Plainsongs
Plainsongs

Surunmaan puolesta

– Ko nimi keksithiin vuonna 2007, niin ajatus oli ette rakentaa fiktiivisen mailman joka sopis yhtheen toornionlaaksolaisen ja suomalaispitoisen mysiikin kansa.

***

Eero Mäntyranta (1937–2013) on hiihtäjälegenda, moninkertainen olympiavoittaja. Hänen tyttärenpoikansa Viktor Fors Mäntyranta taas on nero, jonka kunniaksi ei toistaiseksi ole pystytetty patsasta Pelloon. Jos niin joskus tehdään, päässä on lierihattu ja sylissä kitara. Jotta tehtäsiin, muutamien suomalaisten pitäisi opetella tuntemaan hänen musiikkiaan.

Unohdetaan veistotaide. Patsaat ovat voittajien heiniä, eikä nuorempaa Mäntyrantaa pue kulta. Alun sitaatissa hän perustelee meänkielellä yhtyeensä nimivalintaa: Surunmaa. Ostin kesällä 2010 vangitsevan keikan päätteeksi albumin Nine Songs from the Valley. Nimi viittaa Tornionlaaksoon ja laaksoon yleensä, paikkaan alhaalla. Korkeammalle on näköyhteys. Surunmaan yhteydessä voi puhua folkista, countrysta, americanasta tai suomalaisemmin tangosta ja iskelmästä. Sellainen tarkoittaa kovin vähän. Hank Williamsia on kuunneltu yhtä paljon kuin Tapio Rautavaaraa ja hyvä niin.

Täsmällisempi yritys: Surunmaa kuulostaa Dylanin kappaleelta ”One More Cup of Coffee”. Nine Songs from the Valley versioi kahvihetkeä, joka Dylanin laulussa vietetään ennen kun lähdetään ”to the valley below”. Pariskunta istuu Aki Kaurismäen sisustamassa keittiössä, parhaat päällä. Jumala kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. On aikaa kirjoittaa ja masentua, puhuttavaa ei riitä. Rakkaus on menetettyä ihastumisesta lähtien. Perisynti lävistää jokaisen sydämenlyönnin. ”All I can offer is more of my own sin”, tunnustetaan kappaleessa ”Lay Me Down”.

Nine Songs from the Valley ansaitsisi pohjoisessa kaanonissa saman aseman kuin Joose Keskitalon Tule minun luokseni, kulta tai Ville Leinosen Suudelmitar. Surunmaan esikoinen ei ole kahdeksassa vuodessa vanhentunut. Läpimurto on edelleen mahdollinen.

Surunmaa on levyttänyt Siionin lauluja ja meänkielisiä virsiä. Puristava kaipuu soi myös heidän ”sekulaarissa” tuotannossaan. Riitta Kylänpää teki muutama vuosi sitten Suomen Kuvalehteen jutun ruotsinsuomalaisista ja haastatteli Pajalasta Göteborgiin muuttanutta Mäntyrantaa. Hänen lapsuuskodissaan puhuttiin enimmäkseen ruotsia. Vasta laaksosta paettuaan Mäntyranta alkoi suosia suomea ja meänkieltä: ”Kun miulle tuli niin kova koti-ikävä.”

Lauluntekijä on myös dokumentaristi. Eero-vaarista kertovan elokuvan nimi, Homesick, sopisi myös Surunmaa-elokuvan otsikoksi.

Toinen ehdotus referenssilauluksi: Jaakko Löytyn ”Kahden maan kansalainen”. Etenkin lopun rivi ”ihmisen on määrä kotiin päästä kerran” kaikuu kylmissä laaksoissa. Toivoa on juuri siksi, että on toivotonta. ”Oh God, please let me rest”, Mäntyranta rukoilee Nine Songs from the Valleyn kappaleessa ”Hanging On”.

Surunmaan levyt eivät ole päässeet Suomessa kunnolliseen levitykseen. Ylihuomenna ilmestyy pitkästä aikaa uusi, The End of the World. Oikeuden ei tarvitse voittaa, koska aurinko pimenee milloin hyvänsä. Olisi kuitenkin kohtuullista, jos Surunmaan uutta saisi Suomen muutamasta kituvasta levykaupasta. Kuulemma albumia myydään perjantaina 5.10. Helsingin Kuudennella linjalla, missä Surunmaa juhlistaa julkaisua harvinaisella esiintymisellä.

Laahustan sinne seteli taskussa ja mieli matalana. Laahustakaa sankoin joukoin.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *