Kaisa Koon uusi näyttely todistaa, että kaiken voi kierrättää

Kuvataiteilija Kaisa Koo eli Kaisa Kiukkonen tuo teoksensa mielellään baariympäristöön, sillä ei itsekään viihdy gallerioissa. Tänään Alppilan Huoneessa aukeava Dazed And Confused -näyttely on vuosien eletty elämä, kokeiluiden runsaudensarvi ja voitokas niskalenkki menneisyyden traumoista.

kaisa1
Taiteilija teoksessaan

Porvoonkadulla sijaitsevaan baariin astuessaan ei välttämättä tajua tuleensa taidenäyttelyyn, sillä seinille ripustetut teokset sattuvat hyvin kapakan sisustukseen. Kiukkonen kyllästyi aikanaan kuvataideopetukseen, jossa sai jatkuvasti kuulla, että ”ei noin voi tehdä”, koska hänen mielestään useimmiten voi. Kiukkosen teokset ovatkin sekatekniikalla toteutettuja kokeiluja; joukosta löytyy mm. akryylimaalauksia, paperimassatöitä ja keramiikkaa. Kiukkonen käyttää töidensä materiaalina mitä tahansa, mitä käsiinsä saa – vetoketjuja, paperia, cd-levyjä, sulkia, lehtileikkeitä ja jopa omia maitohampaitaan. Erityisen hienolta näyttää kananmunankuorista tehty mosaiikki.

img_20161104_152610

Välissä Kiukkonen ei tehnyt taidetta moneen vuoteen. Hän eli pitkään suhteessa, jossa yhtenä toisen osapuolen käyttämistä väkivallan muodoista oli tuhota Kiukkosen teoksia. Joitain töitään Kiukkonen yritti pelastaa ja maalata uudelleen, mutta väsyi ja alistui pikkuhiljaa. Sitten hän onnekseen päätyi kehitysvammaisille ja vanhuksille suunnattujen taidetyöpajojen ohjaajaksi. Hän seurasi vierestä, kun itseään täysin epätaiteellisina pitävät ihmiset löysivät luovuuden riemun. Kun asiakkaat kysyivät ”voiko näin tehdä”, Kiukkonen vastasi: ”Kokeillaan!”

Kiukkonen alkoi itsekin työstää pajoissaan uusia töitä. Yhtä aikaa asiakkaidensa kanssa hän kokeili uusia tekniikoita ja löysi tyylinsä uudelleen. Siitä syntyi muun muassa näyttelyssä esillä oleva sarja erilaisia naamioita.

img_20161104_153144

Kiukkosen vahvuus on hänen näennäinen kepeytensä. Teokset ovat värikkäitä, itseironisia, hauskojakin, mutta silti niiden taustalla kuultaa suuri trauma. Dazed And Confused on yhden naisen käyty ja voitettu sota – se on yhtä aikaa väkivaltaisesta suhteesta irrottautumista sekä lapsekasta kapinaa sovinnaisuutta vastaan.

 

Kaisa Koo – Dazed And Confused  
5.-30.11.2016
Alppilan Huone, Porvoonkatu 19

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *