Huumorista tuli totta

Edellistä juttuani varten jouduin penkomaan läpi melkein koko Pahkasika-lehtien kokoelmani ennen kuin oikea lehti löytyi. Tietysti juutuin lueskelemaan vanhoja juttuja ja silmiin sattui mielipidepalsta vuoden 1980 lehdestä nro 1.

Toimituksen mukaan juttu  ”Etelämaalaiset valtaavat maan” päätti ulkomaalaiskysymyksestä käydyn vilkkaan keskustelun. Kirjeitä aiheesta oli saapunut tasan tämä yksi ja senkin toimitus sanoi kirjoittaneensa itse. Kirjeessä teollisuusvartija Vlatseslav ”Kyrmy” Mamiska-Maitonen ilmaisee syvän tuohtumuksensa aiotusta ulkomaalaislain muutoksesta, jonka mukaan ulkomaalaisille annettaisiin valitusoikeus maahantulon estävään päätökseen tai käännytykseen.

Pian voi molukkikin valittaa, jos tullimies ei levitä punaista mattoa hänen eteensä ja tarjoa tervetuliaissiskonnakkeja rahattoman muukalaisen astuessa maamme kamaralle. Jos laki hyväksytään, niin kohta ovat rajat pullollaan mustaviiksisiä etelän miehiä nyytit kainalossaan. He ovat tulossa viettämään kissanpäiviä veronmaksajien rahoilla ja passintarkastajat ovat voimattomia. Tämmöinen holtittomuus syöksee maamme turmioon.

Rynnäkkö alkaa parin kuukauden sisällä lain hyväksymisestä ja pian oikeusistuimet ruuhkautuvat valituksista. Muukalaisten huuto ja mekastus aiheuttavat suomalaisissa stressiä ja stressiin reagoidaan ryyppäämällä. Alkaa kymmenvuotinen juoma-aika, jolloin Suomen kansalaiset rangaistusta pelkäämättä tappavat toisensa humalapäissään. Jotkut puukottavat toisensa, jotkut ajavat autolla sammuneiden yli ja lopulta itsensä puhelintolppaan.

Koska tuomioistuimet joutuvat tutkimaan vierasmaalaisten valituksia, niin suomalaisten rötöksiä ei enää ehditä käsitellä. Kymmenessä vuodessa Suomen kansa menehtyy sukupuuttoon ja Suomesta tulee välimerenmaa. Muukalaiset eivät kuole kuten suomalaiset, koska nämä maahantulijat eivät osaa edes juoda.

pahkasika-1-80 Ahdasmielinen muukalaiskammo oli siis 33 vuotta sitten huumorin aihe. Nykyisin  samanlaisia ihan vakavissaan esitettyjä mielipiteitä voi bongata miltä tahansa verkon keskustelupalstalta.

Jopa kansanedustajien suusta kuulee samoja mielipiteitä, joille vuonna 1980 naurettiin mahaa pidellen. Niitä kommentteja tulee ihan varmasti tämänkin jutun perään. ”On asuntopulaa ja työttömyyttä, mutta poliitikot eivät kansasta välitä. Asunnot ja työt annetaan ulkomaalaisille nahjuksille, jotka voivat kävellä hymysuin passintarkastuksen läpi virkailijoiden ollessa voimattomia ja kyvyttömiä maatamme pelastamaan.”

Eikö kuulostakin tutulta? Mitä suomalaisille on tapahtunut, kun vanhojen Pahkasikojen huumori on muuttunut ihan vakavissaan otettavaksi poliittiseksi puheeksi?

Kommentit (4)
  1. Taisihan sitä joku dokumentti löytyä youtube osastoltakin että euroopassa 20:n vuoden sisällä jokunen maa on käytännössä arabivaltio mitä tulee alkuperäismaa vs arabit syntyvyys tahdin kautta……… asiasta kukkaruukkuun , teepä jossain vaiheessa juttua näistä kuntakokeiluista, tännekin susirajalle (joensuu) on parin kuukauden sisällä kyseinen orjalaitos aloittamssa ja kutsuja jaellaan ahkerasti..

  2. ”Mitä suomalaisille on tapahtunut, kun vanhojen Pahkasikojen huumori on muuttunut ihan vakavissaan otettavaksi poliittiseksi puheeksi?”

    Ainakin se on muuttunut, että ulkomaalaisten ja ulkomaalaistaustaisten määrä suomessa on kasvanut valtavasti vuodesta 1980. Tuolloin 33 vuotta sitten Suomessa oli niin äärimmäisen vähän ulkomaalaistaustaisia, että ajatus ulkomaalaisista valtaamassa Suomen jonkin ulkomaalaislain vähäisen muutoksen takia oli selvästi absurdi. Nyt ajatus ei ole yhtä absurdi, koska ulkomaalaistaustaisia on moninkertaisesti verrattuna vuoteen 1980.

Kommentointi suljettu.