Tunne ja kriminaalipolitiikka
Kun kansan syvät rivit keskustelevat tuomioistuimissa annettavista rangaistuksista, niin se tapahtuu aina tunne edellä. Keskustelijoilla ei tavallisesti ole mitään tietoa oikeusjärjestelmästä, lainsäädännöstä, rangaistuksista, tuomioistuinkäytännöistä eikä kriminaalipolitiikasta. On vain epämääräinen tunne, että lait ovat liian lieviä, tuomarit lepsuja ja rikollisia noin yleensä ottaen paapotaan.
Kansan pitäisi päästä vähän tappamaan ja mielellään kiduttamaan sitä ennen. Viimeinen rauhanaikainen kuolemantuomio on Suomessa pantu täytäntöön vuonna 1825, mutta jatkuvasti löytyy sen palauttamisen vaatijoita. Yksi pahimpia esimerkkejä oli tämä eilinen blogikirjoitus, jossa kirjoittaja vaati kuolemanrangaistusta näennäisesti kustannustehokkuden ja rikoksen uusimisen ehkäisemisen nimissä jopa kuolemantuottamukseen syyllistyneille ratttijuopoille. Tosiasiassa tekstissä paistaa läpi arkaainen kostoon perustuva oikeuskäsitys, josta sivistysvaltioissa on luovuttu ja kauan sitten.
Alkeellisesta kostomentaliteetista kertoo selvästi myös halu ulkoistaa vankeinhoito kehitysmaihin tai ainakin tehdä kotimaiset vankilat sietämättömiksi paikoiksi. Tuntuu suorastaan siltä, että kirjoittaja haluaisi itse päästä kiduttamaan vankeja ja toimia lopulta pyövelinä.
Viimeinen rauhanajan kuolemantuomio siis pantiin täytäntöön vuonna 1825. Silloin mestattiin murhasta tuomittu Taneli (Daniel) Putkonen ja jo samana vuonna tsaari Nikolai I määräsi kaikki kuolemanrangaistukset muunnettavaksi karkoitukseksi Siperiaan. Nyt haluttaisiin kääntää ajan ratasta taaksepäin kustannustehokkuuden nimissä.
Tähän keskusteluun törmää netissä vähän väliä. Tunne ohittaa aina järjen ja verenhimoisuus suorastaan tyrmistyttää. Kovin vähällä raaputtamisella meistä tuntuu pinnan alta löytyvän tuomitun kärsimyksillä hekumoiva kansanjoukko, joka riemusta kiljuen katsoo kidutuksia ja teloituksia.
Tarkoitushakuisemmasta vihan lietsomisesta on kyse silloin, kun halutaan antaa kuva tiettyjä kansanryhmiä suosivasta tuomioistuinlaitoksesta. Nimimerkki Rahmispossu kertoo Sikolätti-blogissaan, että Ruotsissa käräjäoikeus tuomitsi kuusi nuorukaista 15-vuotiaan tytön törkeästä raiskauksesta. Hovioikeus kuitenkin turvautui vanhaan lakitekstiin ja vapautti heidät.
Kirjoittaja siis antaa ymmärtää, että hovioikeus ihan tahallaan ja rikollisia suosiakseen turvautui tekohetken lakiin. Ei siinä niin käynyt. Oikeusvaltioissa on yleisesti käytössä lievemmän lain periaate. Sen mukaan tuomitaan tekohetkellä voimassa olleen lain mukaan paitsi siinä tapauksessa, että uusi laki on vanhaa lievempi.
Teurajärven kaltaiset kirjoittavat julki omia syvimpiä halujaan ja Rahmispossulla on aina ollut oma sikamainen tapansa kiihottaa kansanryhmää vastaan. Ihmeesti nämä jutut vain menevät läpi ja tuohtuneet kansalaiset jakavat niitä facebookissa inhonsekaisesta nautinnosta voihkien.
Muistakaapa taas professori Heikki Ylikankaan sana: Kun tulo- ja varallisuuserot kasvavat, niin kontrolli kiristyy ja rangaistukset ankaroituvat. Sääty-yhteiskunta tulee takaisin muodossa tai toisessa. Nyt vaaditaan kovempia rangaistuksia rikollisille, mutta seuraavaksi köyhille. Sande Parkkonen kertoi eilen blogissaan rikkaiden sodasta köyhiä vastaan.
Tässä on tosiaan kaikuja sääty-yhteiskunnan päiviltä 1600-luvulta. Tuolloin läpitunkevaa kontrollia ja ankaria rangaistuksia perusteltiin ja ymmärrettiin opilla Jumalan vihasta, joka kohtaa koko yhteisöä, jos yksittäisten hairahtujien rangaistuksia ei “kosteta” eli makseta samalla tavalla takaisin. Silmä silmästä jne, Mooseksen ja Hammurabin opetusten mukaisesti.
Rangaistuksen ja koston yhdistävä logiikka alkaa nostaa samalla tavoin päätään. Nyt taitaa ankarien kosto-rangaistusten puoltajilla olla argumenttina oikeus- ja vankeinhoitokustannusten minimoiminen Jumalan ruoskan pelon sijaan. Vai onko taustalla sittenkin vielä jotakin muuta… pelkoa… mutta minkä tai kenen?
Kansan lynkkausmieliala on kovassa kasvussa, mutta en usko että se johtuu siitä että kansalaisilla ei ole mitään tietoa oikeusjärjestelmästä, lainsäädännöstä, rangaistuksista, tuomioistuinkäytännöistä eikä kriminaalipolitiikasta.
Suomalaisilla on vahva oikeustaju ja sitä oikeustajua loukataan ihan päivittäin. Minun käsittääkseni suomalainen kriminaalipolittiikka on suurimmaksi osaksi ihan kunnossa, mutta pahimpien väkivaltarikollisten, seksuaalirikollisten ja ammattirikollisten kanssa ollaan menty niin metsään kun mennä voi.
Kun huumerikollinen selviää avunannosta tappoon kahden vuoden linnareissulla ja naureskelee heti vapautuessaan uhrin muistosivuilla että “lomareissu” oli mukavan lyhyt ja elämä on muutenkin mallillaan. Lähettelee uhrin omaisille loukkaavia viestejä ja kertoo että käy häpäisemässä uhrin haudan heti kun muilta kiireiltään ehtii, niin kyllä jossain on vikaa ja paljon.
Minä vain kysyn että kuka tässä on tyhmä ja tietämätön. Lynkkausta vaativa kansa, moraaliltaan täysin kieroon kasvanut ammattirikollinen vai täysin hampaaton järjestelmä, joka ei kykene laittamaan näitä kaikkein vaarallisimpia ja yhteiskunnan hampaattomuutta täysin tietoisesti hyväksikäyttäviä rikollisia kuriin ja ojennukseen.
Jos näille pienille mutta erittäin vaarallisille rikollisryhmille, ei tehdä mitään ja ne saavat jatkossakin hyppiä järjestelmän silmille miten huvittaa, niin kohta ollaan siinä tilanteessa että kriminaalipolittikka palaa takaisin 70-luvulle, niihin aikoihin kun nakkivarkaat suljettiin vankiloihin ja herran pelko oli viisauden alku.
Liberaali kriminaalipolitikka on monella tavalla hyvä asia, mutta joitakin osin se on eksynyt aivan väärille poluille ja tämä ei ole jäänyt kansalaisilta huomaamatta. Kun pato kuormittuu liikaa, niin se murtuu ja sen jälkeen heilahdetaan aivan toiseen laitaan, eikä sekään ole hyvä asia. Ensimmäiset merkit siitä murtumisesta on jo ilmassa ja se näkyy myös kansalaisten jyrkissä mielipiteissä.
Rikollisuus on meilläkin ammattimaistumassa ja kansainvälistymässä. Näille rikollisille rikollisuus on bisnestä. Se on ammatti muiden joukossa ja mitä pienemmät riskit ovat, niin sitä ennemmän ala houkuttaa ja koukuttaa. Rikollisuudessa liikkuu isot rahat ja meillä on jo nyt vankeja joilla on vankilassa istuessaankin paremmat kuukausipalkat kun keskisuuren yrityksen johtoportaalla. Samaan aikaan meillä on huumepoliisin johtaja joka istuu tutkintovankeudessa ja jonka kaveripiiriin kuuluu ammattirikollisia, ehkä muutenkin kun ammatin puolesta.
Tätä ongelmaa ei ratkaista liberaalilla kriminaalipolitiikalla, se vain pahentaa tilannetta. Joidenkin ihmisten ja ihmisryhmien kohdalla kova vaihtoehto on parempi kun pehmeä vaihtoehto. Kovan vaihtoehdon ei tarvitse tarkoittaa kuolemantuomiota tai hengiltä kivittämistä. Riittää kun vaarallisesta rikollisesta tehdään tavalla tai toisella vaaraton. Tähän ei tällä hetkellä kaikkien rikollisten kohdalla pystytä ja se on erittäin huono asia.