Make Amateurs Rule Again

IMG_5873

Ulkoministeri Timo Soini oli juuri neljän päivän vierailulla Washingtonissa. Sen päätteeksi hän kertoi kolmen lohkon teoriansa Donald Trumpin hallinnosta.

IMG_6682Soinin mukaan ulospäin oudolta ja sekavalta näyttävässä näytelmässä on selkeä juoni – Trump ja päästrategi Steve Bannon provosoivat ja kommunikoivat suoraan kannattajille, kansliapäällikkö Reince Priebus ja muu republikaanijohto hoitavat lainsäädännön ja ammattitaitoiset ministerit ja virkamieskunta puolestaan päivittäisen operoinnin.

“Tässä on ihan selvä strategia, eikä ehkä ihan tyhmänpuoleinenkaan, jos se näin menee”, Soini tulkitsi.

Jos se näin menee.

Trump ei kuitenkaan anna muiden lohkojen tehdä mitään. Lainsäädäntöreittiä ei ole vielä kokeiltu lainkaan ja virkamieskuntaa on lähinnä säikytelty ja uhkailtu.

Koko näytelmä on toistaiseksi ollut ihan puhtaasti kaaos-osaston heiniä.

New York Times kutsui lauantaina pääkirjoituksessaan Trumpin ulkopolitiikan hoitoa termillä Random Insult Diplomacy.

Päällimmäinen vaikutelma on ollut amatöörimäisyys, sillä näyttävästi nahkakansissa esitellyt presidentin asetukset ovat olleet niin sekavasti ja hätäisesti kirjoitettuja, että niitä on jouduttu paikkailemaan ja perumaan saman tien.

Perinteisesti suuren organisaation merkittävät päätökset tehdään huolellisen harkinnan tuloksena, asiantuntijoiden neuvoja kuunnellen ja henkilökunta muutoksiin sitouttaen. Trumpin jengi on sen sijaan kyhännyt kokoon nopeasti jotain, joka otsikkotasolla tuntuu vetoavan ydinkannattajiin.

Ketään ei ole konsultoitu, eikä seurauksia juuri mietitty.

Suurimmat otsikot on tietysti nostanut maahanmuuttokielto, jota on Trumpin suureksi pettymykseksi oikeudessa purettu viime päivät pala palalta.

IMG_0363Kukaan ei tiedä, miten sitä olisi alunperinkään pitänyt tulkita. Politico-lehdessä haastatelut asiantuntijat ovat poimineet esiin lauseen, jossa vaaditaan että jokaiseen Yhdysvaltoihin matkustavaan henkilöön tulisi jatkossa soveltaa “uniform screening standard and procedure”.

Kirjaimellisesti tulkittuna se tarkoittaisi tällä hetkellä pakolaisiin sovellettavan vuosia kestävän syynin ulottamista koskemaan myös esimerkiksi suomalaista lapsiperhettä, joka haluaa talvilomalla mennä käymään Disneylandissa.

Se pysäyttäisi käytännössä turismin kokonaan.

Näin asetusta tuskin tulkitaan, mutta ei ihme, että asetuksen kieliasua on kuvailtu sellaiseksi, jonka harjoittelija tekee lounastauon aikana. Tulkinnanvaraa on aivan liikaa. Asetus on myös täynnä erilaisia epämääräisiä ja tulkinnanvaraisia määritelmiä siitä, millaiset henkilöt maahan voidaan ottaa.

”United States should not admit those who engage in acts of bigotry or hatred (including “honor” killings, other forms of violence against women, or the persecution of those who practice religions different from their own) or those who would oppress Americans of any race, gender, or sexual orientation.”

Ainakaan Trump itse ei tuota seulaa läpäisisi.

IMG_1095Samalla tavalla kirjoitettuja ovat muutkin ensimmäisten touhuviikkojen asetukset. Obamacare kuulemma lakkautetaan, mutta kukaan ei tiedä miten; turhia säädöksiä karsitaan niin, että jokaista uutta kohti on purettava kaksi vanhaa, mutta kukaan ei tiedä, mikä säädökseksi lasketaan, mitä virastoja tai laitoksia asetus koskee tai miten samaan asetukseen lyödyt säästötarpeet mitataan tai onko presidentillä lopulta edes valtaoikeuksia määrittää koko valtionhallinnon ohjeistusten lukumäärää; muuri rakennetaan, ja siitä tulee tosi hyvä.

Hyvin kuvaava esimerkki Trumpin hallinnon ajattelusta nähtiin, kun lehdistöpäällikkö Sean Spicer moitti mediaa ja sanoi, että se on osaltaan aiheuttanut maahanmuuttokiellosta poikineen sekaannuksen lentokentillä ympäri maailman.

No siltä se varmaan Trumpin maailmassa tuntuukin, sillä asia oli heidän päässään ihan pirun kirkas, ennen kuin ärsyttävä media kysyi miten tämä toteutetaan, keitä se koskee, onko touhu laillista tai Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden mukaista ja niin edelleen.

Muslimi=paha. Rajat kiinni=hyvä. Mikä voisi mennä pieleen?

Hyvä, että edes joku kysyi.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *