Aatetta tunnustaen

Kukapa olisi muutama vuosi sitten uskonut, että vuonna 2015 hallituspuolueen kansanedustaja  ja toinen saman puolueen pitkän linjan vaikuttaja seisovat avoimessa rintamassa kansallissosialismia tunnustavan järjestön jäsenten kanssa yhteiskuvassa itsemurhaterroristin haudalla?

Näin nyt kuitenkin pääsi käymään. Perussuomalaisten kansanedustaja ja äärinationalistisen Suomen Sisun puheenjohtaja Olli Immonen ei vain ollut mukana tässä tilaisuudessa, vaan hän oli yksi tapahtuman pääjärjestäjistä. Oman Fb-sivunsa mukaan hän suunnitteli tapahtumaa yhdessä Teemu Lahtisen, Kai Murroksen ja Timo Hännikäisen kanssa.

immonen lahtinen murros hännik

Teemu Lahtinen on Espoon kaupunginvaltuutettu ja pitkän linjan sisulainen. Hänen kiinnostuksensa fasismiin on kauan ollut tiedossa. Timo Hännikäinen on kirjailija, joka sai kuuluisuutta valtakunnan virallisena vonkaajana ja siirtyi sen jälkeen ihannoimaan menneen maailman miehisen kansallishenkisiä yhteisöjä lähinnä fasistihenkisen Sarastus-lehden sivuilla. 6.12.2014 hän oli äärioikeiston järjestämän soihtukulkueen organisoija ja pääpuhuja.

Kai Murros on entinen maolainen, joka on siirtynyt aatteellisesti toiseen äärilaitaan. Hän on sanonut mm. näin:

Itse sotakin on meille esteettistä puuhaa. Ylistämme tuhon kauneutta ja verilöylyn ihanuutta, sota on taitojemme ylevä koe, kulttuurisen kehityksemme suurenmoinen koulu ja kliimaksi. Koko tämä tympeän rauhan, tylsistyttävän ja tukahduttavan hiljaisuuden aika räjähtää pian kiihkeäksi toiminnaksi, uhkarohkeiksi urotöiksi ja kuolemaa halveksivaksi urheudeksi. Sodan kuume elävöittää eurooppalaisten sydämet ja mielet – jälleen kerran elämä on paljaimmillaan, luonto näyttää kyntensä ja hampaansa. Tämä on Euroopan vastaus – ne jotka halusivat pyyhkiä meidät pois, kohtaavat totaalisen ja tinkimättömän tuhoamissodan. Tämä uljas sota on vastaus kaikkiin tarpeisiimme, tämä suuri pelastaja vapauttaa meidät.(Murroksen puhe Lontoossa marraskuussa 2012)

Nämä neljä suunnittelivat kunniakäynnin Eugen Schaumannin haudalle. Minua ei hirveästi hämmästytä se, että samaan tilaisuuteen ilmestyi useita kansallissosialismin nimeen vannovan Suomen Vastarintaliikkeen jäseniä. Olihan SVL jo hyvin näkyvillä itsenäisyyspäivän soihtukulkueessa.

Immonen ei enää peittele yhteistyötään kansallissosialistien kanssa. Eilen hän julkaisi omalla sivullaan kuvan tapahtumasta:

10418866_10153389017569847_6474592065301831310_n Kuvasta tunnistaa helposti Immosen, Lahtisen ja Hännikäisen. Lisäksi Suomen Vastarintaliikkeen edustajista ovat selvästi tunnistettavissa ainakin heidän nettisivuiltaan tutut Janne Kujala ja Eppu Torniainen. Mainittakoon, että Torniainen on tuomittu ainakin viidestä pahoinpielystä ja uhreina on ollut mm. maahanmuuttajia.Suomen Vastarintaliike kertoo omilla verkkosivuillaan tapahtumasta näyttävästi.

Mitä vikaa on isänmaallisuudessa, niinkö kysytte? Ei siinä olekaan vikaa, mutta Suomen Vastarintaliike ei ole isänmaallinen eikä edes kansallismielinen. Se on Ruotsista johdetun järjestön alaosasto ja sen tavoittteena on perustaa yhteispohjoismainen, sotilaallisesti järjestäytynyt Johtajan johtama valtio. Siinä valtiossa eduskunta olisi alisteinen yhden ainoan puoleen jäsenistä muodostetulle hallitukselle ja kaiken yläpuolella olisi Johtaja, jonka määräysvaltaa ei kukaan pystyisi kyseenalaistamaan.

Jos ette usko, niin lukekaa liikkeen johtajan visio tulevaisuuden hallinnosta. Kuten huomaatte, niin tämä ei ole mitään natsikortin heiluttelua, vaan Suomen Vastarintaliike on avoimen ylpeästi natsiaatetta tunnustava järjestö. Sen jäsenet ovat syyllistyneet mm. kaasuiskuun gay pride-kulkuetta vastaan ja hyökkäykseen Jyväskylän kirjastossa pidettyyn kirjanjulkistamistilaisuuteen. Lisäksi heillä on tilillään useita muita väkivaltarikoksia, joita he itse kutsuvat aktivismiksi.

Immonen näyttää oman historiantulkintansa perusteella pitävän itseään Suojeluskunnan, Lapuanliikkeen ja Isänmaallisen Kansanliikkeen jatkumona. Siinä mielessä hänen uuden aatteensa väri ei vaikuta ollenkaan kummalliselta. Kummallista siinä on vain se, että hänen virallinen puolueensa on hallituksessa ja puolueen puheenjohtaja on ulkoministeri. Saapasrasvan löyhkän luulisi hiukan häiritsevän puoluetta ja sen puheenjohtajaa.

Kommentit (35)
  1. Hannu Siivonen
    17.6.2015, 10:24

    Ylen sivuilla on juttu siitä miten Isis vie ruskeita työttömiä, mielellään rikollisia, nuoria pois Suomesta – mahdollisesti kuolemaan. Peruaauomalaisten maahanmuuttoasiakirja sisältää toimia joilla altistetaan nuoret Isiksen propagandalle. Tekeehän Isis juuri sen mihin Perussuomalaiset pyrkii – hävittää ongelmalliset nuoret, jotka eivät läpäise tikkurilan testiä, Suomesta ja jopa maailmasta. Perussuomalaisten yhteistyö terroristien kanssa ei siis rajoitu natsiterroristeihin

    1. Siltojen Jack Norris
      17.6.2015, 11:14

      Huvittavaa on muuten sekin, että ”maahanmuuttokriittiset” jaksavat jatkuvasti vauhkota islamista ja syyttää islamia kaikesta maailman pahasta. Seuraan näitä juttuja aktiivisesti muistakin lähteistä kun Iltalehden kohuotsikoista tai maahanmuuttokriittisten palstoilta ja useammasta lähteestä on vahvistettu, että ISIS liittymisten taustalla on nuorten miesten syrjäytymistä, työttömyyttä ja köyhyyttä. Suurin osa ISIS liittyjistä ei ollut ennen liittymistään kovinkaan uskonnollinen. Saman tuloksiin on tullut sekä EU omissa tutkimuksissaan, Saksan tiedustelupalvelu omissa tutkimuksissaan ja muutaman eurooppalaiset yliopistot omissa tutkimuksissaan. Tutkimuksissa on profiloitu tuhansien liittyjien taustat kaikista saatavilla olevista lähteistä.

      Kun on tätä omakohtaista kokemusta tästä rutiköyhyydestä vuosien ajalta, tiedän tasan tarkkaan miten kurjassa jamassa moni maahanmuuttaja nuori suomessa on. Vaikka Suomesta on lähtenyt ISIS järjestöön poikkeuksellisen paljon myös sellaisia ISIS liittyjiä joiden molemmat vanhemmat ovat kanta-suomalaisia. Nämä tällaiset Suomen sosiaaliturvasta saa rahaa kuin tuosta vain on ihan puhetta vain ei suomessa ole sellaista inhimillistä sosiaaliturvajärjestelmää ollut enää aikoihin satojatuhansia kaikkein köyhimpiä ihmisiä on sullottu kokonaan pienimmänkin sosiaaliturvan ulkopuolle. Ihmiset eivät vain tiedä asiasta, koska virastot eivät niistä mitään kirjoita ja asiat on piilotettu byrokratian ja kapulakielisen lakitekstin taakse.

      Voin lyödä vaikka pääni pantiksi, että noiden lukujen taustalla on Suomen pitkään jatkunut välinpitämätön ja julma työllisyyspolitiikka ja alimitoitetut palvelut kaikkein köyhimmille Suomalaisille. Nythän Perusuomalaiset saivat sen 300 miljoonaa säästettyä kehitysavusta ei vain ole mitenkään näkynyt meidän kaikkein köyhimpien kukkarossa tai palveluissa pikemminkin asenteet köyhiä kohtaan ovat vain koventuneet. Suomalaiset saavat yhteensä tuloja noin 200 miljardia euroa joka vuosi. Kaikkein köyhimmät miljoona suomalaista saavat tästä summasta noin 5 miljardia euroa. Miten mahtaa olla pelastetaanko Suomen talous viemällä kaikkein köyhimmiltä se 5 miljardia vai koskemalla siihen varakkaampien 4 miljoonan suomalaisen saamaan 195 miljardin euron pottiin?

      Minulla oli lukion laajamatematiikka kymppi aikoinaan niin voin sanoa, että Suomen taloutta ei mitenkään voida pelastaa leikkaamalla kaikkein köyhimmiltä, koska kaikkein köyhimmät saavat vain 2,5% kaikista Suomen saamista tuloista.

      1. Hannu Siivonen
        18.6.2015, 07:58

        Maahanmuuttovastaisuus, rasismi ja muu kansanryhmän syrjintä politiikassa on aina tapa kääntää muun sorretun kansan huomio pois omista asioistaan

  2. Saku Timonen
    17.6.2015, 12:10

    Jos joku ei tunne Teemu Lahtisen poliittista historiaa, niin lukekoon sen hänen itsensä kirjoittamana http://www.teemulahtinen.fi/2011/01/04/poliittinen-historiani-vaan-ei-taisteluni/

Kommentointi suljettu.