Anu Koivunen: Poliitikot ovat rikki

Onko Suomi muuttunut hallitsemattomaksi? kysyi Saska Saarikoski Helsingin Sanomien kolumnissaan (24.1.2016) ja esitti, että Suomesta on tullut maa, jossa poliittiset uudistukset ovat mahdottomia hallituspuolueiden väristä riippumatta, koska ”politiikka on rikki”. ”Vaikka muutoksen tarve myönnetään, jokainen muutosehdotus törmää seinään”, kolumnissa lainattu anonyymi nykyministeri harmittelee ”seis-kättä”, jonka milloin ”nostaa virkamieskunta, milloin ay-liike, milloin EU-säännöt, milloin perustuslakijuristit”.

Anu Koivunen
Anu Koivunen

Kun suomalainen poliitikko ei saa kannatusta politiikalleen, hän ei siis näe aihetta itsekritiikkiin ja kehitä ehdotuksiaan, vaan ryhtyy uhriksi, avautuu voimattomuudestaan ja hyökkää perustuslakiasiantuntijoita kohtaan.
Nimettömyyden suojasta ja ilman yhtään konkreettista esimerkkiä nykyministeri mustamaalaa nimeltä mainitsemiaan oikeusoppineita ja syyttää heitä ”intellektuaalisesta populismista”. Näin hän liittyy joukkoon, joka viime aikoina on aktiivisesti luonut mielikuvaa juuri perustuslakiasiantuntijoista politiikan jarruina.
Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi marraskuussa ex-kansanedustaja Kimmo Sasin kirjoittaman raportin, jossa luodaan kertomusta päätöksentekoa ja yhteiskuntaa halvaannuttavasta ”perusoikeusfundamentalismista”. EVAn hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila puolestaan vaati Helsingin Sanomissa (2.1.2016), että perustuslakia pitäisi tulkita ”taloudelliset tosiasiat” mielessä. Myös kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen äityi Suomen Kuvalehdessä (1/2016) ”kuvittelemaan”, että ”Suomen valtio ja kunnat velkaantuvat räjähtävästi samalla kun perustuslakiasiantuntijat keskittyvät estämään tulonsiirtojen leikkauksia.”

Saarikoski antaa ymmärtää, että hän ja nimettömät ministerilähteensä tekevät poliittisen järjestelmän toimivuudesta saman analyysin kuin Yhdysvaltain presidentti Barack Obama tammikuisessa kansakunnan tilaa koskeneessa puheessaan. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
Siinä missä suomalaispoliitikot unelmoivat uudesta johtamisesta, Obama keskittyi puheessaan demokratian kehittämiseen ja kansalaishyveisiin. Hänen reseptinsä kong-ressin politiikanteon halvaannukseen eivät ole strateginen johtaminen, iterointi tai hankekortit vaan kansalaisten luottamuksen ja osallisuuden tunteen lisääminen sekä halu ja kyky rakentaa kompromisseja.
Sen sijaan suomalainen puhe johtajuudesta keskittyy kuvaamaan lainvalmisteluprosessin jäykkyyttä ja hitautta. ”Seis-käsi” ilmaisuna kertoo, että demokratiaan kuuluvaan kritiikkiin suhtaudutaan johtamisen esteenä tai ”muutosvastarintana”. Syntipukkeja ovat virkamiehet tai ne kuuluisat kaikenmaailman dosentit.

Tällainen retoriikka on paitsi vastuun väistämistä myös aktiivista demokratian rapauttamista – ja siis poliitikon oman työn edellytysten heikentämistä. Kuten edesmennyt politiikan tutkija Peter Mair on teoksessaan Ruling the Void: The Hollowing of Western Democracy (2013) esittänyt, demokratia on kriisissä jos ja kun paitsi kansalaisilta myös poliitikoilta on hiipunut usko politiikkaan.
Demokratialle on ongelma, jos poliitikot eivät halua olla poliitikkoja vaan johtajia. On ongelma, jos he esittävät itsensä demokraattisen prosessin uhreina sen sijaan että loisivat luottamusta siihen.
Mitä virkamiehiin ja asiantuntijoihin tulee, Suomi ansaitsee laadullisesti parempaa, ei huonompaa lainvalmistelua. Sen on moni kansainvälinen ja kansallinen arviointielin todennut. ●

Kommentit (7)
  1. huolestuttavaa jos veronika hinkasalo re twiittaa …

  2. Sinällään asiaa, mutta perustuslaillisesta asiantuntijakommentoinnista voi sanoa, että tilanne on muuttunut tuohon suuntaan ihan viime vuosina ja, pahoin pelkään, ideologisista syistä.

    Kun ”perustuslakiasiantuntija” kokee esim. tp-hakijoiden päivärahan pienentämisen ongelmaksi yhdenvertaisuuden kannalta, muttei näe samaa ongelmaa vaikkapa eläkeläisten suuremmassa veroprosentissa, opiskelijoiden pienemmässä tuessa työttömiin nähden tai vaikka siinä, että joillekin ryhmille myönnetään esim. erityisavustuksia perinnepukuja varten, niin ollaan hankalassa tilanteessa. Suomessa maksetaan tukia monesta eri momentista monelle eri porukalle. Jos asiantuntija liputtaa perustulon ja tukiviidakon lakkauttamisen puolesta, se pitäisi sanoa ääneen.

    Nyt on päässyt syntymään tilanne, jossa kärkkäimmät perustuslaki- ja valtiosääntöproffat edustavat tiettyä poliittista suuntausta mutta eivät sitä suostu tunnustamaan vaan vaativat, että heidän näkemyksiään kohdellaan kuin puolueettomien asiantuntijoiden viimeistä sanaa. Mikä on, valitettavasti, muuttunut mahdottomaksi ihan heidän itsensä vuoksi.

    Jos olisin poliitikko, en itsekään enää luottaisi näihin Saarikosken kolumnissa nimettyihin henkilöihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *