Puistojatkot
Puistojatkot

Myös festarikävijän pihvi tulee tapetusta eläimestä

Maikkarin toimittajan pirteä Flow-tunnelma oli lässähtänyt, kun eläinten oikeuksien puolestapuhujana tunnetun Morrisseyn keikalla näytettiin Meat is Murder -kappaleen aikana videoita eläinten nylkemisestä ja tehotuotannosta. Kappaleessa kysytään, kuka kuulisi eläinten itkun, mutta kirjoittajaa kiinnosti enemmän ”huonovointisen näköisinä ja itkuisina poistuvat ihmiset”. Juuri tämä on se syy, miksi eläinoikeuksista ja tehotuotannon ongelmista pitää puhua niiden peittelyn sijaan. Siitä pitää tulla ensin paha mieli, jotta se loppuu.

Morrissey Kuva: Katri Naukkarinen
Kuva: Katri Naukkarinen

Morrissey on kiistanalainen hahmo, joka laukoo välillä pöyristyttäviäkin kommentteja. Hänen sitkeä työnsä eläinoikeuksien esillä pitämiseksi on kuitenkin asia, jota on pakko arvostaa. Moni kritisoi artistin käyttävän esimerkiksi teurastusvideoita vain shokeeratakseen ja provosoidakseen, mutta toisaalta – mitä sitten? Jos yksikin pihvi jää näiden etomisen tunteita aiheuttavien videoiden takia ostamatta, ei varmaan haittaa, vaikka Morrissey samalla myisi yhden levyn lisää tai kasvattaisi mainettaan entisestään. Tehotuotanto ja eläinten kidutus eivät ole Morrisseyn keksintöjä, vaan se todellisuus, joka on kaiken tuotetun lihan takana.

And the flesh you so fancifully fry
Is not succulent, tasty or kind
It’s death for no reason
And death for no reason is MURDER

Kaverini kritisoi festareiden olevan väärä paikka politiikalle, ja ehkä jotain sellaista Maikkarin toimittajakin ajoi takaa puhuessaan pilalle menneestä juhlatunnelmasta. Jos festivaaleille kutsutaan esiintyjä, joka tunnetaan pääasiassa politiikan tuomisesta poppiin, tuodaan politiikka väkisinkin myös festareille. Olisi ollut Morrisseyn fanien pettämistä, jos artisti olisi joutunut karsimaan esityksestään osia pois vain siksi, ettei jonkun ehkä tee sen jälkeen mieli skumppaa tai pihviä. Tuskinpa Morrissey sellaiseen olisi suostunutkaan.

Jos lihan lautaselle päätymiseen johtavat asiat tulivat vielä yllätyksenä ja niistä tuli paha mieli, kannattaa tietysti ruveta miettimään omia ruokailutottumuksiaan. Suvilahden festarialueella oli tänä vuonna kiitettävä määrä vegaanisia ruokavaihtoehtoja, jopa useita täysin vegaanisia toimijoita. Jos possun tappaminen siis inhottaa, kannattaa kokeilla jättää se syömättä. Johan maistuu taas skumppakin upealta! (Kannattaa tietysti valita viiniksikin sellainen, jonka valmistuksessa ei ole käytetty eläinperäisiä tuotteita.)

Kommentit (16)

  1. Lisää vegaanisia ruokatärppejä – Image-blogit

    […] eilen lihan tehotuotannosta puhumisen tärkeydestä ja mainitsin, että Flow’ssa – jossa olleeseen Morrisseyn keikkaan postaukseni liittyi […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *