894). Kaltaisen valmisteen mun elämä ja fiilikset -retoriikassa tällainen hätkähdyttää.

Sivulla 105 Vaillantia lainataan uudelleen. Sen kirjan Auvinen on lukenut.

”Hän kirjoittaa kärkkäästi ja elävästi”, Koskelainen kehuu arviossaan. En allekirjoita. Auvinen ryöstöviljelee toiston tehokeinoa etenkin esseidensä lopetuksissa. Vakavan pleonasmin ohella Kaltainen valmiste kärsii kin-päätteistä, hallitsemattomista puhekielisyyksistä ja pateettisista nostatuksista. ”Merkityksestä”-esseen laivamuumikuvaus alkaa herkullisesti mutta sammuu vitsin ylikirjoittamiseen. Kunhan hitaimmat äänikirjan kuuntelijat pysyvät mukana.

Auvinen on usein oikeassa, kuten tasapainoillessaan ”kilarivegaani”-kritiikin ja eläinteollisuuden herättämän vihan välillä. Hän ajaa muutamia kannattamiani asioita ja pakottaa riitelemään kanssaan. Nimenomaan hän, twiitteineen ja henkilöhaastatteluineen. Ei niinkään Kaltainen valmiste, liite ansioluettelossa.

Kommentit (1)
  1. Hienoa, että kriittinen arvio tästä. No, mitä vaan saa julkaisuksi jos poikaystävä on kirjakustantamon päällikkö. ”…pannut itse.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *