Yhdeksän euron näiveröt
Tänään sain Facebookissa kaksi kuntouttavaan työtoimintaan liittyvää viestiä, joista toinen oli ilahduttava. Siinä viime syksynä kuntouttavalle työtoiminnalle rohkeasti kasvot antanut Teppo Palmroos toivotti vapun kunniaksi hyvää kuntouttavan työtoiminnan päivää.
Toisessa viestissä minua käskettiin korjaamaan 27.4. julkaisemaani juttua Outokummun kuntouttavasta työtoiminnasta:
Tämä viesti kertoo hyvin omasta työstään palkkaa saavien asenteesta kuntouttavassa työtoiminnassa oleviin. He ovat yhdeksän euron näiveröitä, jotka eivät halua tehdä työtä eivätkä sitä kestäkään samalla tavalla kuin palkkaa saavat.
Viestin lähettäjä ei ymmärrä mitä kuntouttava työtoiminta on. Hän tietää, että siitä ei saa palkkaa, mutta ei pidä sitä mitenkään kummallisena. Hänellä tuntuu olevan selkeä käsitys siitä, että kuntouttavassa työtoiminnassa olevat ovat kyvyttömiä ja haluttomia oikeisiin töihin. Kuitenkin hän edellyttää heiltä täyttä työpanosta. Miltähän hänestä itsestään mahtaisi tuntua tehdä työtään palkatta siinä asenneilmapiirissä, jota hän itse näyttää edustavan?
Sama ajatusvirhe vaivaa yleensäkin koko kuntouttavaa työtoimintaa. Työn sanotaan olevan parasta sosiaaliturvaa, mutta palkasta ei puhuta mitään. Työttömiä sijoitetaan mitä kummallisimpiin tehtäviin tekemään palkatonta työtä palkkaa saavien rinnalla ja nauttimaan “oikeiden” työntekijöiden halveksunnasta ja ylenkatseesta.
Kyseessä on pelkkä lainvastainen kuntatalouden paikkaaminen, vaikka sen pitäisi olla sosiaalipalvelua. Kunnissa tuijotetaan vain kunnan maksuosuutta työmarkkinatukeen ja sen pienentäminen on ainoa syy lisätä kuntouttavaa työtoimintaa. Homma siis menee täysin pieleen.
Oleellista on, että kuntouttavassa työtoiminnassa olevat henkilöt ovat kuntoutuksen tarpeessa, eivätkä esimerkiksi vähentämässä kunnan työmarkkinatuen maksuosuutta. Koska kyseessä on kuntouttava työ, tulee se aina räätälöidä asiakkaan työ- ja toimintakyvyn mukaiseksi ja varmistaa, että asiakas saa tarvitsemansa tuen sosiaalihuollon tai kuntoutuksen ammattilaisilta palvelun aikana, sanoo STM:n Eveliina Pöyhönen.
Muistutetaan vielä mitä 31.12.2014 kuntiin lähetetty ja mappeihin haudattu STM:n paimenkirje sanoo:
Kuntouttava työtoiminta ei ole tarkoitettu niille työttömille, jotka kykenisivät osallistumaan julkisiin työvoimapalveluihin tai työhön. Heidän kohdallaan aktivointisuunnitelmaan tulee sisältyä laissa ensisijaisiksi määriteltyjä julkisia työvoimapalveluita kuten esimerkiksi työkokeilua ja palkkatuettua työtä, ellei suora työllistyminen avoimille työmarkkinoille ole mahdollista.
Kunnissa pitäisi tehdä nyt kaksi asiaa. Ihan ensimmäiseksi olisi opiskeltava mitä kuntouttava työtoiminta lain ja ministeriön ohjeiden mukaan on ja mitä se ei ole eikä saa olla. Toiseksi se oppi on annettava myös niille työntekijöille, jotka vastoin lakia saavat työkaverikseen kuntouttavassa työtoiminnassa olevan ja jota he joutuvat niinikään vastoin lakia opastamaan työtehtävissä.
Kumpaakaan ei tulla toteuttamaan. Ensimmäinen unohdetaan siksi, että kuntien tavoitteena on työmarkkinatuen maksuosuuden pudottaminen minimiin ja jopa nollille. Toista ei toteuteta siksi, että jouduttaisiin avoimesti myöntämään kunnan rikkovan lakia.
Lisäksi pienipalkkaiset työntekijät pysyvät tyytyväisinä, kun heillä on haukuttavanaan paarialuokka, yhdeksän euron näiveröt.
Saku, olin kuntotuttavassa työtoiminnassa puoli vuotta. Tein töitä niin paljon, että, jos olisin saanut / voinut pitää kaikki minulle kuuluvat vapaapäivät, olisi niitä kertynyt yli 40 työpäivää! Lepäsin vasta kun se puoli vuotta oli kulunut.
Miksi?
Tulitko kuntoon?
Sosiaalialan ihmisten mielestä työttömien joukossa on selaisia henkiöitä jotka eivät tunnista omaa tilannettaan, eivätkä hakeudu kuntouttavaan työtoimintaan. Että tuolla sitten yritetään tehdä työttömästä “ongelmajätettä”, että vain kuntouttava työtoiminta voi pelastaa työttömän pahoilta tavoilta.
Joo ei voi kuin ihmetellä että mistä tuollainen ajattelu ponnistaan. Kenties entinen irtolaislaki selittänee asiaa.
“Irtolaislaki (17.1.1936/57) oli Suomessa vuonna 1936 säädetty ja vuosina 1937–1986 voimassa ollut laki, joka koski irtolaisten hoitoa ja valvontaa yhteiskunnassa. Irtolaisen määritelmä sisältyi lakiin. Irtolaisella tarkoitettiin esimerkiksi yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytyneitä, prostituoituja tai kerjäläisiä.
Irtolaislain nojalla henkilö voitiin saattaa ns. irtolaisvalvonnan alaiseksi. Tämä tarkoitti, että henkilölle voitiin antaa määräyksiä mm. hänen asuinpaikastaan. Irtolaiset merkittiin erityiseen irtolaisrekisteriin. Mikäli valvonta ei tehonnut, irtolaisia saatettiin lähettää määräajaksi työlaitokseen. Erityistä irtolaislain soveltamisessa oli, että täytäntöönpanoon ei tarvittu tuomioistuimen päätöstä, vaan työlaitokseen voitiin lähettää hallinto-oikeudellisella päätöksellä.
Kalle Päätalo kertoo kirjassaan Täysi tuntiraha mielisairaan isänsä Hermannin lähettämisestä Pelsonsuon varavankilaan n. 1935. Tämä johtui siitä, että häntä pidettiin työtä vieroksuvana, ei mielisairaana. ”
Lähde:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Irtolaislains%C3%A4%C3%A4d%C3%A4nt%C3%B6
Eli työtävieroksuvia lähetettiin tuolloin vankilaan. No ei tuosta ole pitkäkään loikka siihen, että työttömien tulisi itse hakeutua kuntouttavaan työtoimintaan tekemään palkatonta työtä kunnan hyväksi.
Ansiokas kommentti sinulta. Elämme historiatonta aikaa ja siksi meiltä puuttuu merkityshorisontti. Ei ymmärretä asioiden historiallisia yhteyksiä. Päätalon lukeminen kannattaa aina!