Uuninpankkopoika Saku Timonen
Uuninpankkopoika Saku Timonen

Muutenko kelpaa?

Vanhan kaskun mukaan metsätyönjohtaja löysi jätkän tekemistä pöllipinoista kaikki mahdolliset viat. Puut oli sahattu vinoon, niissä oli lahoa, ne oli kuorittu huolimattomasti ja oksaisiakin olivat. Lisäksi pinot oli kasattu huolimattomasti, niissä oli linnun lennettäviä aukkoja, pää- ja pohjapuut puuttuivat ja mitat olivat vajaita. Jätkä kuunteli rauhallisesti pomon moitteita ja kysäisi sitten: ”Muutenko kelpaa?”

Ilomantsissa ilmestyvä Pogostan Sanomat on listannut kuntaliitostyöryhmän esityksessä olevia puutteita vähän samaan tapaan. Kuntauudistusmalli on perusteiltaan täysin väärä. Siitä puttuu palvelun järjestämisen kokemus, valtionosuusuudistuksen perusteet, sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneselvitys, maantieteen tuntemus ja elinvoimaisuuden kehittämisen näkökulma.

Kunnat ovat nyt antaneet lausuntonsa ministeriölle. Jo määräajan päättymispäivänä kuntaministeri Henna Virkkunen osasi sanoa, että kunnat ovat hyvin ymmärtäneet rakenteellisten uudistusten välttämättömyyden. Tällainen tietämys pistää epäilemään, että kuntien esittämiä yksityiskohtaisia ehdotuksia ei aiotakaan ottaa huomioon jatkotyössä.

Ministeri on tainnut tehdä kuten se entinen jätkä ja antanut moitteiden mennä ohi korvien.