Konkreettiset jutut

Nina, olen palasina” (2004) on Risto-yhtyeen hieno laulu. Pop-kappaleita ei yleensä
kannata iskeä kappaleiksi ja valita niistä suosikkikohtiaan. Noin kolme
minuuttia on riittävän pieni ajanjakso olemaan kokonaisuudessaan kohta. Mutta
”Nina, olen palasina” kannustaa silpomaan. Rakastan loppunostatusta, jossa
Risto Ylihärsilä taantuu hokemaan tavupareja ”NI-NA” ja ”SI-NA”. Kömpelöt sanat
hajoavat entistä kömpelömmiksi osasiksi. Lavaolosuhteissa Ristolla on ollut
tapana vahventaa vaikutelmaa primaalihuudolla. Laulun päähenkilö on niin rikki
että tavutkin murskautuvat. Kohtuun paluu ei jää kauas.
Ylihärsilä
on suomalaisittain ainutlaatuinen pop-lyyrikko yksityiskohtaherkkyytensä
vuoksi. ”Nina, olen palasina” muistetaan paperiruususta, jonka antisankari
askartelee Seuran kannesta. ”Muistako
kun tanssittiin” tapahtuu Tampere-talon takana tyhjässä suihkulähteessä, ei
missä hyvänsä. Detaljit säväyttävät konkretiallaan. On tärkeää, että
”Pikkuoravien” kertoja on niellyt neljäkymmentä
Oxepamia. Katu ei täyty askelista, eikä tästä asti ole aikaa. Riston lauluissa
ollaan täsmällisesti hajalla.
En
ajattelisi tai kuuntelisi Ristoa ilman Bill Callahania. Noin kahdeksan vuotta
sitten oli toisin. En tiennyt Callahanista mutta ajattelin ja kuuntelin liikaa
Ristoa kuten niin monet 00-luvun lopulla humanistis-yhteiskuntatieteellisiä
opintojaan suorittaneet tai vältelleet. Risto
(2004), Aurinko aurinko plaa plaa plaa
(2006) sekä yhtyeen legendaarisimmat live-esiintymiset ovat sukupolvikokemuksia. Sain tarpeekseni, enkä syytä Ristoa.
Yhdysvaltalainen
Bill Callahan teki ristomaisimmat laulunsa artistinimikkeellä Smog, josta hän
luopui vuoden 2005 A River Ain’t Too Much
to Love
-albumin jälkeen. Smog, kuten Risto, luo klaustrofobiaa pienillä
liikkeillä. Yleisimmin liike puuttuu, ja huoneessa lorvii ihmisen torso.
“Whenever
I get dressed up I feel like an ex-con trying to make good”, käynnistyy Red Apple Falls -albumin “Ex-Con” ja
vihjaa, ettei ulkomaailmaa kohdata päivittäin. “The Morning Paper” ilmaisee
saman suoremmin:
The
morning paper is on its way
It’s
all bad news on every page
So
I roll right over and go to sleep
The
evening sun will be so sweet
Smog
julkaisi vuosina 1988–2005 hirvittävästi musiikkia: kasettinauhoituksia,
yksitoista pitkäsoittoa, ep- ja single-levyjä. En ole tutustunut kaikkiin,
mutta kuulemistani Smog-lauluista pysäyttävin ja konkreettisin on ”All Your Women Things” (1996):
Jätetyksi
tulemisen tunnetta on kuvattu popissa, rockissa ja etenkin bluesissa yhtä
kauan, kun mainittuja lajeja on harjoitettu. Vuonna 1996 Smog kehitti
omaperäisen tavan sanoa my baby left me.
Kyseessä on hienoviritteinen innovaatio, johon harvat pystyvät. Useimmat
artistit hokevat ennalta-arvattavaa my baby
left me
-sarjaansa ja kuvittelevat, että heidän ainutlaatuinen
tuntemuksensa kantaa.
”All
Your Women Things” ei puutu tunteisiin. Minäkertoja tuijottaa ja nimeää entisen
rakastettunsa esineistöä; huntuja, rintaliivejä, puuvillaa, harsoa –
”röyhelöisiä juttuja”. Jätettynä mies vaikuttaa ensi kertaa oivaltavan, että
hänen luonaan on ollut nainen:
How
could I ignore
Your
left breast?
Your right breast?
Karkeus
alleviivaa epätoivoa. Kun on palasina, huomaa palaset. Bill Callahan,
kirjailijatason minimalisti, piirtää kuvan miehestä, joka ei huomioinut mitään,
ennen kun oli myöhäistä. Tätä Callahanin ei tarvitse sanoa – kivettynyt esineluettelo,
akustinen kitara ja sello riittävät.
”All
Your Women Thingsin” miesrukka hautoo lopullista ratkaisua ja päättää kiinnittyä
kumppaniltaan jääneeseen materiaan varsin hyytävällä tavalla:
All
of these things
I
gathered them and I made a dolly
I
made a dolly – a spread-eagle dolly
Out
of your frilly things
My baby left me, ja jotain tavaraa jäi. Seuraavan
viikon ajan sanomalehdet pinoutuvat eteisen lattialle. Toivottavasti ex ei
saavu noutamaan jäämistöään.
”All
Your Women Thingsin” kouriintuntuva (sic.) tuska on poikkeuksellista, mutta
osataan sitä Tampereellakin. Riston debyyttialbumin kappale ”Kuiskauksesi elää vielä” esittelee käytännössä saman hahmon kuin Callahan. Viitepisteet on
suomalaistettu:
Löydän vain irti leikatun Laura
Närhen pään
Jonka olen koittanut sovittaa
pornolehden aktikuvaan
Riston
laulussa puoliso on kuollut. Myötäelämisen mahdollisuutta tarjotaan – toisin
kuin ”All Your Women Thingsissä” – mutta tarkennus pornolehteen tekee
tunnelmasta eltaantuneen. Laura Närhen pää muistuttaa, ettei suru ole
mahtipontista, vaikka miljoonat erolaulut niin väittäisivät. Smog ja Risto
kuvaavat akuuttia hätää, jossa ihminen näyttäytyy alhaisimmillaan. Kuten Kari
Hotakainen kirjoittaa:
Kärsivän maailma supistuu kivun
ympärille, näkökenttä kapenee, Ukrainan tilanne ei kiinnosta, uudet kirjat
päätyvät ovenpönkiksi. Kärsivä rakastuu pintaan, kaikkeen, minkä voi silmillä
nähdä.

Callahanin
nukkeleikissä näkökenttä on pienimmillään. Samaa voi sanoa Ylihärsilän
leikekirjasta. Neljänkymmenen Oxepamin ja sydämen pysähtymisen väliin mahtuu
pelkkiä konkreettisia, joskus röyhelöisiä juttuja.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *