Ilmestykset 2016

Yksikin
uusi ja merkittävä taideteos entisten jatkeeksi on ihme. Vuosikatsauksissa
hämmennyn monista asioista, joista eräs on ylitsevuotavuus. Jo ”viisi
parasta levyä” tuntuu tuhlailevalta kysymyksenasetteluilta. Toisin kuin
äänestyskopissa, taiteessa tulisi välttää vähiten huonojen vaihtoehtojen
kannattamista. Ymmärrän jonkinlaisen yhteenvedon houkutuksen ainoastaan
suhteessa julkaistavien kirjojen, levyjen ja kaiken mahdollisen määrään. Siksi
vuoden viimeisinä päivinä on oltava niukka ja tiukka.
Listaan
alle keskeiset vuonna 2016 ilmestyneet laulut, levyt, kirjat ja yhden esseen.
Vuoden tärkeimmät ilmestykset ovat, kuten aina, menneiden vuosikymmenten
tuotoksia, enkä puutu niihin tässä yhteydessä.
***
– Mikko Joensuun kappaleet
”Closer My God” ja There Used to Be a Darkness” albumeilta Amen 1 ja Amen 2
Molempien
melodiat kuulostavat siltä, kuin ne olisivat olleet olemassa ainakin sata
vuotta. Jälkimmäisessä vapaudutaan ensin mainitun tuskasta. ”Closer My God” Johanneksenkirkossa
ja ”There Used to Be a Darkness” Konepajalla ovat myös vuoden kirkkaimpia
live-musiikin hetkiä – vuoden, jonka aikana näin lavalla Ozzy Osbournen ja
Robert Smithin.

Markku Eskelisen proosakirjallisuushistoria Raukoilla
rajoilla
vastaanottoineen
Ohittamaton,
kohtuuton pioneerityö. Vastaanoton vastaanotossa ilmenevä maanisuus saattaa
olla Markku Eskelisen arvostettavin piirre.

David Bowien kuolinalbumi Blackstar
ja Antti Nylénin essee ”Minun Bowieni” teoksessa Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet
”Oikean”
Bowien kuolema sai merkityksellisemmän ääniraidan kuin Ziggy Stardustin
kuolema. Suomalaiset taas saivat etuoikeuden lukea Bowien menehtymistä ja
taiteilijakuvaa avaavan esseen, yhden Nylénin parhaista.

Johannes Ekholmin esikoisromaani Rakkaus
niinku
Loputonta
dialogia siitä, mikä on pielessä. Yleensä suosin loputonta monologia. Luin
Ekholmin ja Eskelisen teoksia samanaikaisesti, ja noina syksyisinä päivinä
suomalainen proosa tuntui epätodellisen pätevältä asialta.

Lauri Ainalan albumi Orpokotijuhlat
saarella
Olen
kuunnellut tätä vasta parin viikon ajan. Tuskin myöhemminkään kykenen
sanallistamaan Ainalan äänitaidetta, mihin olen tyytyväinen. Orpokotijuhlat saarella tuntuu
johdonmukaiselta jatkeelta Paavoharjun Joko
sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne
-albumin syvyyksille.
Pelottavan äänitteen luominen pelottavaan maailmaan on aina uroteko.


– Owen Hatherleyn
asiaproosateos The Ministry of Nostalgia

En
tiennyt kaivanneeni kirjamittaista analyysia “Keep calm and carry on”
-julisteen ärsyttävyydestä. Tapansa mukaan Hatherley kirjoittaa paljon
arkkitehtuurista olematta kansantajuinen tai vaikea. Myös Jamie Oliverin
kokkaukseen ja Ken Loachin populismiin paneudutaan.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *