Pääkirjoitus: Tekeekö Paavo sittenkin palveluksen?

Tarvoin viime viikon torstain lumimyräkässä presidentin virkaanastujaisista kohti metroasemaa, kun näin edessäni tutun hahmon. Paavo Väyrynen oli kävelemässä samaan suuntaan. Ihmettelin mielessäni, miksi hän ei ollut muiden arvovieraiden joukossa matkalla eduskunnasta Presidentinlinnan vastaanotolle.

Ensin meinasin puhutella konkaripoliitikkoa, mutta jätin sen tekemättä. Ajattelin, että presidentinvaalin tulos saattoi kaihertaa ehdokasta, mieli olisi maassa ja puhehalut vähissä. Vähänpä tiesin.
Iltapäivällä sain tietää, miksi Väyrynen ei mennyt Presidentinlinnaan. Hän oli ollut menossa omaan tiedotustilaisuuteensa, jossa hän ilmoitti pyrkivänsä keskustan puheenjohtajaksi. Ei puhettakaan tappiomieli-alasta. Uutta matoa koukkuun vaan.
Väyrysen ilmoituksesta repesi raivo. Häntä on haukuttu, sätitty ja syytetty nyt viikon verran. Pääministeri Juha Sipilä kuitenkin tviittasi: ”Käyn ilomielin rehdin kilvan keskustan linjasta ja puheenjohtajuudesta. Itse pysyn keskustan jäsenenä, kävi kilvassa miten tahansa. #sotkamossatavataan”
Väyrysen peliin kannattaisikin suhtautua samoin kuin Sipilä tviitissään, ilon kautta. Väyrysen ansiosta keskustapuolue on framilla ja otsikoissa kesäkuun alkuun asti. Soraäänet pääsevät kuuluviin ja puolue voi käydä railakkaan keskustelun linjastaan. Kaiken kukkuraksi Sipilän asema saattaa jopa vahvistua, kun Väyrysen vastustajat keskittävät tukensa hänelle.
Yhteinen vihollinen yhdistää.