Tulevaisuudenkuva

Facebookissa leviää tänään Saul Schubakin kommentti, jossa hän vaatii lapsilisien poistamista. Schubak on Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja ja Kimmo Sasin eduskunta-avustaja. Aiemmin Schubak on kunnostautunut uusliberalismin ylistäjänä ja erityisesti pikavippifirmojen puolestapuhujana.

Näin siis Schubak tänään: saul

Näiden kokoomusnuorten kannanotot ovat suorastaan pelottavia. Eilen kirjoitin Henri Heikkisestä, joka vaati sosiaalitukien saajien nimiä, osoitteita ja maksettuja tukisummia julkisiksi. Nämä nuoret miehet näyttävät julistaneen sodan kaikkia ns. alempia kansankerroksia vastaan. Siihen kerrokseen kuuluvat he haluavat määritellä itse lompakon perusteella

. Schubakiin ja hänen kaltaisiinsa on taidettu asentaa Hankenilla aivojen ja sydämen tilalle laskukone. Siltä ainakin tuntuu, kun lukee Schubakin selitystä kommentilleen:

Ensinnäkin tää on kommentti faebookissa, ei mikään Kokoomusnuorten kannanotto. Toisekseen meikäläinen ei kuulu minkään sortin yläluokkaan. Mun huomio ei ole mikään eugenistiikkakannanotto vaan ihan perus taloustiedettä: Sitä mitä tuetaan saadaan lisää. Mun mielestä hyvä lähtökohta olisi se että lapsia tekevät ne, joilla on edellytykset tarjota lapselleen hyvä elämä.

Mielestäni on moraalitonta tai ainakin harkitsematonta yhteiskunnan taholta lisätä syrjäytyneitä, huostaanotettuja, alkoholistivanhempien lapsia ja muita joille ei voida tarjota hyvää lapsuutta. Tästä voi varmasti olla montaa mieltä, mutta minun arvoissani lapsen oikeus kunnolliseen, ihmisarvoiseen lapsuuteen menee vanhemman etuoikeuden kasvattaa lapsia yhteiskunnan varoilla edelle.

Tällä kertaa Schubak sanoi niin paljon, että minä olen mykistynyt. Muistakaa, että nämä kokoomusnuoret ovat jo kärkkymässä vallan portailla. Ihan kohta he tarttuvat vallankahvaan kiinni. Sitten ei enää taistellakaan köyhyyttä vastaan, vaan ihan avoimesti köyhiä vastaan.

Kommentit (19)
  1. Joni Pelkonen
    2.11.2012, 16:28

    Schubak itse edustaa logiikaltaan heikompaa ainesta, joten ehkä hän ehdottaa että myös häneltä itseltään pitäisi poistaa kaikki yhteiskunnan tarjoamat edut, esimerkiksi verovaroilla kustannettu poliittinen suojatyöpaikka?

    Ainiin, mutta eiväthän nämä omia neuvojaan koskaan noudata.

  2. Velivainajani tapasi sanoa, että hyvinvointi kasvattaa petoja, puute ihmisiä. Itse kannatan mieluummin köyhien kuin degeneroituneen eliitin lisääntymistä.

Kommentointi suljettu.