Hyvä ihminen
The Fast Show, typerältä käännösnimeltään Ruuvit löysällä, on brittiläinen
sketsisarja, jota esitettiin Suomessa 1990-luvun lopulla. Jakso jaksolta
toistettujen ”scorchio”- ja ”suit you, sir” -hokemien sijaan haluan muistaa Ruuvit löysällä -sarjan hetkistä, joita
ei alleviivattu. Eräässä kahdenkymmenen sekunnin mittaisessa sketsissä Paul
Whitehouse esittää ”mukavaa skiniä”. Pubi hiljentyy, kun hän astuu sisään.
Nyrkkitappelun sijaan skini ehdottaa yhteistä lomamatkaa, jonka hän tarjoaisi.
Tai mentäisiin edes leikkimään – I’ve got
a sandpit!
sketsisarja, jota esitettiin Suomessa 1990-luvun lopulla. Jakso jaksolta
toistettujen ”scorchio”- ja ”suit you, sir” -hokemien sijaan haluan muistaa Ruuvit löysällä -sarjan hetkistä, joita
ei alleviivattu. Eräässä kahdenkymmenen sekunnin mittaisessa sketsissä Paul
Whitehouse esittää ”mukavaa skiniä”. Pubi hiljentyy, kun hän astuu sisään.
Nyrkkitappelun sijaan skini ehdottaa yhteistä lomamatkaa, jonka hän tarjoaisi.
Tai mentäisiin edes leikkimään – I’ve got
a sandpit!
Whitehousen skinipilkka muistuttaa minua Timo Rautiaisesta & Trio Niskalaukauksesta. 2000-luvun
alussa hölmöimmät kuvittelivat, että hiekkalaatikkohenkisellä Rautiaisella (s.
1963) oli valkoinen kunnia mielessään. ”Jossain vaiheessa niitä näkyi yleisössä
käsi ojossa”, Rautiainen muistelee Helsingin Sanomien haastattelussa tänään, sillä Trio Niskalaukaus on palannut
lavoille. Tuore single ”Suomi sata vuotta” ilkkuu rajat kiinni -hengelle, mikä
tuntuu Rautiaisen tapauksessa tunnistettavalta ratkaisulta.
alussa hölmöimmät kuvittelivat, että hiekkalaatikkohenkisellä Rautiaisella (s.
1963) oli valkoinen kunnia mielessään. ”Jossain vaiheessa niitä näkyi yleisössä
käsi ojossa”, Rautiainen muistelee Helsingin Sanomien haastattelussa tänään, sillä Trio Niskalaukaus on palannut
lavoille. Tuore single ”Suomi sata vuotta” ilkkuu rajat kiinni -hengelle, mikä
tuntuu Rautiaisen tapauksessa tunnistettavalta ratkaisulta.
Niskalaukaus
kohdistui alkujaankin pahiksiin. Yhtyeen debyyttialbumi Lopunajan merkit (1999) syyllistää elostelijoita ekokatastrofista.
Seuraavan levyn hitti ”Kuusikymmentäkaksi” (2000) tuomitsee joukkomurhaavan
serbipoliisin, suomirock-anthem ”Surupuku” (2002) taas synkän maailmanmenon ylipäätään.
kohdistui alkujaankin pahiksiin. Yhtyeen debyyttialbumi Lopunajan merkit (1999) syyllistää elostelijoita ekokatastrofista.
Seuraavan levyn hitti ”Kuusikymmentäkaksi” (2000) tuomitsee joukkomurhaavan
serbipoliisin, suomirock-anthem ”Surupuku” (2002) taas synkän maailmanmenon ylipäätään.
Pidän
Rautiaisen moralismista. Kireä laulutyyli ja kurinalaiset sähkökitarat tukevat
sanomaa. Trio Niskalaukaus seisoo nälkäpäivälipas kourassaan, hievahtamatta,
vaikka pakkasta on, klanipäät eivät ymmärrä ja lapset täytyy pian hakea
tarhasta. Hannu Karpo on Timo Rautiaiseen verrattuna auttamattoman
rock-henkinen.
Rautiaisen moralismista. Kireä laulutyyli ja kurinalaiset sähkökitarat tukevat
sanomaa. Trio Niskalaukaus seisoo nälkäpäivälipas kourassaan, hievahtamatta,
vaikka pakkasta on, klanipäät eivät ymmärrä ja lapset täytyy pian hakea
tarhasta. Hannu Karpo on Timo Rautiaiseen verrattuna auttamattoman
rock-henkinen.
Käy
koulusi ja usko sosiaalidemokratiaan. Pidä huolta itsestäs ja niistä jotka
kärsii. Älä enää lyö. Timo Rautiaisen
& Trio Niskalaukauksen periaateohjelma on niin suoraselkäinen, että se
alkaa tuntua vaaralliselta. Kirjoitin vastaavasta ilmiöstä esikoisteoksessani:
Black Sabbathin kristillinen eetos unohtuu, koska ristit ja Jumala ovat koko
ajan esillä.
koulusi ja usko sosiaalidemokratiaan. Pidä huolta itsestäs ja niistä jotka
kärsii. Älä enää lyö. Timo Rautiaisen
& Trio Niskalaukauksen periaateohjelma on niin suoraselkäinen, että se
alkaa tuntua vaaralliselta. Kirjoitin vastaavasta ilmiöstä esikoisteoksessani:
Black Sabbathin kristillinen eetos unohtuu, koska ristit ja Jumala ovat koko
ajan esillä.
Suomihevin
nousukauden toinen suuri eli Kotiteollisuus on aina tuntunut liian tavalliselta
rock-yhtyeeltä. Löytyy pitkää tukkaa, viinaa ja uhoa. Timo Rautiainen ja Jouni
Hynynen ovat varmasti hyviä ystäviä, mutta mielikuvissani Timo-ope laittaa
ryhdittömän Jounin jälki-istuntoon ja näyttää, kuinka vakava asia iskelmällinen
hevilaulu on. Rangaistuksen olisi voinut suorittaa myös auttamalla mummoja
kadun yli.
nousukauden toinen suuri eli Kotiteollisuus on aina tuntunut liian tavalliselta
rock-yhtyeeltä. Löytyy pitkää tukkaa, viinaa ja uhoa. Timo Rautiainen ja Jouni
Hynynen ovat varmasti hyviä ystäviä, mutta mielikuvissani Timo-ope laittaa
ryhdittömän Jounin jälki-istuntoon ja näyttää, kuinka vakava asia iskelmällinen
hevilaulu on. Rangaistuksen olisi voinut suorittaa myös auttamalla mummoja
kadun yli.
***
Timo
Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen tuotannon helmi on Barathrum-cover ”Viimeinen päivä taivaan” (2000). Alkuperäisversiossa ”Last Day in Heaven” helvetin
otukset syöksevät Jumalan valtaistuimeltaan. Rautiaisen tulkinnassakin tilanne
näyttää vaikealta, mutta lopulta taivaallinen sotajoukko voittaa:
Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen tuotannon helmi on Barathrum-cover ”Viimeinen päivä taivaan” (2000). Alkuperäisversiossa ”Last Day in Heaven” helvetin
otukset syöksevät Jumalan valtaistuimeltaan. Rautiaisen tulkinnassakin tilanne
näyttää vaikealta, mutta lopulta taivaallinen sotajoukko voittaa:
Vaskitorvet alkavat huutaa
Muurit kohoaa ennalleen
”Viimeinen
päivä taivaan” lienee suomirockin puhtain
laulu. Tarina päättyy täydelliseen kirkkauteen, kitaravalli on antiseptinen ja
Rautiainen saa laulukokeesta kympin. Skinit saavat osallistua puhdistukseen
vain jos lakkaavat olemasta skinejä ja alkavat rakastaa lähimmäistään.
päivä taivaan” lienee suomirockin puhtain
laulu. Tarina päättyy täydelliseen kirkkauteen, kitaravalli on antiseptinen ja
Rautiainen saa laulukokeesta kympin. Skinit saavat osallistua puhdistukseen
vain jos lakkaavat olemasta skinejä ja alkavat rakastaa lähimmäistään.
Kuuntelen
Niskalaukausta nykyään yhtä harvoin kuin katson Ruuvit löysällä -sketsejä. Rajaportti
(2002) ja Paul Whitehousen esittämä ”Unlucky Alf” kestävät huonosti toistoja.
Sävyt uupuvat. Toivon silti menestystä Rautiaisen uudelle tulemiselle. Etenkin kun
hänen vankkumattoman turvallinen musiikkinsa onnistuu suututtamaan suomalaisia juhlavuonna
2017.
Niskalaukausta nykyään yhtä harvoin kuin katson Ruuvit löysällä -sketsejä. Rajaportti
(2002) ja Paul Whitehousen esittämä ”Unlucky Alf” kestävät huonosti toistoja.
Sävyt uupuvat. Toivon silti menestystä Rautiaisen uudelle tulemiselle. Etenkin kun
hänen vankkumattoman turvallinen musiikkinsa onnistuu suututtamaan suomalaisia juhlavuonna
2017.