Uuninpankkopoika Saku Timonen
Uuninpankkopoika Saku Timonen

Joka tietoa lisää…

Yleinen tietämys kuntouttavasta työtoiminnasta on heikko. En ihmettele yhtään, että keskiverto työssäkävijä ei siitä paljoa tiedä. Se on hänelle jokin etäinen toimenpide, joka kohdistuu joihinkin toisiin, mutta ei koskaan omaan itseen.

Hyvin usein kuntouttava työtoiminta sekoitetaan vajaatyökykyisten kuntoutukseen, joka kuitenkin on ihan eri asia. Kuntouttavaa työtoimintaa ja palkatonta työkokeilua luullaan ihan tavalliseksi palkkatyöksi. Tätä harhaluuloa lietsovat virallista liturgiaa toistavat poliitikot, työtoiminnasta palkkansa saavat työvalmentajat ja tietämättömät toimittajat, jotka puhuvat työvoimapoliittisista toimenpiteistä ikään kuin kyseessä olisi palkkatyö.

Tästä tietämättömyydestä hyvä esimerkki on edellinen juttuni. Siihen saamani palaute kertoo yleisen tietämyksen heikkoudesta.

– Kuntouttavaa työtoimintaa voivat olla esim. avustavat tehtävät rakennus, purku- ja remonttikohteissa, puistotyössä, mattopesulassa, kierrätyskeskuksessa, koululaisten iltapäiväkerhossa, päiväkodissa, suurtalouskeittiössä, vanhustyössä, kehitysvammatyössä sekä kädentaitoja vaativat tehtävät, kuten entisöinti tai pyöränkorjaus.

Tämä kommentoija ei tiedä, että laissa on selkeä palkkatyön korvaamiskielto. Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 14 § 2 momentti sanoo, että kuntouttavalla työtoiminnalla ei saa korvata virkasuhteessa tai työsuhteessa tehtävää työtä. Kuntouttavalla työtoiminnalla ei siis saa korvata mitään sellaista työtä, joka tavallisesti teetetään palkkatyönä.

Kommentoijan mainitsemien avustavien tehtävien pitäisi olla sellaisia toisarvoisia tehtäviä, jotka ihan hyvin voidaan jättää tekemättä, jos niitä ei saa teettää ilman palkkaa. Yhtälö on mahdoton ja siksi korvaamiskieltoa rikotaan avoimesti. Kuntouttavan työtoiminnan pitäisi olla järkevää, hyödyllistä ja työelämävalmiuksia kehittävää, mutta sillä ei saa korvata mitään palkkatyötä.

Joskus olen esittänyt, että oikeastaan kunta voisi kerätä kaikki pitkäaikaistyöttömät kerran viikossa neljäksi tunniksi hippasille, nimetä sen kuntouttavaksi työtoiminnaksi ja vapautua työmarkkinatuen maksuosuudestaan.

Hyvin usein minulta tivataan tutkimuksia kuntouttavan työtoiminnan vaikutuksista ja työttömien sijoittumisesta työelämään kuntoutusjakson jälkeen. Heille voin suositella vaikkapa Jarno Karjalaisen ja Vappu Karjalaisen tutkimusta Kuntouttava työtoiminta – aktiivista sosiaalipolitiikkaa vai työllisyyspolitiikkaa? Sen lopputulos ei ole missään suhteessa viralliseen hehkutukseen kuntouttavan työtoiminnan siunauksellisuudesta.

Tutkittavista sijoittui kuntouttavan työtoiminnan jakson jälkeen palkkatöihin tai ammatilliseen koulutukseen vain 5 %. Siis vain 5 % ja tässäkin ovat mukana ammatilliseen koulutukseen sijoittuneet. Työelämään sijoittuneita on paljon vähemmän ja itse tiedän vaikkapa oman kuntamme tilanteesta sen, että kuntouttavan jakson jälkeen työelämään on siirtynyt 0 %.

Mihin loput sitten päätyvät? Valtaosa eli 65 % päätyy takaisin työttömäksi. 20 % aloittaa uuden kuntouttavan työtoiminnan jakson heti entisen päätyttyä eli he jatkavat samaa palkattomassa työssä puurtamista. Onnekkaana voi pitää sitä kymmenesosaa, joka siirtyy terveydenhoidolliseen kuntoutukseen, hoidettavaksi sairauden takia tai työkyvyn arviointimenettelyyn.

Yhteenvetona tutkijat toteavat, että kuntouttava työtoiminta johtaa vain harvoin työllistymiseen avoimilla työnarkkinoille. Kyse on enemmän sosiaalisesta kuin ammatillisesta kuntoutuksesta.

Älkää siis ihmetelkö miksi suhtaudun äreästi jankuttajiin, jotka puhuvat laiskan työttömän nostamisesta sohvalta edistämään työllistymistään ja niihin, jotka ovat liian laiskoja googlettamaan itse mitään tutkimustietoa. Heille tekisi hyvää kokeilla sattuisivatko he tosipaikan tullen itse kuulumaan 0 – 5 %:n työllistyvien joukkoon.