Leena Majander: Toimita talosi
Kirjailija Helena Anhava julkaisi toistakymmentä vuotta sitten muistelmateoksensa Toimita talosi. Hän kertoo heti aluksi, että ilmaisu on peräisin Raamatusta, Toisesta Kuningasten kirjasta. Siinä Hiskia saa tiedon, että hän ei enää parane ja kuolee pian. Siksi Hiskian olisi nyt viisasta toimittaa talonsa, hävittää rojunsa, ettei se jäisi jälkeenjääneitten hommaksi.
Papin tyttärenä Anhava on tottunut ajatukseen kuolevaisuudesta. Jo tyttönä hän suunnitteli päiväkirjojensa hävittämistä, etteivät mahdolliset lukijat pääsisi niille aikanaan naureskelemaan. Talonsa toimittaminen sisältää ajatuksen sekä henkisestä suursiivouksesta että aineellisesta jätesäkkirumbasta.
Toinen runoilijaveteraani, hänkin yhdeksänkymmentä jo täyttänyt Eeva Kilpi, julkaisi muutama vuosi sitten teoksen Kuolinsiivous. Sana kuolema kirjan kannessa viittaa useimmiten dekkariin, mutta ei Kilven kirjassa. Aforistinen vanhenemisen päiväkirja kuvaa arjen asioita, muistoja ja haaveita, vaikka tiskatessakin tuntuu kuin Narvan marssi soisi taustalla. Runossaan Kilpi varoittaa, että saattaa elää yli satavuotiaaksi. ”Koettakaa kestää, jos niin käy. Myös minä koetan.”
Talonsa toimittaminen, kuolinsiivous on nyt muotia.
Ensin tuli Japanista ohje miettiä sukkien tunteita: Kuinka kamalan kurjaa niillä onkaan tiukaksi kiedotuissa mytyissä! Empatiakohtauksen vallassa juttelin muutaman päivän sukilleni silitellessäni niitä hellästi värinmukaisiin pinoihin. Sen piti tuottaa minullekin iloa, luvattiin. Sitten huomasin, että todellista iloa tuotti kohdata sukka- ja pyjamahousuja, joiden kuminauhat vähänkin venyttäessä raksahtivat muruiksi. Niiden elinkaari oli kiistatta päättynyt.
Nyt ”80 ja 100 ikävuoden välissä” oleva ruotsalaisrouva Margareta Magnusson komentaa kirjassaan Mitä jälkeen jää kolmekymppisiäkin putsaamaan kellarinsa ja vinttinsä. Unohdetut esineet on helppo toimittaa pois. Kuinka kaipaisit jotakin, jonka olemassaolosta et ole ollut edes tietoinen! Anhavan ajatusta mukaillen hän kehottaa hävittämään henkilökohtaisia papereita, jotka voivat olla läheisille kiusallisia tai tuottaa noloja tilanteita.
Nuoruudenystäväni vei se Thaimaan suuri aalto katastrofissa, johon oli mahdotonta varautua. Järjestelmällisenä insinöörimielenä hän olisi varmasti tehnyt kuolinsiivouksen, säästänyt läheisensä vaivalta tyhjentää huushollinsa, jos olisi mitenkään tiennyt.
Vuosia myöhemmin sain satamäärin hänen diakuviaan, jotka on huolellisesti indeksoitu kuvan tarkkuudella: ”Juhannus Leenan maalla (10 kpl)”, ”Urheilemassa Vuosaaressa (12 kpl)”. Kiitollisena teen retken opiskeluvuosieni seuraelämään, tapaan tutut ja jo unohtuneetkin ystävät.
Muistojen laatikot, ihan fyysiset lootat, joissa kirjeet, päiväkirjat, onnittelupuheet, käsiohjelmat ja matkaliput odottavat vuoroaan päästä kertomaan tarinansa, ovat korvaamattomia. Laatikoiden, omien tai perittyjen, avaaja kohtaa tunnemyrskyn. Niitä ei siivousvimmassa pidä tuhota, vaikkei aikoisikaan jättää itseään suurempaa jälkeä maailmanhistoriaan.