Populismin sudenkuoppa
Sanakirjan määritelmän mukaan populismi politiikassa on laajan kansansuosion tavoittelua vaatimalla sellaista, mitä kansan suuri enemmistö haluaa. Vaatimukset esitetään yksinkertaisina iskulauseina, “varsinaisen kansan” kehumisena ja vastustajien räikeänä pilkkaamisena (Iso sivistyssanakirja 2005).
Timo Soinin kesäkuisen blogikirjoituksen mukaan populistin arvomaailmalle on luonteenomaista perheen, uskonnon, rehellisyyden, kovan työnteon, pienyrittäjyyden, vakiintuneiden perinteiden ja oman yhteisön arvostaminen ja puolustaminen. Populisti vastustaa korruptiota, byrokratiaa, suurta rahaa, suuria yksiköitä, yhteiskunnan ja järjestöjen ylisuurta valtaa, vanhoja puolueita ja hyvien tapojen vastaista rappiota.
Tämän hengästyttävän luettelon voisi kuitata lyhyemmin sanomalla, että populisti kannattaa kaikkia hyviä asioita ja vastustaa kaikkia huonoja asioita. Kansa tietää, mikä on oikein ja mikä väärin, ja populisti taas tietää, mitä kansa ajattelee.
Valtaan päästyään populisti joutuu omaan ansaansa, koska hänestä tulee yhteiskunnan eliittiä. Sanakirjan mukaan eliittiä on yhteiskunnassa keskeisiä päätöksiä tekevä poliittinen ryhmä tai puolue. Kansa tunnetusti vastustaa yhteiskunnan eliittiä. Silloin kansan syvät rivit etsivät uudet populistit, jotka vastustavat eliittiä. Koskaan ei mistään ole löytynyt vallanpitäjiä, jotka aina tekevät vain kansaa miellyttäviä päätöksiä.
Tämä on vallankumouksen ikuinen ongelma. Vallankumousta tarvitaan kaatamaan yhteiskunnan valtarakenteet ja korvaamaan ne uusilla. Sitten vallankumouksellisista tulee yhteiskunnan valtarakenne ja tarvitaan uutta vallankumousta.
Ja miten tämä nyt liittyy mihinkään? Miettikää sitä ihan itse.
Tuo populisti sana on mielestäni vähän huono, koska sitä usein käytetään politiikassa, jos joku esittää radikaaleja mielipiteitä ja ei peesaa valtasakkia. Samoin jos sanoo asiat yksinkertaisesti ja suoraan, niin leimataan helposti populistiksi. Tässä tapauksessa en ota suoraan kantaa Timo Soiniin.
Nykytilanteessa on toisaalta hyvä, että on “populismia”, koska tilanne Suomessa on mikä on. Usein siinä tosin käy noin niinkuin Saku sanoo, kun päästään valtaistuimille eli edustaja/puolue sotkeentuu samaan massaan. Tästä paras esimerkki on puolue nimeltä Vihreät. No, siitäkään en sano, että se olisi ollut aikoinaan populistinen sakki. Joka tapauksessa erilainen silloin ja nyt mielestäni suurinpiirtein samaa pullamössöä kuin muutkin. Oikeusministeri Brax on tästä oikein malliesimerkki minun mielestäni. Hän on eräänlainen kumileimasin.
Heh, minua varmaankin kutsuttaisiin superpopulistiksi, jos olisin poliitikko.