Sanan voimalla
Sanan voimalla

Kari Väänänen: Bändi, jonka vuoksi snapsini lämpeni vetiseksi litkuksi

Viattomasti aivan, siis palkaks työn ja vaivan, mä päätin mennä ravintolaan istumaan. Mä paukun päätin ottaa, se on aivan totta, kun äkkiä kohtasin kauniin ja yllättävän kokemuksen.

Tuon pienen ravintolan seinällä oli ilmoitus, että illalla esiintyy orkesteri nimeltään ENKEL. Kuvassa oli neljä nuorta naista jonkinlaiset häkkyrät päässään. Myöhemmin vasta ymmärsin, että neitokaiset kantoivat perinteisiä morsiamen kruunuja.
Enpä oikein osannut odottaa mitään. Jatkoin olueni särpimistä ja tuijottelin samalla televisiosta toisella silmällä urheilua. Jotakin.
Sitten omistaja tuli ja laittoi television kiinni. Kun me äijät hieman protestoimme, hän totesi, että nyt on se bändi. Me huokaisimme ja alistuimme kohtaloomme ajatellen, että kyllä kait sen kestää.

Kari Väänänen
Kari Väänänen

Kohta pienelle lavalle asteli neljä kaunista naisihmistä. He esittelivät itsensä ja sanoivat, että heidän musiikkinsa pohjautuu suomalaiseen kansanmusiikkiin, traditioon.
Voi ei. Tuo ajatus tunki mieleen. Sitten alkoi musisointi ja olin myyty ensimmäisestä tahdista alkaen.20
Sitä energiaa ja taitoa ja soittamisen iloa oli mahdoton vastustaa. Kohta me kaikki äijät hakkasimme tahtia kämmenet punaisina ja hihkuimme innosta. Koko yksiön kokoinen ravintola oli äkkiä ahtautunut aivan täyteen. Taaimmaiset seisoivat melkein ulkona ja kaikki olivat innosta hikisiä.
Ja tytöt soittivat. Nuo ihanat tytöt soittivat ja lumosivat meidät kaikki. Yksi viulu, kaksi haitaria ja yksi kannel!

Joskus itsenäisyyden alkuvuosina Suomesta melkein onnistuttiin hävittämään ja tuhoamaan kansankulttuuri ja sen mukana kansanmusiikki. Kaikki vähänkään erotiikkaan vihjaavat laulut ja tanssit ja tekstit hävitettiin systemaattisesti ja työnnettiin pois esiltä, sillä eihän Suomen jalo kansa tuollaisia renkutuksia ja riekkumisia halunnut kuulla tai nähdä. Mehän olimme kansana paljon jalompia ja sivistyneempiä, melkein kuin antiikin kreikkalaiset.
Näin ajatteli valkoinen eliitti, ja kun valkoinen eliitti kerran niin ajatteli, saivat muut luvan niellä sen.
Vuosikymmeniä koko kansanmusiikin aarteisto lymysi jossakin unohdettuna, kunnes vähitellen alkoi elpyminen.
Ehkäpä Kaustisilta, ehkäpä Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolta, mutta äkkiä kansan oma laulu sellaisena kuin se aikanaan oli syntynyt oli taas kansan kuultavissa.
Eikä siinä arasteltu. Asiat kerrottiin raikkaasti sellaisina kuin ne olivat. Rakkaus, seksi, kaipaus, kiima ja elämä iloineen ja tuskineen tulvi taas esiin.

Olin jo unohtanut tuon aarteen olemassaolon, kun ENKEL-yhtye räväytti sen kaikessa riemussaan eteeni.
Olin ällikällä lyöty ja hurmaantunut ja unohdin jopa snapsini, joka lämpeni vetiseksi litkuksi.
Mutta ei haitannut! Olin saanut tilalle jotakin muuta humalluttavaa. Oman kansani kulttuuri vyöryi syliini ja olin ihastuksesta sykkyrässä. Enkä ollut tuossa pienessä kapakassa ainoa. Kaikki olivat jotenkin liikutettuja ja pakahtuvassa tilassa.
Me olemme suomalaisia, ja tämä on meidän kansamme omaa musiikkia. Tämä olemme me. Tämä iloinen ja välillä kaihoisa tunteiden myrsky olemme me.
Me emme ole se alistunut ja hiljainen, lyöntiä odottava kansa, jollaiseksi meidät oli haluttu muokata ja kuvata. Meissä on elämä ja riemu! Me uskallamme itkeä ja me uskallamme nauraa ja me uskallamme rakastaa!
Kiitos ENKEL!

Kommentit (1)

  1. Pekka Karhoinen

    Kyllä Kari Väänänen on oikeassa, oli tosissaan hieno kokemus! Varmasti ällikällä oli lyöty moni moni muukin, se oli oikea vanhan kulttuurin shokki…hyvässä mielessä!
    On hienoa että nuoret näkevät vaivaa, oli nimittäin taidokas esitys. Ja myöskin se, että pienen kippolan pitäjät arvostaa tällaista, se jää ihmisille pitkäksi aikaa mieleen positiivisesti ja tarjoaa tilaansa ainutlaatuisiin esityksiin. Näyttää tuo yksiön kokoinen kippola MustaKissa Kansankadulla olevan Rovaniemen ykköspaikkoja monipuolisen kulttuuritarjonan saralla!
    Kiitos siitä omistajille!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *