Populistit ja vastuunkantajat
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen sanoi, että populistilla ei ole arvoja. Populistin on oltava notkea joka suuntaan, joten hän ei ole vastuunkantaja.
Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että Katainen tarkoitti populisteilla Timo Soinia ja muita perussuomalaisia. Hän olisi kyllä yhtä hyvin voinut puhua omasta puolueestaan, joka tuntuu huojuvan kuin kaisla tuulessa pyrkiessään kelpaamaan mahdollisimman monelle äänestäjälle. Viime vaalien alla kokoomus oli työväenpuolue. Sitten se muuttui vihreäksi vihreine verouudistuksineen ja nyt odotellaan vain, mistä päin tuulet seuraavaksi alkavat puhaltaa. Puolueen arvoja punnitaan parhaillaan käytävässä tolkuttomassa homokeskustelussa, ja Katainen veti jo tiukkoja linjauksia. Niiden mukaan kaikki käy.
Katainen linjasi jämäkkään tapaansa, että kokoomus kannattaa tasavertaisia oikeuksia avioliitto- ja adoptioasiassa, jos tulevissa hallitusneuvotteluissa niin halutaan. Tästä voi päätellä, että ellei niin haluta, niin puolue on valmis niitä myös vastustamaan. Puolueen kansanedustajat saavat kuitenkin päätää asiasta ihan niin kuin haluavat. Tämäkö on sitä tiukkaa ja vastuullista linjausta, jota joka suuntaan notkeilta populisteilta puuttuu?
Populistit eivät myöskään osaa kantaa vastuuta, mutta kokoomus osaa. Miten sitten on selitettävissä, että nykyinen hallitus ei ole aikonutkaan tehdä mitään suuria ratkaisuja, vaan on siirtänyt kaiken suosiolla yli vaalien? Kokonaisverouudistus ja työurien pidentämisen päätökset on lykätty tuonnemmaksi. Voisiko syynä olla se, että kukaan ei vielä tiedä, kenen kanssa kokoomus käy seuraavia hallitusneuvotteluja? Täytyy kuulostella, mistä päin vaalien jälkeen tuulee.
Kataisen eilinen foorumi oli puoluevaltuuston kokous, joten hänen puheensa oli tietenkin vain oman porukan hengennostatustilaisuus. Ei siellä ollut tarkoituskaan vetää mitään suuria linjauksia, vaan pelkästään vahvistaa oman seurakunnan uskoa. Siellä pidetyt puheet voisi sivuuttaa pelkkänä poliittisena löpinänä, ellei niistä paistaisi läpi perussuomalaisten pelko. Ihan sama pelko tuntuu riivaavan muitakin puolueita. Niin kokoomus kuin vihreätkin korostavat nyt omaa vastuunkantokykyään ja väittävät, että perussuomalaisilta sitä puuttuu.
En minä tiedä, puuttuuko sitä. Ei sitä tiedä vielä kukaan muukaan, koska vaaleja ei ole vielä käyty. Kun tässä nyt kuitenkin demokratiassa eletään, niin vaalien tulos ratkaisee perussuomalaistenkin aseman. Sitten vastuullisuus selviää jos on selvitäkseen, mutta epävarmuus tulevasta saa näköjään vähän kaikkien käytökseen populistisia vivahteita.
Populistiset puolueet ja poliitikot ovat yleensä pieniä puolueita ja niiden edustajia.Heidän tapansa kalastella suosiota on ”vastuutonta”,koska pieni ei oletakkaan joutuvansa sitä koskaan kantamaan.
Sanotaanpa ja ollanpa kokoomuksesta edustajineen mitä mieltä tahansa,onhan sillä ja heillä kuitenkin oppi ja tieto siitä,että vastuu puheista ja vaatimuksista tulee väistämättä kannettavaksi valtapuolueen viittaa kantavalle. Toinen on ollut tähän saakka persujen ja edustajiensa osalta tilanne.
He ovat saaneen pienpuolueena melko turvallisin mielin vaatia ja luvata mitä hyvänsä tietoisina siitä,etteivät ikinä saa ajamiaan asioita lävitse eivätkä joudu vastuuseen,sensijaan tietyn kansanosan suosio on takuuvarma. Nyt on persuissa tilanne yllättäen muuttunut; galluppien kertoma säikäytti jopa Soininkin sen kuultuaan: 14% kannatus on jo sellainen uhka vastuuvapaasti ajelleille,että on selvästi havaittu puolueen(=Soini) alkaneen painamaan jarrua.
Älykkäänä ihmisenä Soini tajuaa,että suurpuolueena tulevaisuudessa vastuutaan ei voikkaan vältellä.
Puheet muuttuivat heti maltillisemmiksi ja populismistä ei ole enä juuri merkkiäkään havaittavissa.
Sama ei ehkä vielä koskeke rivijäseniä,joille räikeitten puheitten lopettaminen olisi sama asia kuin isä riistäisi heiltä rakkaimman lelun. – No,mitäs tässä nyt koetan sanoa: Vaan sitä,että populismi kuuluu ja on aina kuulut poliittiseen retoriikkaan. Ja tulee kuulumaan jatkossakin.
Vanhoja muistellen… Mitens Paavo Lipponen saikaan eläkeläisten ääniä? Ai niin, ”Kansaneläkkeen perusosaa ei tulla leikkamaan” lupauksella. Ja päivänä jolloin Paavo L. pääsi pääministeriksi, leikattiin kansaneläkkeen perusosaa.
Saapui kausi loppuunsa. Ja mitä teki Paavo? Lupasi jälleen ettei kansaneläkkeen perusosaa leikata.
Saapui vaalipäivä ja yö. Alkoi P. Lipposen seuraava pääministerin postikausi. Heti alkuun ky. perusosaa leikattiin.
Tunnettu Katainen, vaaleissa edellisissä sairaanhoitajille lupasi huomaamattaan palkankorotuksen.
Vaalien jälkeen väitti ettei niin luvannut oli, mielipiteensä vain oli kertonut sairaanhoitajien palkankorotustarpeesta.
Pitkän tarkastelun jälkeen löytyi yksi ja ainut julkjinen esiintyminen, missä Katainen lupasi sairanhoitajille palkankorotuksen.
Ja vasta lakkotoimilla sairanhoitajat saivat nelivuotisen sopimuksen, mikä takasi jotain. Liiton mukaan 24 % ja toisen tiedon mukaan 18 % palkankorotuksen… liittoon kuuluville sairaanhoitajille.
Kerrotaan, että populistin on oltava joka suuntaan notkea. Niin pitää ola jokaisen, joka kansan äänestämänä haluaa jonkin paikan.
Mari Kiviniemi kertoi Pääministerin haastattelutunnilla, heikko-osasiten tukia on korotettu.
Kertoi myös, että välillisiä veroja on korotettu.
Kun heikko-osainen saa vitosen lisää kuussa ja välillisten verojen korotus vie kympin kuussa. Lopputulos on, vähävarainen menettää viisi euroa enemmän kuussa…