Hanskojen tippuminen

Muusikko Lana Del Rey esitti reilu viikko sitten Instagramissa ”kysymyksen kulttuurille”. Del Rey haluaa tietää, voiko heikon ja passiiviselta vaikuttavan naiseuden asiaa ajaa ilman ristiinnaulitsemisen uhkaa. Hän on kyllästynyt ”vahvoihin” naisartisteihin, joiden lauluissa petetään ja ollaan alasti. Ennen kaikkea Del Reyta väsyttävät väitteet, joiden mukaan hänen musiikkinsa on vienyt naisasiaa sata vuotta taaksepäin. Laulaja kiistää ihannoivansa hyväksikäyttöä ja väkivaltaa.

Del Rey mainitsee – ohimennen – syyskuussa ilmestyvän levynsä ja kaksi runokirjaa. Näinkin voi markkinoida. Kiivetä ristille, jättää vasarat ja naulat someyleisön ulottuville. He alkoivat hakata, koska Del Reyn luettelemat vahvat naisartistit ovat ei-valkoisia. Seurasi tuhansia vihakommentteja, rasismisyytöksiä, boikotteja ja Del Reyn yksityisen puhelinnumeron vuotaminen.

Liekkien seasta lähetetyssä jatkopostauksessaan Del Rey valittelee että ei reunustanut näkemyksiään riittävästi. Niinpä hän jakaa toisen runoteoksensa nimen: behind the iron gates – insights from an istitution. Merkintää seurasi videomonologi, jossa myös levyn nimi paljastuu: Chemtrails Over the Counrty Club. Puheenvuoronsa lopuksi Del Rey huikkaa: ”God bless and fuck off you don’t like the post.”

Hieno korvike anteeksipyynnölle. Olen valmiiksi fani ja nyt hiukan enemmän. Del Reyn levystä ja kirjoista on lupa odottaa hänen Häviötään tai Hullun puolustuspuhettaan: pidäkkeetöntä todenpuhumista, vuosia pakkautuneen katkeruuden vapautusta. Born to Die (2012) ja Ultraviolence (2014) ovat upeita albumeja, jotka Del Rey tulkitsee maskin takaa. Henkilökohtaisuudet on vedetty sad girl -mankelin läpi. Roolin hyödyntäminen ei tarkoita, ettei Del Rey olisi kätkenyt vuosia jatkunutta vähättelyä ja huorittelua sydämeensä.

Norman Fucking Rockwell! (2019) repeilee jo. ”You took my sadness out of context”, Del Rey syyttää ja linjaa: ”if this is it, I’m signing off”. Levyn lopussa Del Rey viittaa sängyn alta löytyviin hirviöihin. On pitänyt siivota solvauksia ja asenteita pois näkyviltä, jotta on voinut jatkaa uraa. Ehkä sietokyvyn rajat ovat tulleet vastaan. ”When everyone’s talking you can make a stand”, Del Rey psyykkaa peilin edessä selattuaan hetken sosiaalista mediaa.

Kun Lana Del Rey tiputtaa hanskansa, ne liukuvat kuin pariluistelijat. Tiputtaminen äänitetään, Jack Antonoff tuottaa.

Del Rey toimi Instagramissa laskelmoivasti mutta saattoi yllättyä vastaraivon volyymista. ”Teette tästä rotukysymyksen, mikä kertoo enemmän teistä kuin minusta”, hän vastaa. Videokommentissaan Del Rey jatkaa piikittelyä ja on pahoillaan että ei maininnut ainuttakaan ”sataprosenttisen kaukasialaista” artistia. Itse asia, Del Reyn esille nostama hauraan naiseuden ilosanoma, jäi mölyn jalkoihin.

Asetelma on lannistava ja tuttu viime vuosien verkkodebateista. Lana Del Rey, valkoinen, menestynyt ja antipoliittinen pop-kuningatar, on etuoikeutettu. Kun hän avaa sydäntään, valppaat aktiivit viilaavat kyntensä. Etuoikeutettu-oletetun pahimpia virheitä on viitata puhetilansa rajoihin. Jos samalla hehtaarilla mainitaan jotain rodullisuuteen liittyväksi tulkittavaa, varmistimet poistuvat. Ymmärrys ihmisistä yksilöinä katoaa. Jäljelle jää leimoja ja karsinoita. Del Reyn Twitter-profiilistakin löytyvää Whitman-sitaattia ”I contradict myself; I am large – I contain multitudes” on turha lausua, kun soihdut syttyvät.

Del Rey kertoo lahjoittavansa runokirjojensa tuottoja intiaanisäätiölle. Klassinen white power -ele!

Professori Janne Saarikiven tuore kolumni ei käsittele Del Reytä mutta ymmärtää hänen asemansa:

Uskokaa minua: ei ole pelkkä etuoikeus olla minä, tai kukaan ihminen. Se on kohtalo. Kaikki meistä ovat yhtenä päivänä vahvoja ja toisena heikkoja.

Internet pursuu ihmisiä, joiden mielestä Lana Del Rey ei voi olla voimaton. Rasisti hän ei ainoastaan voi olla vaan on, vastedes. Todisteet eivät lopu, kun juuritodistekin on syntynyt tyhjästä. Nauloja jäi käyttämättä, seuraavaa halukasta odotellaan.

PS:

Huomasin vasta kirjoitettuani tämän Maaria Ylikankaan blogitekstin, joka on julkaistu eilen. Suosittelen lukemaan. Ylikangas käsittelee Del Reyn spoken word -videota ja sanoo viisaasti esimerkiksi ”Ultraviolence”-kappaleesta. Rasismikohun hän kuittaa ”hölmönoloiseksi”, jollainen se onkin. Del Reyn perusteelliset vastaukset ja fuck off -asenne antavat kuitenkin ymmärtää, että johonkin on sattunut, eikä tämä jää tähän.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *