Yksin ystävänpäivänä
Olin eilen Tampereella puhumassa yksinäisyyskirjastani Pöytä yhdelle. Oli ihana yleisö. Kirjastonhoitaja sanoi minulle jälkikäteen, että joku saattoi jäädä kotiin, vaikka olisi halunnut tulla – pelkäämme yksinäiseksi leimaantumista.
Tänään on ystävänpäivä. Miltä se mahtaa tuntua, jos ei ole yhtään ystävää? Sain ystävänpäivätervehdyksen pakettitalofirmalta (ei hajuakaan miksi!). Entä jos se olisi ainoa ystävänpäivätervehdys? On irvokasta, että yritykset lähettävät asiakkailleen ystävänpäivätervehdyksiä. Oikea ystävyys ei todellakaan perustu rahaan!
Yksinäisyys on hiljasta. Yksinäiset eivät kokoa omia eturyhmiä ja järjestä mielenosoituksia. Yksinäisyyttä hävetään, pelätään että yksinäisyyden tunnustaminen karkottaa vähäisetkin ystävät tai tuttavat. Yksinäiset vetäytyvät. Luin juuri nuoren naisen blogia, jossa hän kertoi välttelevänsä ystävien vauvakutsuja, koska pelkää alkavansa itkeä. Hän kertoo yksinäisyydestään vain anonyymisti blogissaan.
Tämä päivä on varmasti monelle yksinäiselle vaikea. Vaikka kuinka yrittäisi ajatella, että ystävänpäivä on keinotekoista hössötystä, jonka tarkoituksena on myydä kortteja ja suklaata, ystävyyshehkutus voi satuttaa. Varsinkin jos seuraa Facebook-päivityksiä, joissa hehkutetaan omia maailman parhaita ystäviä.
En ole koskaan oikein ymmärtänyt tuota yksinäisyysongelmaa. Kaikkihan me olemme pohjimmiltamme yksin. Mutta eikö yksinäisyys kuitenkin ole asia, jolle kukin voi halutessaan tehdä jotain? Paitsi tietenkin jos ei syystä tai toisesta pääse ulos omasta ovestaan. Harvaa kuitenkaan kukaan tulee kotoa hakemaan mihinkään. Ja kyllä, minäkin tunnen itseni välillä yksinäiseksi, mutta tiedän, että se on osin omaa syytäni, kun en ole jaksanut pitää ystävyyssuhteista huolta.
Juuri tämän kaltaisen ajattelun takia kirjoitin yksinäisyyskirjani – suosittelen sitä sinulle lämpimästi. Suomessa on ylipäätään vallalla ajattelu, että ongelmat ovat omaa syytä ja niille voi tehdä yksin jotain. Moni kärsii kroonisesta yksinäisyydestä: he ovat olleet ehkä kiusattuja jo päiväkodissa, aina ulkopuolisia. Jos on jopa vuosikymmeniä kärsinyt yksinäisyydestä, on todella vaikea vain lähteä ulos solmimaan uusia suhteita. Nyky-Suomessa myös köyhyys, sairaus ja muut vaikeudet eristävät tehokkaasti. Jos ystävät hylkäävät vaikkapa eron tai sairauden takia, ei ole helppo olla reipas ja lähteä hommaamaan itselleen uusia ystäviä. Toivoisin enemmän ymmärrystä ja armollisuutta muita ihmisiä kohtaan. “Tunnen itseni välillä yksinäiseksi” on ihan eri asia kuin että on kroonisen yksinäinen. Seuraa voi vielä löytää, mutta aikuisena on vaikea löytää todellisia ystäviä, joille voi puhua rehellisesti tunteistaan, tai vaikka viettää juhlapyhät yhdessä. Yksinäisyys on yltymässä länsimaissa epidemiaksi, joka uhkaa myös kansanterveyttä, eikä ongelmaa saa vähätellä kuittaamalla se siten, että ihmisten pitää vain mennä työväenopiston kurssille niin eivät ole yksinäisiä.
Ei sellainen henkilö joka hylkää sairauden takia ole aito ystävä eli sellaiset saa mennäkin.
En keksi kuka muukaan kenenkään yksinäiseksi koettuun elämään pystyisi ystäviä hankkimaan kuin henkilö itse. (Minä olen lukenut yksinäisyyskirjasi.)
Mitä raakaa siinä on jos heittää ilmaan ideoita missä voisi tutustua ihmisiin? Joskus kovin epätyypillinen paikka josta muuta kuvittelisi voikin toimia: esim. alastonsuomi.fi joka on täynnä paitsi seksiseuraa etsiviä myös todella yksinäisiä joihin on kannattanut tutustua eikä lyödä pervoleimasimella.
Elämä on elettäväksi tehty. Kaikki saa joskus pakit niin ystävyys- kuin rakkauskuvioissa. Uutta putkeen.