Puistojatkot
Puistojatkot

Kukas siellä suihkutiloissa kyylääkään?

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen oli taannoin huolissaan yleisissä pesutiloissa ja pukuhuoneissa tapahtuvasta seksistisestä homokyyläyksestä. Nyt näyttää kuitenkin siltä, etteivät homoseksuaalit olekaan ainoa uimahallikyyläystä harjoittava ryhmä.

Suomi ensin! -keskustelupalstalla Facebookissa on tänään julkaistu raportti ryhmän aktivistien eilisestä uimahallitempauksesta, jonka päämääränä oli ilmeisesti estää muslimeja käyttämästä uimahousuja. Perin nokkelasti nimetty raportti oli jopa tässä viitekehyksessä sen verran absurdi, että epäilin aluksi sen aitoutta. Keskustelupalstalle oli kuitenkin jaettu myös kuvia iskuryhmästä operaation jälkeisellä oluella, ja tänään on myös julkaistu Suomi ensin! -aktiivien välinen videokeskustelu, jonka aiheina ovat muun muassa ”homosaatio” ja ”uima-allah”. Keskusteluun ottavat osaa esimerkiksi uimahallipartioon osallistunut Elina Talonen ja sen järjestänyt Miki Sileoni. Sileoni kertoo videolla tempauksen syyksi huomion saamisen ja ”uimahalleissa jatkuvasti tapahtuvat asiat”, joita ei kuitenkaan tule sen tarkemmin eritelleeksi joitakin MV-lehti-viittauksia lukuunottamatta.

Sinänsä tälle porukalle ei pitäisi antaa yhtään ylimääräistä huomiota, mutta hanke oli sen verran käsittämätön, etten malttanut. Siksi en kuitenkaan linkkaa videota tähän – jokainen osaa halutessaan etsiä sen itsekin.

Kuvankaappaus 2017-2-5 kello 22.13.19

Joukko ”isänmaallisuusaktivisteja” on siis ollut Itäkeskuksen uimahallissa valvomassa, että ihmiset peseytyvät tarpeeksi pieteetillä ja saunojat riisuvat housunsa. Tietenkään rasismilla ei pitäisi vitsailla, mutta mielikuva operaation toteutuksesta väkisinkin hieman huvitti.

Lahtelainen, kunnallispolitiikkaan hamuava Pontus Söderblom kertoo videolla housunriisumiskäskytyksen tapahtuneen englanniksi. Söderblom toteaa myös, että hänen nähdäkseen kaikki peseytyivät hyvin. Naisten puolella vahtia pitänyt Elina Talonenkin kertoo videolla havainnoistaan: hänen mukaansa lastenaltaassa oli perheitä ja vanhempia lapsineen, vaikka uimahalli-iskusta kirjoitetussa raportissa altaassa kuvaillaan ollen ”epäilyttävän paljon matumiehiä”. Talonen myös epäilee, ettei hänen 19-vuotias tyttärensä olisi saanut uida Itäkeskuksen hallissa rauhassa, vaikkei tälle mitään perustelua esitäkään.

Tämä käsittämätön kokonaisuus jättää ilmaan kaksi kysymystä:

1) Mitä ihmettä liikkuu aikuisen ihmisen päässä siinä kohtaa, kun hän tököttää uimahallin saunassa vahtimassa, että ihmiset riisuvat uimahousunsa?

2) Olisiko kenties reilua, että se porukka, joka ei halua olla himohygienistisen rasistikyyläyksen uhri tai sivustakärsijä omassa pesutilassaan voisi mahdollisesti jatkossakin pestä itsensä kyyläysvapaasti?

Kommentit (34)

  1. nyt en ymmärrä

    Nyt innokkaat ”mennään panemaan uimahalli kuriin” rupeavat kieltämään olleensa edes siellä. Suomi ensin itis uimapäivä on fb- ryhmän nimi jossa mm. Ville tuominen oli uimaan menossa ja on olutkuvissa mukana, kieltää hallissa koskaan edes käyneensä Tiina Wiikin seinällä. Olutkuvat suomi ensin kuvallinen media

  2. Altaalta

    Uimavalvojana voin itse hieman antaa omaa mielipidettäni toiminnasta. Kun ihmiset eivät peseydy kunnolla / saunovat uimahousut päällä uimaan tullessa / käyttävät esimerkiksi uimashortseja, etenkin lämpimien (+30c) altaiden bakteeripitoisuus kasvaa liian suureksi. Lisäksi kloorin haihtuminen saunassa on ongelma etenkin astmaa sairastaville henkilöille.
    Meille tullaan satunnaisesti sanomaan, mikäli saunatilassa on uimahousuissa asiakkaita, jolloin käymme tarkistamassa ja pyytämässä poistumaan saunasta. Tämä on aivan normaali käytäntö ainakin meillä.
    Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen, mikäli kanssa-asiakkaat mainitsevat itse uimahousuissa saunassa istumisesta, sillä valvojien ravaaminen kyisesissä tiloissa vie aikaa pääasiallisesta työtehtävästä eli turvallisuuden takaaminen uima-allastiloissa. Tämä tosin tulee tehdä kohteliaasti ja ilman auktoriteettia. Kierrämme sauna- ja pukeutumistilat noin 30 minuutin välein joka tapauksessa.
    Tällaista ”kyttäämistä” en itse koe tarpeelliseksi ja on itsestänikin hieman huvittavaa. Ideana sääntöjen ylläpitäminen on hyvä ja oikein, mutta toteutus tässä tilanteessa oli kyllä kehno.

  3. tutkin artikkeleita

    Muuten, jo vuoden 2015 lehdissä kerrotaan, ettei Itäkeskuksen uimahallissa käytetä klooria. Ettei siellä välttämättä saunassa kloori höyrysty. Peffletin puuttumisesta mamuilta valittivat nämä miehet myös. Kuitenkin saunassa varsin pian kuolevat bakteerit, (eilen oli pieni uutinen jossain lehdessä, jopa hiv 10 minuutissa, tippuri muutamissa minuuteissa) ja jos näillä suomalaisilla oli peffletit, asiahan oli hyvin.

    Samalla vaivalla, kun opastamaan ryhtyivät, mikseivät neuvoneet näitä miehiä suojaamaan pyyheliinoilla itseään, jos eivät tahdo uikkareita heittää saunassa pois? Olen monesti ihmetellyt, miksei voisi olla enemmän sermejä pesutiloissa, Yhdessä uimahallissa on osassa suihkuja kaakeliseinät siten, että hanat ovat kiinni ko. väliseinässä. Muodostuu kahden vastakkaisen henkilön suihkut, tosin avoimet tietenkin muuhun tilaan nähden, mutta hiukan yksityisyyttä kuitenkin.

  4. Sofia

    Uimahallissa käyminen vaikuttaa pelottavalta. Pitää varoa rivopuheisia mummoja, pukuhuonekyylääjiä ja ties mitä muuta. Virheitä ei saa tehdä muuten alkaa kauhea huuto. Puistattaa ajatuskin uimahalliin menosta. Ja se on kuulemma joidenkin mielestä mukavaa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *