Lapsi tuntemattoman kanssa? Todellakin!

Olen seurannut mielenkiinnolla Nelosen Lapsi tuntemattoman kanssa -ohjelmaa. Formaatissa eri syistä lapsettomat suomalaiset sinkut etsivät sopivaa ihmistä, jonka kanssa yrittävät saada lapsen. Kumppanuusvanhemmuuden ideana on kasvattaa lapsi yhdessä toisen (tai toisten) aikuisen kanssa, johon ei ole romanttisessa suhteessa.

Tämä aiheuttaa luonnollisesti pöyristystä – eihän lapsi näin ollen synny kristilliseen miehen ja naisen väliseen avioliittoon! Cis-heterorakkauden perustalle muodostuneesta ydinperhemallista poikkeavat perhekuviothan ovat muutenkin aika moraalittomia – joko ero- ja uusioperheitä, yksinhuoltajien perheitä tai luoja tietää, sateenkaariperheitä – mutta että piti tämäkin vielä nähdä!

Kuvassa Lapsi tuntemattoman kanssa -juontaja Jenni Alexandrova

Tietenkin ohjelman nimi on siinä mielessä harhaanjohtava, etteivät lasta yhdessä yrittävät ole toisilleen tuntemattomia enää siinä vaiheessa, kun lapsi syntyy, tai edes siinä kohtaa, kun lasta aletaan yrittää. He joutuvat itse asiassa tutustumaan toisiinsa lyhyessä ajassa sellaisella tasolla, jolle monet eivät välttämättä koskaan pitkässäkään parisuhteessa pääse tai toisaalta keksi edes pyrkiä.

Ohjelmassa osallistujat käyvät keskenään suuria keskusteluja jo ennen potentiaalisen kumppanin valitsemista ja pyrkivät löytämään sopivan ihmisen itsensä sijaan ensisijaisesti tulevalle lapselleen.

Mitkä ovat toisen elämän keskeisimmät arvot, millaista roolia uskonto tämän elämässä näyttelee, minkälaista ruokavaliota toisen kotona noudatetaan, mikä on lapselle sopiva rangaistus riehumisesta… Tällaisiin kysymyksiin suhtautuu tulevan lapsensa etu mielessä väkisinkin erilaisella intensiteetillä ja painotuksilla kuin jos olisi etsimässä itselleen romanttista kumppania. Lopputulos voi olla hyvin erilainen, jos prioriteettina on yhtenevät lastenkasvatusmetodit eikä toista kohtaan koettu vetovoima.

Tällaisiin kysymyksiin suhtautuu tulevan lapsensa etu mielessä väkisinkin erilaisella intensiteetillä ja painotuksilla kuin jos olisi etsimässä itselleen romanttista kumppania.

Kun sopiva kumppanuusvanhempi on löytynyt, menevät ohjelman osallistujat todella pitkälle yksityiskohtiin. He päättävät muun muassa millä keinoilla hedelmöitystä yritetään, kenen sukunimen mahdollinen lapsi saa, miten ja missä vaiheessa isyyden todentaminen tapahtuu, missä määrin kukakin maksaa lapsen kuluja missäkin elämänvaiheessa, kuinka paljon ja millaista aikaa vietetään yhdessä kokonaisena perheenä, kuinka pian tapaamisen jälkeen mahdolliset uudet kumppanit esitellään lapselle ja niin edelleen. Yhtenä tärkeänä pointtina ”parit” sopivat myös, kuinka kauan sitoutuvat yrittämään lasta keskenään – eli koska yrittäminen lopetetaan, jos lasta ei ala kuulua. Asiat kirjataan sopimukseen, jonka molemmat (ohjelmassa on vain kahden ihmisen muodostamia tulevia vanhemmuuksia, mutta vanhempiahan voi alusta asti olla myös enemmän) osapuolet allekirjoittavat.

Suunnittelussa mennään siis niin konkreettiselle ja yksityiskohtaiselle tasolle, ettei varmasti monellakaan rakkaussuhteessa lasta harkitsevalla tai odottavalla tule mieleenkään. Kun eletään lapsen suunnittelun hetkellä vakaassa parisuhteessa, ei välttämättä tulla käyneeksi läpi jokaista skenaariota tilanteesta, jossa parisuhdetta ei enää olekaan.

Moni sivuuttaa romanttisesti rakastamassaan henkilössä mielipiteitä ja ominaisuuksia, joita ei järjellä ajateltuna välttämättä haluaisi lapsensa jokapäiväiseen elämään.

Moni sivuuttaa romanttisesti rakastamassaan henkilössä mielipiteitä ja ominaisuuksia, joita ei järjellä ajateltuna välttämättä haluaisi lapsensa jokapäiväiseen elämään. Moni päätyy myös parisuhteessaan tekemään vääränlaisia myönnytyksiä ja jättää nostamatta esiin vaikeita asioita välttääkseen konflikteja. Kumppanuusvanhemmuudessa tällainen pyritään ehkäisemään järkiperusteisesti jo ennalta. Ja jos/kun ikäviä yllätyksiä kuitenkin ilmenee, toimitaan kiistatilanteissa ennalta laaditun sopimuksen mukaan.

Moni varmasti miettii vastaavia asioita myös parisuhteessaan, mutta niiden esille ottaminen romanttisen kumppanin kanssa voi tuntua aika brutaalilta; koska ruvetaan katselemaan muita, jos raskaus ei toteudukaan? Jos eroamme ja minä löydän uuden kumppanin, kuinka paljon ja miten hän voi osallistua lapsemme kasvattamiseen?

Lapsen etu vaikeneminen ei kuitenkaan varmasti ole.

Lapsi ei tarvitse vanhempien välistä parisuhdetta.

Vaikka ajatus lisääntymisestä tuntemattoman ihmisen kanssa tuntuu ensireaktiona rajulta, on ohjelmassa demonstroitu kuvio eittämättä järkevä. Siinä läpi käytäviä asioita toivoisi jokaisen lasta harkitsevan miettivän, oli oma tilanne ja perhemuoto sitten minkälainen tahansa.

Tarkoitukseni ei ole dissata perinteistä perhemallia – olenhan itsekin sellaisessa saanut erittäin hyvän lapsuuden ja kasvatuksen. Oletettavasti suurin osa suomalaisista lapsista tulee jatkossakin saamaan alkunsa miehen ja naisen välisistä rakkaussuhteista, eikä siinä mitään pahaa ole. On kuitenkin ilahduttavaa huomata, että muunkinlaisia perhemuotoja aletaan nostaa esiin valideina vaihtoehtoina.

Sillä kuten joku Lapsi tuntemattoman kanssa -asiantuntijoistakin viimeisimmäksi katsomassani jaksossa totesi: Lapsi ei tarvitse vanhempien välistä parisuhdetta. Lapsi tarvitsee ympärilleen välittäviä aikuisia.

Kommentit (1)
  1. Tässä ei varsinaisesti ole mitään muuta uutta kuin etukäteissopimukset. Monessa perheessä on kuvitellun isän kannalta ollut tuntemattoman kanssa tehtyjä lapsia aina; siinä 8% riippuen vähän mihin tutkimuksiin uskoo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *