Tärkein joustovara
Pääasiassa julkisen sektorin ostopalveluja tuottava Med Group on soittanut noin 360 työntekijälleen ja ehdottanut tuntipalkkojen alentamista 13,02 eurosta 10,80 euroon. Kaikki, joille palkanalennusta on ehdotettu, ovat vammaisten avustajapalvelutehtävissä. Palkkoja halutaan pienentää, koska palveluiden tilaajat ovat siirtymässä maksusitoumuksesta palveluseteliin eikä palvelusetelin arvo tuota yhtä suurta voittoa kuin tähän asti käytetty kunnan maksusitoumus. Näin kertoi Ilta-Sanomat eilen.
Med Group tahkoaa miljoonavoittoa ja noin 85 prosenttia yhtiön liikevaihdosta tulee julkiselta sektorilta eli verovaroista. Liiketoiminta on ollut kasvussa: kun Med Group -konsernin liikevaihto 2012 oli 30,5 miljoonaa euroa, nousi se viime vuonna 39,3 miljoonaan. Liikevoitto nousi vuoden 2012 reilusta puolesta miljoonasta 3,2 miljoonaan. Kun palveluseteliin siirtyminen uhkaa pienentää voittoa, niin erotuksen maksavat työntekijät.
Unohtakaa puheet työntekijöistä yritysten tärkeimpänä voimavarana. He ovat pelkkä kuluerä ja yritysten tärkein joustovara. Tässä tapauksessa näyttää siltä, että jopa uhkailua ja kiristystä käytetään joustovaran taivuttelukeinona. Palkkaneuvottelut käydään pelkällä puhelinsoitolla ja “neuvottelun” sisältö on tylysti ota tai jätä. Palkanalennuksesta kieltäytyvät huomaavat oman työpaikkansa olevan haettavana, vaikka heitä ei ole edes irtisanottu.
Työmarkkinat ovat kovaa vauhtia muuttumassa isäntien markkinoiksi. Työttömiä on niin paljon, että palkkansa alentamisesta kieltäytyvät voidaan milloin tahansa korvata vähempään tyytyvillä. Oven takana riittää jonoa.
Tätä kehitystä vauhdittaa julkisen sektorin ostopalveluiden lisääntyminen. Tuskin kukaan voi edes kuvitella, että kunta kohtelisi omia työntekijöitään tällä tavalla. Ei niiden tarvitsekaan, koska ne ovat ulkoistaneet työntekijöiden huonon kohtelun yksityisille palvelutuotannon mukana. Yksityiset puolestaan siirtävät myös yrittäjäriskin kantamisen työntekijöilleen.
Juttuhan toimii näin:
Julkinen sektori tuottaa lakisääteiset palvelut itse tai hankkii ne ostopalveluna. Ostopalveluihin siirtyminen tekee kunnista pelkän kilpailutusviranomaisen ja liukuhihnan, jolla verovaroja siirretään yrityksille. Yritykset siirtävät yrittäjäriskin työntekijöille. Jos jokin häiriötekijä – kuten tässä tapauksessa palveluseteliin siirtyminen – uhkaa pienentää voittoa, niin erotus otetaan työntekijöiden selkänahasta.
Joustovara joustaa.
Ostopalvelu ja palveluseteli ovat moderneja vastineita 1900-luvun alun elätehoitojärjestelmällä. On vaivaishoitoa ennenkin yksityistetty ja pyritty johdonmukaisesti vähentämään julkista vastuuta yhteiskunnan heikompiosaisista.
Huutolaisuus palaa aina jossain muodossa.
Nyt puhutaan tilaaja – tuottaja-mallista, missä nämä kaksi osapuolta neuvottelevat keskenään eikä palvelun loppukäyttäjällä ole sanan sijaa. Jos kunta valitsee Med Groupin, niin minkäs teet. Ja jos Med Group heikentää työehtoja niin, että avustajat parhaat päästä lähtevät muualle, niin sitten otat vastaan seuraavan avustajan. Kyse on kuitenkin vain vammaisista asiakkaista, joiden palveluissa nyt saa olla pikku laatukuoppia.
Palveluseteliasiakkaista parhaiten pärjäävät ne, joilla on varaa maksaa itse lisää. Tuotetaan siis samalla kahden kerroksen asiakkaita.
Kehityksen loppupäässä on nähtävissä, että kohta kuntien työntekijöistä ollaan tekemässä näitä palveluseteliyrittäjiä tai kvartaalifirmojen tunti”palkkalaisia”. Ulkoistetaan saman tien kaikki. Tätähän elineinoelämä ajaa valinnanvapauden nimissä. Se valitsee kenellä on siihen varaa.
Mitään todellista tutkimusnäyttöä julkisten palveluiden ulkoistamisen ja kaupallistamisen kustannustehokkuudesta ei ole. Puhumattakaan sosiaalisista vaikutuksista mitä epävarmuuteen aina liittyy. Siitä on näyttöä, että joku on alkanut rikastua heikompiaosaisten palveluilla ja tulovirta tulee köyhiltä kunnilta. Olemme kaupallisuuden toteemin ja yhden totuuden äärellä. Kaikki on myynnissä.
Pitäisikö meidän siirtyä 100% valtionomistukseen, koska yritykset ovat niin moraalittomia? Voisimme myös sopia kaikille 100e/h palkat, jotka eivät jousta.
Miten valtionomistus tähän liittyy? Valtio rahoittaa osaltaan sosiaali- ja terveyspalveluja kanavoimalla kunnille valtionosuutta, kunta maksaa suurimman osan, asiakkaat oman osansa ja työnantajat pienen siivun. Veronamaksajat ja asiakkaat ovat siis tässä järjestelmän kivijalka ja kyse on siitä, miten paljon haluamme tukea yksityistä liiketoimintaa ulkoistamalla heikompiosaisten palveluiden tuottamista.
Jos yksityistäminen ratkaisisi rahoitus- ja laatupulmat, se olisi sen jo tehnyt. Niin paljon viimeisen 20 vuoden aikana on yksityistetty. Esimerkiksi lastensuojelun sijaishuollossa yksityiset markkinat ovat jo pitkään hallinneet ja miten on käynyt kustannuskehityksen? Laadusta puhumattakaan.
Kirjoituksen kärki oli nähdäkseni siinä, että millainen kate yrittäjälle sitten riittää ja mistä se lopulta tehdään. Pitääkö sosiaalipalveluiden järjestämisestä ylipäänsä kertyä jollekin liikevoittoa? Yleishyödylliset säätiöt ja järjestöt ovat siinä mielessä hyviä palveluntuottajia, että ne eivät tavoittele voittoa vaan joutuvat käyttämään mahdollisen tuloksensa toiminnan kehittämiseen.
Yritystoiminnalle on oma sijansa mutta yksinään se ei ratkaise mitään. Eivät yrittäjät koskaan ratkaise julkisten palvelujen pulmia, kyllä ne palaavat sinne järjestäjätaholle eli lopulta meille kaikille.