Kirkastuminen Pasilassa
TheSmiths -yhtyeen ”Panic”-singlellä
valitellaan, etteivät DJ:n soittamat laulut ”kerro mitään minun elämästäni”.
Mitättömyys ikävystyttää, ymmärrän, eikä DJ:lle ylipäätään kannata antaa
päätäntävaltaa näin tärkeissä asioissa. Mutta: entä jos musiikkikappale, itse
valittu, kertookin liikaa, liki kiusallisen paljon juuri minusta? Kuinka
reagoida? Säikähtää vai kiittää? Ja entä jos kyseessä sattuu olemaan kappale,
jota olet rakastanut kohta kahden vuosikymmenen ajan mutta toisista syistä?
Näiden vakavien kysymysten äärelle pääsin Hartwall-areenalla keskiviikkona
20.11.2013, kun Black Sabbath todisti elävänsä.
Keikan
puoliväliä lähestyttäessä noitamummonkasvoinen Ozzy Osbourne ilmoittaa: the next one is called ”Behind the Wall of Sleep”.
Alkupuoliskon vyörytyksen – peräkkäin on kuultu tanakat ”War Pigs”, ”Into the
Void”, ”Under the Sun” ja ”Snowblind” – aiheuttama euforia syvenee, kahdesta
syystä. ”Behind the Wall of Sleep” on H. P. Lovecraft -viitteineen ja
esi-nu-metal-väliosineen yksi Black Sabbathin aliarvostetuimmista
ylisuorituksista, joka olisi helppo jättää ottamatta lavaohjelmistoon.
Areenalla se tarjoillaan hykerryttävän raskaana ja juuri oikeatempoisena
versiona. Oman loistonsa lisäksi ”Behind the Wall of Sleep” johtaa
– kuten Black Sabbathin konserttirakenteisiin perehtyneet tietävät – Geezer
Butlerin bassosoolon kautta yhtyeen perusteokseen nimeltä ”N.I.B.”, jonka
soittamatta jättäminen olisi harvinainen mutta mahdollinen rikos fanikuntaa kohtaan.
puoliväliä lähestyttäessä noitamummonkasvoinen Ozzy Osbourne ilmoittaa: the next one is called ”Behind the Wall of Sleep”.
Alkupuoliskon vyörytyksen – peräkkäin on kuultu tanakat ”War Pigs”, ”Into the
Void”, ”Under the Sun” ja ”Snowblind” – aiheuttama euforia syvenee, kahdesta
syystä. ”Behind the Wall of Sleep” on H. P. Lovecraft -viitteineen ja
esi-nu-metal-väliosineen yksi Black Sabbathin aliarvostetuimmista
ylisuorituksista, joka olisi helppo jättää ottamatta lavaohjelmistoon.
Areenalla se tarjoillaan hykerryttävän raskaana ja juuri oikeatempoisena
versiona. Oman loistonsa lisäksi ”Behind the Wall of Sleep” johtaa
– kuten Black Sabbathin konserttirakenteisiin perehtyneet tietävät – Geezer
Butlerin bassosoolon kautta yhtyeen perusteokseen nimeltä ”N.I.B.”, jonka
soittamatta jättäminen olisi harvinainen mutta mahdollinen rikos fanikuntaa kohtaan.
”N.I.B.:n”
– siis kappaleen, jossa huudahdetaan Oh
yeah, ja jonka viettelijä-kertoja paljastuu Luciferiksi – yleiseen
briljanssiin en tässä yhteydessä kajoa. Laulu on yhtä kaikki ollut vuodesta
1996 lähtien elämäni tärkeimpiä. Olen ennen hiljattaista marraskuun iltaa
todistanut kahta ”N.I.B.”-lavatulkintaa vuosina 2005 ja 2012, joista kummankaan
en muista tehneen eritysvaikutusta. Nyt kaikki on toisin. Butler runnoo käsikirjoitusta mukailleen soolonsa ja laskee ”N.I.B.:n” ikoniselle pääriffille
täydellisen, aavistuksen kiilaavan tempon. Tony Iommi tekee SG:llään kaiken,
mihin raskas rock pystyy, ja Ozzy huikkaa ensimmäisen oh yeahinsa kuta kuinkin oikeasta nuotista.
– siis kappaleen, jossa huudahdetaan Oh
yeah, ja jonka viettelijä-kertoja paljastuu Luciferiksi – yleiseen
briljanssiin en tässä yhteydessä kajoa. Laulu on yhtä kaikki ollut vuodesta
1996 lähtien elämäni tärkeimpiä. Olen ennen hiljattaista marraskuun iltaa
todistanut kahta ”N.I.B.”-lavatulkintaa vuosina 2005 ja 2012, joista kummankaan
en muista tehneen eritysvaikutusta. Nyt kaikki on toisin. Butler runnoo käsikirjoitusta mukailleen soolonsa ja laskee ”N.I.B.:n” ikoniselle pääriffille
täydellisen, aavistuksen kiilaavan tempon. Tony Iommi tekee SG:llään kaiken,
mihin raskas rock pystyy, ja Ozzy huikkaa ensimmäisen oh yeahinsa kuta kuinkin oikeasta nuotista.
Tuijotan
Osbournen vettä valuvia kasvoja ja teleprompteriin nauliintuneita silmiä.
Jokerit-kaulaliinainen luupää tunkee älypuhelintaan näkökentälleni. Yritän olla
välittämättä. Seuraa toisen säkeistön loppu:
Osbournen vettä valuvia kasvoja ja teleprompteriin nauliintuneita silmiä.
Jokerit-kaulaliinainen luupää tunkee älypuhelintaan näkökentälleni. Yritän olla
välittämättä. Seuraa toisen säkeistön loppu:
You
are the first to have this love of mine
are the first to have this love of mine
Forever
with me ‘till the end of time
with me ‘till the end of time
Ja
seuraa väliosa, jonka melodian tavoittamiseen Ozzy vaikuttaa keskittyvän
erityisen tarkasti:
seuraa väliosa, jonka melodian tavoittamiseen Ozzy vaikuttaa keskittyvän
erityisen tarkasti:
Your
love for me has just got be real
love for me has just got be real
Before
you know the way I’m going to feel
you know the way I’m going to feel
Lauluosuudestaan
jotenkuten selvinnyt Osbourne köpöttelee kohti lavan reunaa ja nostaa molemmat
kätensä ilmaan. Hänen vasen ranteensa tärisee pakkoliikkeen tai krampin
voimasta. Oh yeah! Kuvittelen
katseidemme kohtaavan, mitä ei takuulla tapahdu, mutta tilanteen
liikuttavuus kyydittää mielikuvitusta. Älypuhelimet, kaulaliinat ja tuhannet
ihmiset haihtuvat ympäriltä. ”N.I.B.” pauhaa pelkästään minulle ja, ennen
kaikkea: minusta.
jotenkuten selvinnyt Osbourne köpöttelee kohti lavan reunaa ja nostaa molemmat
kätensä ilmaan. Hänen vasen ranteensa tärisee pakkoliikkeen tai krampin
voimasta. Oh yeah! Kuvittelen
katseidemme kohtaavan, mitä ei takuulla tapahdu, mutta tilanteen
liikuttavuus kyydittää mielikuvitusta. Älypuhelimet, kaulaliinat ja tuhannet
ihmiset haihtuvat ympäriltä. ”N.I.B.” pauhaa pelkästään minulle ja, ennen
kaikkea: minusta.
Narsistinen
taikatemppu mahdollistuu ”N.I.B.:n” metalaulullisuuden käsittämisen myötä.
Viimeiset 18 vuotta olen kuunnellut sitä kuvauksena syntiinlankeemuksesta,
jossa nautinnolle perso ihminen vietellään tulikivenkatkuisin seurauksin.
Samalla ”N.I.B.” on laulu laulusta ja laulajasta, enkä voi väittää
tiedostaneeni tätä ilmeistä tasoa ennen keskiviikkoiltaa. Now I have you with me under my power,
ja 13000 ihmistä nyökkää. Rock
‘n’ rollin alkuperäisen paheellisuuden huomioon ottaen on soveliasta, että
sanat tulevat itsensä Saatanan suusta, Ozzy Osbournen armollisella
avustuksella.
taikatemppu mahdollistuu ”N.I.B.:n” metalaulullisuuden käsittämisen myötä.
Viimeiset 18 vuotta olen kuunnellut sitä kuvauksena syntiinlankeemuksesta,
jossa nautinnolle perso ihminen vietellään tulikivenkatkuisin seurauksin.
Samalla ”N.I.B.” on laulu laulusta ja laulajasta, enkä voi väittää
tiedostaneeni tätä ilmeistä tasoa ennen keskiviikkoiltaa. Now I have you with me under my power,
ja 13000 ihmistä nyökkää. Rock
‘n’ rollin alkuperäisen paheellisuuden huomioon ottaen on soveliasta, että
sanat tulevat itsensä Saatanan suusta, Ozzy Osbournen armollisella
avustuksella.
Yleisen
tason viitteet rockin tuhovoimaan eivät muuta suhtautumistani ”N.I.B.:hen”.
Areenalla syntymään päässeessä henkilökohtaisuuden illuusiossa sen sijaan
piilee vavahduttavuuden siemen. Vaivainen nyky-Ozzy tuntuu sekä sanoillaan että
olemuksellaan tekevän yhteenvetoa tähänastisesta elämästäni. Vettä on virrannut
sitten 1990-luvun, enkä 9-vuotiaana voinut tietää, ”miltä hän tulisi
tuntumaan”. Silti ja siksi ”rakkauteni on ollut todellista”. Kuoleman hetkellä
elämä saattaa juosta filminauhana läpi tajunnan, mutta minulle efektin syntymiseen ilmeisesti riittää ”N.I.B:tä” laulavan 64-vuotiaan Osbournen läsnäolo.
Kuluneet liki kaksi vuosikymmentä tiivistyvät muutaman onnen ja kauhun
sekaiseen kyynelpisaraan. Kuin Terrence Malick ohjaisi kohtauksen.
Lapsuuteni kipittää pitkin Ozzyn poskiuurteita, tihentyminen kuristaa kurkkua.
tason viitteet rockin tuhovoimaan eivät muuta suhtautumistani ”N.I.B.:hen”.
Areenalla syntymään päässeessä henkilökohtaisuuden illuusiossa sen sijaan
piilee vavahduttavuuden siemen. Vaivainen nyky-Ozzy tuntuu sekä sanoillaan että
olemuksellaan tekevän yhteenvetoa tähänastisesta elämästäni. Vettä on virrannut
sitten 1990-luvun, enkä 9-vuotiaana voinut tietää, ”miltä hän tulisi
tuntumaan”. Silti ja siksi ”rakkauteni on ollut todellista”. Kuoleman hetkellä
elämä saattaa juosta filminauhana läpi tajunnan, mutta minulle efektin syntymiseen ilmeisesti riittää ”N.I.B:tä” laulavan 64-vuotiaan Osbournen läsnäolo.
Kuluneet liki kaksi vuosikymmentä tiivistyvät muutaman onnen ja kauhun
sekaiseen kyynelpisaraan. Kuin Terrence Malick ohjaisi kohtauksen.
Lapsuuteni kipittää pitkin Ozzyn poskiuurteita, tihentyminen kuristaa kurkkua.
”N.I.B.:n”
Ozzy/Lucifer lupaa: ”olet
ensimmäinen, jolle annan rakkauteni.” Miksi epäilisin? Sanoma suunnataan ainoastaan minulle, ja siitä ovat juopuneet tuhannet intomielet yli neljänkymmenen
vuoden ajan. En näe ristiriitaa, vaan faniuden elähdyttävän perusparadoksin: bulkkiuteen
saakka yleinen on mahdollisimman yksityistä. Tästä populaarista lankeemuksesta
”N.I.B.” kertoo, eikä sen käsittäminen ole pois kappaleen yleisemmälle tasolle
leviävän moralismin tehosta. On huikeaa, että jo edellisen vuosituhannen
puolella puhki soitettu laulu voi avata itsestään uuden puolen, yhtä aikaa kivuliaan
ja lohdullisen. Paikalle olisi kannattanut vääntäytyä pelkästään ”N.I.B.:n”
muutamien minuuttien vuoksi.
Ozzy/Lucifer lupaa: ”olet
ensimmäinen, jolle annan rakkauteni.” Miksi epäilisin? Sanoma suunnataan ainoastaan minulle, ja siitä ovat juopuneet tuhannet intomielet yli neljänkymmenen
vuoden ajan. En näe ristiriitaa, vaan faniuden elähdyttävän perusparadoksin: bulkkiuteen
saakka yleinen on mahdollisimman yksityistä. Tästä populaarista lankeemuksesta
”N.I.B.” kertoo, eikä sen käsittäminen ole pois kappaleen yleisemmälle tasolle
leviävän moralismin tehosta. On huikeaa, että jo edellisen vuosituhannen
puolella puhki soitettu laulu voi avata itsestään uuden puolen, yhtä aikaa kivuliaan
ja lohdullisen. Paikalle olisi kannattanut vääntäytyä pelkästään ”N.I.B.:n”
muutamien minuuttien vuoksi.
PS:
Muunkin
vuoksi kannatti mennä. Ainakin edellä luettelemani neljä ensimmäistä
kappaletta, ryhdikkäästi säännöstellyt ja toteutetut uutuudet ”Age of Reason”,
”End of the Beginning” ja ”God Is Dead?” sekä ”Black Sabbath” -kappaleen
väkivaltainen loppunostatus lumosivat. En kuitenkaan kuvittele kykeneväni
esittämään kokoavaa näkemystä, arvottamaan Black Sabbathin suoritusta.
Keikka-arvio lienee kritiikin vaikeimpia ja tästä johtuen summittaisimmin
räiskittyjä alalajeja, jossa obskuurit latteudet (”oli kunnossa”, ”toimi”,
”villitsi yleisön”, ”ei lähtenyt lentoon” etc.) kilvoittelevat irrelevanttien
yksityiskohtien kanssa. Paikalla olleet lukijat tuhahtelevat tai peukuttavat,
muut saavat tuoteselosteen tuotteesta, jota ei ole olemassa. Järjellisin
toistaiseksi kohtaamani arvio Black Sabbathin keskiviikkoiltaisesta esityksestä löytyy Satakunnan Kansasta,
heikoimmat esimerkiksi Rumbasta ja Soundista.
vuoksi kannatti mennä. Ainakin edellä luettelemani neljä ensimmäistä
kappaletta, ryhdikkäästi säännöstellyt ja toteutetut uutuudet ”Age of Reason”,
”End of the Beginning” ja ”God Is Dead?” sekä ”Black Sabbath” -kappaleen
väkivaltainen loppunostatus lumosivat. En kuitenkaan kuvittele kykeneväni
esittämään kokoavaa näkemystä, arvottamaan Black Sabbathin suoritusta.
Keikka-arvio lienee kritiikin vaikeimpia ja tästä johtuen summittaisimmin
räiskittyjä alalajeja, jossa obskuurit latteudet (”oli kunnossa”, ”toimi”,
”villitsi yleisön”, ”ei lähtenyt lentoon” etc.) kilvoittelevat irrelevanttien
yksityiskohtien kanssa. Paikalla olleet lukijat tuhahtelevat tai peukuttavat,
muut saavat tuoteselosteen tuotteesta, jota ei ole olemassa. Järjellisin
toistaiseksi kohtaamani arvio Black Sabbathin keskiviikkoiltaisesta esityksestä löytyy Satakunnan Kansasta,
heikoimmat esimerkiksi Rumbasta ja Soundista.