Puistojatkot
Puistojatkot

Miksi kasvissyönti hiertää lihansyöjän hanuria?

Törmäsin pari päivää sitten Maaseudun Tulevaisuuden nettisivuilla julkaistuun kolumniin, jossa Matti Mäkelä hekumoi lihansyönnin ylivoipaisuudella kasvissyöntiin nähden. Ajattelin ensin olla kommentoimatta aihetta, koska teksti oli selkeästi tarkoituksellisen provokatiivinen, mutta otsikossa esittämäni kysymys vilpittömästi kiinnostaa minua; minkä takia jonkun toisen kasvisruokavalio tuntuu olevan monelle lihansyöjälle henkilökohtainen loukkaus?

Jos Mäkelän kolumni olisi kategorisoitu pakinaksi, se olisi ollut irrationaalisuudessaan hauska. Mäkelä vertaa esimerkiksi yksittäisen sorsan omaksi ravinnokseen metsästävää henkilöä kasvissyöjään, joka ”varustaa sata metriä pitkän tankkilaivan tai kerosiinilla ilmassa pysyvän raskaan rahtikoneen, kuljetuttaa ”terveelliseen” ruokapöytäänsä neljääkymmentä sorttia hedelmiä, keväänvihreitä parsantaimia Välimeren ensisadosta, salaa geenimanipuloitua soijaa, ja ah! luomuviiniä Australiasta, Chilestä, ja poliittisesti nykyään niin korrektista Etelä-Afrikasta.” Tässä toki onkin hyvä pointti – kasvisruokavaliossakin olisi aina ekologisinta suosia mahdollisimman lähellä kasvatettuja raaka-aineita. Rinnastus on kuitenkin kaukana todellisesta maailmasta, missä suurin osa ihmisistä syö marketeista haettua, tehotuotettua lihaa eikä suinkaan ammu sitä itse taivaalta.

Suurimmalle osalle kasvissyöjistä ruokavaliovalinta on ennen kaikkea eettinen. Tehotuotannossa eläin hankitaan ja sitä ylläpidetään ajatuksella, että siitä saatu hyöty maksimoidaan ja siihen käytetty aika ja raha minimoidaan. Tämä johtaa eläinten kaltoinkohteluun ja ennenaikaiseen kuolemaan. Suuri osa siitä Mäkelän mainitsemasta soijasta syötetään näille tuotantoeläimille, ei suinkaan meille kasvissyöjille.

Kolumninsa loppupuolella Mäkelä kertoo joskus seuranneensa kasvisruokatoimittajaa haastattelemassa vihreää filosofia ihmiskunnan tulevaisuudesta. ”Siitä ei meinannut tulla mitään, koska suurin osa heidän ajastaan kului syömiseen. Kasvisruokaa pitää tunnetusti syödä hitaasti ja nykyihmisen maailmassa myös joka korren välissä kehua pitkään.” 

Olen minä lihateollisuutta puolustavien suusta kuullut jos minkälaista väitettä, mutta tämä vetää hiljaiseksi. Toki on kiva ajatus, että etelä-eurooppalainen pitkän kaavan mukaan syöminen rantautuisi meillekin, mutta ikuisena hotkijana en vain pääse sisälle tähän ajatuskulkuun. Olettaako Mäkelä kasvissyöjien olevan myös märehtijöitä, vai miksi kasvisruuan syömiseen kuluisi enemmän aikaa kuin eläinperäisen? Kaiken kaikkiaan minua jaksaa hämmentää tämä loputon negaatio, minkä lihansyöjät tykkäävät kasvissyöjiin kohdistaa. Itse en koskaan ota puheeksi pöytäseuralaisteni annosvalintoja, mutta lihaa lautaselleen valinneet kokevat jäestään jonkunlaista tarvetta selitellä sitä minulle.

Miksi siis jonkun toisen kasvisruokavalio on lihansyöjälle ongelma? Ehkäpä tämä itsekin tietää perustelunsa tyhjiksi. Tehotuotettu liha ei koskaan ole ekologinen eikä eettinen valinta, mutta tätähän lihansyöjä yrittää kynsin ja hampain olla miettimättä. Sen sijaan hän miettii sitä nopean armokuoleman kohdannutta onnekasta sorsaa, jolla on vatsa täynnä luonnon parhaita kasviksia.

Kommentit (24)

  1. Joni Pelkonen

    Liharuokaa syövät syövät itsekin kasveja, sillä muutenhan sitä kuolisi C-vitamiininpuutokseen. Kaikki ovat siis kasvissyöjiä. Kyse kasvissyöjävihassa ei siis ole kasviksista, vaan kasvisruoan lisänä nautitun lihan idealisoimisesta muka elintärkeäksi perusravinnoksi. Aamulla nautittu kaurapuuro ei ole vissiin sitten kasvisruokaa (hups, nyt ne saivat taas uuden vastustettavan ruokalajin)?

  2. einari

    Hehhee. Jos kaikki söisivät kasvismössöä, niin mitä eläimille pitää tehdä?. Niitä ei tietenkään saa murhata muuten se on etnistä puhdistusta (Hitler). Niiltä ei saa poistaa suvunjatkamiskykyä (Hitler). Tämä seurauksena eläinten määrä kasvaa ekspotentiaalisesi ja kasvisruoka loppuu tellukselta. Mitä sitten besservegevihervasuri sitten tekee?. No syytää tietekin raavaita lihansyöjiä. Hei vegekommarit, olettoko ajatelleet tätä asiaa? onko ajatusmaailmanne liian suppea?.

    • hannaraty

      Kyllä, olemme ajatelleet asiaa. Tuotantoeläinten määrä ei kasva, ellei ihminen astututa tarkoituksella karjaansa.

  3. einari

    Etkö ymmärtänyt? Eläimille kuuluu myös lisääntyminen!!!!!!!!!!!. Tuo mitä kirjoitit on juuri fasismia!!!!. Tuumiskelen pitäisikö sinun harkita lapsettomuutta, se sopisi ajatusmaailmaasi.
    Jos eläinten määrä olisi tästä lähtien vakio kuluisi yhtä paljon rehua kuin nykyään. Se ei muutu miksikään, jos jakaa banaanit banaaneilla. En ymmärrä miksi kasvissyöjät vihaavat sekasyöjiä? Itse popsin pihviä ilosella mielellä, tosin lautaselta löytyy myös parsaan yms. Mutta jos haluat perustaa guantamon vankileirin possuille ja ammukoille, niin siitä vaan.

    • hannaraty

      Eläimet lisääntyvät luonnostaan ihan tarpeeksi, ei siihen tarvita ihmisten rakentamia ja ylläpitämiä tuotantolaitoksia. Eläinten määrä tuotantolaitoksissa ei siis olisi vakio, vaan se vähenisi (toivottavasti luonnollisen poistuman kautta). Olen myös itse lapseton, vaikken ymmärräkään miten se tähän liittyy.

  4. einari

    Hehee. Puhut itsesi syvemmälle pussiin. Mites elukat ilman karsinoita ja mitä ne nyt on navetoja pärjäisivät. Älä sekoita luonnonssa eläviä eläimiä possukoihin, ammukoihin yms. ”Luonnollinen poistuma” = etninen puhdistus. Haluat siis todella hävittää possut ja muut kivat kotieläimet sukupuuttoon. Olet ilmeiseti ateisti. Olet varmaan jenkki fani. Sielläkin on mukavasti onnistuttu poistamaan ”luonnonnollisella” tavalla inkkareita. Sitäkö haluat. Mites se nyt raamatussa menikään……

    • Utelias

      Varmasti suurella osalla lihasta luopujia on motiivina ekologisuus ja maapallon kantokyvyn riittämättömyys, sekä tuotantoeläinten kohtelu. Erikoista että koet uhkaavana sen, että joku toinen luopuu jostakin jotta muille jäisi enemmän, mutta besserwisser-kirjoitustesi perusteella logiikka ei lienekään vahvin osa-alueesi.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *