Puistojatkot
Puistojatkot

Vähättely on vallankäyttöä ja henkistä väkivaltaa

Sain tänään edelliseen postaukseeni tavallista kaavaa noudattavan kommentin, jossa vakituinen ”lukijani” kirjoitti uskovansa minun itkevän itseni uneen ja ettei ole ihme, etten ole saanut Yleltä vakituisia, hyväpalkkaisia töitä. Sama ”keskustelija” kommentoi edellisen postaukseni yhteydessä myös ulkonäköäni mahdollisimman loukkaavasti ja kertoi reaktionsa olevan oma vikani, koska latasin itsestäni kuvan blogiini. Vaikka olisi tietysti parempi olla antamatta hänenkaltaisilleen yhtään ylimääristä huomiota, ovat kommentit malliesimerkki aiheesta, josta olen jo pitkään halunnut kirjoittaa — nimittäin vähättelystä vallankäytön ja väkivallan muotona.

Aina kun blogiani säännöllisesti lukevat tai ainakin kommentoivat haluavat loukata minua, malli on sama: ammattini ja ammattitaitoni vähättely (”toimittaja ei ole oikea ammatti”, ”ei ihme, ettet ole saanut parempia töitä”, ”ei ihme, ettei kukaan halua palkata sinua”) tietämättä työni sisällöstä sen enempää, tai vaihtoehtoisesti persoonani mitätöintiyritykset (”ei ihme, että kaverisi ovat entisiä kavereitasi”, ”ei ihme, että olet yksinäinen” ja tuo edellä mainittu ”olen 90% varma, että itket iltaisin itsesi uneen”). Luonnollisesti myös kaikki aiheet, joista kirjoitan, ovat näiden kommentoijien mielestä naurettavia, turhia ja ongelmina olemattomia.

Tyypillistä on vähätellä naisoletettujen kirjoittajien esille nostamia ongelmia tai jopa kieltää ne  — esimerkiksi minun kohtaamaani syrjintää ei ole olemassa, koska miesoletetu, teksteistäni provosoituva lukija ei koe sitä itse.

Olen melko varma, etteivät miesoletetut toimittajat tai blogistit saa (ainakaan samoissa määrin) osakseen tällaista kommentointia. Toki esimerkiksi Saku Timonen saa itseeni verrattuna tuhatmäärin paskaa niskaansa, mutta kommentit harvoin keskittyvät hänen ulkonäköönsä tai siihen, onko hän pätevä lakimies; hän on usein vain öyhöttäjien mielestä väärässä. Naisoletettu sen sijaan on ruma, halpa, tyhmä, säälittävä ja varsinkin keksinyt päästään kaiken, mistä kirjoittaa.

Kuva: Kaisa Sojakka

Vähättely ja persoonaan kohdistuva mitätöinti ovat yrityksiä käyttää valtaa kohdetta kohtaan. Ne ovat yrityksiä vaientaa äänet, jotka voisivat mahdollisesti horjuttaa vähättelijän omaa etuoikeutettua asemaa. Kommentit, joissa minua mitätöidään joko ulkonäköni tai ammattitaitoni kautta, ovat vähintään alitajuinen pyrkimys hiljentää minut. Kaikki pelotteluun perustuvat vaientamisyritykset perustuvat tähän samaan mekanismiin, ja olen saanut siitäkin osani.

Onnekseni minulla on varsin terve itsetunto ja ympärilläni paljon rakastavia ihmisä. Minulla on ihana poikaystävä, joka on toisinaan kanssani eri mieltä kyseenalaistamalla väitteeni mutta ei koskaan väittämällä, ettei kokemustani ole olemassa.

Olen kiitollinen siitä, että lähipiirini koostuu älykkäistä ja tasa-arvoa kannattavista ihmisistä, jotka osaavat perustella mielipiteensä ja tuntevat empatiaa kanssaihmisiä kohtaan. Monet kun joutuvat kohtaamaan vähättelevää käytöstä myös omalta kumppaniltaan tai muulta lähipiiriinsä kuuluvalta. Ja jos nämä nettitrollit onnistuvatkin joskus pistämään kipeästi, voin vain kuvitella, miltä jatkuva mitätöinti tuntuu läheisen ihmisen toimesta. Se on joka tapauksessa henkistä väkivaltaa, jota ei tarvitse sietää, vaikka siten toimiva kai paikkaakin käytöksellään omaa epävarmuuttaan.

On muuten mielenkiintoista, miten sitkeästi vakituinen työpaikka vakaassa firmassa on monelle edelleen onnistumisen mittari. Itse nautin yrittäjyyden tuomasta vapaudesta, ja ajatus viisi päivää viikossa samassa toimistossa ja saman työtehtävän äärellä istumisesta on lähinnä kauhistus. En kuitenkaan pidä varmassa virassa pysytteleviä itseäni epäonnistuneempina, sillä tyytyväisellä ihmisellä ei ole tarvetta etsiä muista tekosyitä painaa heitä alas. 😉

Kommentit (7)

  1. Henri K.

    Timonen saa niskaansa sata kertaa enemmän paskaa kuin sinä lumihiutale. Johtuen vissiin siitä, että hänellä taitaa olla lukijoita.

    Muutenkin lakkaa valittamasta. Aamulla suihkuun ja sitten töihin. Muuta neuvoa ei nyt tule.

    P.S. Nyt sieltä löytyi jo nenärengaskin, alkaa olla bingo kohta kasassa. Jos olisit pistänyt tähän ulinaan sanan ”CIS” johonkin kohtaan, olisin huutanut jo.

    • hannaraty

      Onneksi mulla kuitenkin on yksi oikein sitoutunut lukija! Kiitos siitä, mutta silti en aio tästä eteenpäin enää käyttää aikaani ja energiaani näihin kommentteihisi vastaamiseen, kun on noita oikeitakin töitä tehtävänä. Toivottavasti keksit elämääsi jotain muuta sisältöä. 🙂

  2. Pohjalainen

    Tosi tärkeä aihe, hyvä että kirjoitat tästä!

    Vaikka trollit pitäisi tietysti pystyä jättämään omaan arvoonsa, itseäni kiukuttaa erityisesti harvemmin ”karvalakkiyleisölle” kirjoittavien tieteen asiantuntijoiden ahdistelu epä-älyllisillä ja juurikin persoonaan tai sukupuoleen liittyvillä kommenteilla. En väitä etteikö jatkuva asiaton huutelu rasittaisi aktiivisesti web-alustoilla julkaisevaa toimittajaa (ihan taatusti!), mutta toimittajalla sentään onneksi useimmiten on työyhteisön ja/tai julkaisualustaa ylläpitävän tahon tuki taustalla, ja ehkä jopa työkaluja sen ala-arvoisimman ryönän moderointiin automaattisesti.

    Tavallinen tutkija taas ei välttämättä osaa yhtään odottaa kulman takana väijyvää paskamyrskyä, ja asiaton nettimyllytys saattaa säikäyttää niin pahoin, ettei hän enää jatkossa uskalla antaa asiantuntijalausuntojaan mihinkään suuren yleisön julkaisuun. Näin tuo mainitsemasi vaiennus ihan oikeasti onnistuu, ja ”vaihtoehtotiede” hopeaveden terveyshyödyistä unkarilaisen hunnitaustaan saa jatkaa leviämistään rauhassa ikävältä kyseenalaistamiselta.

    • hannaraty

      Kiitos kommentista ja tutkija-näkökulman tuomisesta keskusteluun. Sitä en ole osannut itsekään ajatella sen pidemmälle, kun tarkastelen ilmiötä lähinnä omasta positiostani, mutta uskon että asia on juuri kuten kirjoitat ja että sillä on varmasti pelottavan kauaskantoisia seurauksia. Nyt kun rupesin miettimään, on kyllä suorastaan ihme, ettei meille edes toimittajaopinnoissa ole puhuttu tällaiseen ”palautteeseen” reagoimisesta yhtään mitään. On tämä saatana työmaa!

  3. JL

    On sulla toinenkin vakiolukija, joka vielä useimmiten jopa on kohtuullisen samoilla linjoilla tekstiesi kanssa.😊

    Eli jatka vain samaan tahtiin ja saat kirjoittaa useamminkin!

    Pikku kritiikkinä kuitenkin se, että lopussa ammattikirjoittajana tyrmäät vakityöt (ja auttamatta niiden tekijätkin, vaikket oikeasti tarkoitakaan) tylsiksi hommiksi ja sitten käännät kiellolla ja hymiöllä homman ”huumoriksi”.

    Tämähän on sama peruskaava, että en ole rasisti, mutta…

    Eihän ne vakityöt välttämättä nappaa, mutta voisi sanoa, että ”eivät sovi minulle…”

    Hyvää alkavaa kevättä joka tapauksessa!

    • hannaraty

      Hei, kiitti kommentista ja palautteesta! Ymmärrän, mitä meinaat tyrmäämisellä ja pahoittelen, että annan sellaisen vaikutelman. En tietenkään tarkoita tyrmätä kenenkään työtä – ei pitäisi käyttää kritisoijieni kanssa samaa retoriikkaa edes ironisesti!

  4. Kanerva

    Hei! Löysin tekstin googlailemalla lannistajista ja ihmisistä, jotka mitätöi toisten onnistumisia ja kiitos sulle, osaan todella samaistua tekstiisi! Itse menen omaa polkua pitkin. Teen keikkatöitä media-alalla ja muitakin kiinnostavia projekteja, mm. syksyllä oma näyttely. Tarraan kiinni kaikkiin kiinnostaviin hommiin. Vakiduuniin verrattuna sellanen vaatii hurjasti epävarmuuden sietämistä ja sitä ei yhtään helpota lannistajat ja vähättelijät. Nykyään en enää kerro joillekin tuttavilleni työkuvioistani, sillä aina vastauksena saan jotain lannistavaa. Aina löytyy jokin negatiivinen puoli, jolla saadaan vietyä se mieletön innostus ja onnistumisen tunne, jonka olen itse työstä saanut. Luulen, että siihen liittyy kateus, sivistymättömyys sekä tyytymättömyys omaan oloon. Se on henkistä väkivaltaa, jolla painetaan toinen maan pinnalle. Vähättelyllä pyritään saamaan itselle valta-asema. Välillä oikein tuntuu, että osa ihmisistä toivoo epäonnistumisia.

    Onneksi on kuitenkin myös niitä kultakimpaleita – ihmisiä, jotka ovat myönteisiä, vilpittömiä ja kannustavia. Ihmisellä, joka on myönteinen ja tyytyväinen omaan elämäänsä, ei ole mitään tarvetta painaa muita alas. Toi on hurjan mielenkiintoinen poitti, että monille vakiduuni on se onnistumisen mittari. Mä ajattelen nykyään, että mun onnistumisen mittari on mun oma hyvinvointi ja myönteinen olo ja sen pystyn saavuttamaan ympäröimällä itseni ihanilla ihmisillä. Vakityöhön verrattuna keikkatyöstä saat jatkuvasti hurjan määrän uusia tuttavuuksia ja kontakteja, ja jokainen työ on aina erilainen. Uusien tyyppien kautta pääsee uusiin kuvioihin, kehittymään ja edistämään omaa uraa 🙂

    Joten tulpat korviin ja laput silmille sillon, kun mitätöijät pamahtaa paikalle. Eiköhän meillä kaikilla ole kuitenkin itsekritiikki, joka hoitaa sen arvostelu puolen 🙂 tsemii, äläkä välitä!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *