Täysin suljettu vesikierto

– Huuhtelun tuloksena syntyvä arvoliuos johdetaan metallitehtaaseen. Vesikierto on suljettu, joten sulfidisaostuksen jälkeen neste palaa takaisin kasaa kastelemaan.

Tällaisen tarinan löysin minuutissa googlettamalla Kemia-lehdestä. Kyse on tietenkin Talvivaaran kaivoksesta, joka alkujaan mainosti uutta teknologiaansa mullistavana erityisesti täysin suljetun vesikierron osalta. Pisaraakaan jätevettä ei pitänyt päästä luontoon, vaan kaikki vesi piti kierrätettämän uudelleen ja uudelleen.

Tarina on tarinaa ja jos jokin tarina kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin ei se yleensä totta olekaan. Kaikki muistamme viime marraskuussa tapahtuneen kipsisakka-altaan pettämisen. Jo ennen sitä jätevettä päästettiin tahallaan ja luvan kanssa luontoon. Sen jälkeen Talvivaara on lorottanut jätevesiään kahteen suuntaan jatkuvasti. Se ei enää vaivaudu edes pyytämään lupaa, vaan turvautuu pelkkään ilmoitusmenettelyyn. Että nyt on taas altaat täynnä soosia ja sitä ruvetaan juoksuttamaan vesistöihin. Sanokaa mitä sanotte, mutta näin tehdään.

Talvivaara on tähän mennessä tänä vuonna juoksuttanut kaivosalueelta jätevettä noin kolme miljoonaa kuutiota. Määrä koostuu osittain Kainuun ELY-keskuksen luvalla lasketuista 1,8 miljoonasta kuutiometristä ja loppuneutraloinnin kautta lasketuista 0,4 miljoonasta kuutiometristä. Loput vesistä on laskettu ympäristösuojelulain 62 §:n mukaisten ilmoitusten varassa.

Yhtiö on aiemmin  ilmoittanut, että sillä on tarve päästää noin 4 miljoonaa kuutiometriä jätevettä kaivosalueelta kevään aikana.

On tämä merkillistä. Kansalaiset saavat sanoa mitä tahansa, poliitikot saavat päättää mitä tahansa ja valvontaviranomaiset saavat vaikka kieltää juoksutukset. Silti mikään ei auta. Meille on syntynyt yritys, joka näyttää olevan täysin lainsäädännön ja viranomaisvalvonnan yläpuolella.

Palataanpa vielä tuohon Kemia-lehden juttuun. Siinä Talvivaaran kunnossapitopällikkö Timo Ikäheimonen sanoo näin:

– Ympäristötarkkailuvelvoitteemme on Suomen säädellyimpiä ja ympäristömyönteisyys yksi tärkeimmistä lähtökohdistamme. Ei se käy, että mellastaisimme täällä kuin pellossa.

Näkyypä tuo käyvän.

Kommentit (2)
  1. Nii-i, eiköhän ole ollut aika kauan jo tiedossa, tehkää vttu asialle jotain, ei tää jatkuva netissä itkeminen mitään auta!

  2. äkkiseltään arvellen
    23.5.2013, 19:48

    näin tapahtuu yrityksessä nimeltään (jatkuva) Tulvavaara!

Kommentointi suljettu.