Uuninpankkopoika Saku Timonen
Uuninpankkopoika Saku Timonen

Kuriin ja nuhteeseen

Kulloisetkin vallanpitäjät haluavat turvata valtansa lainsäädännöllä ja oikeuskäytännöllä. Yleensä tämä tapahtuu vaivihkaa, mutta nykyisen hallituksen toiminta on ihan avointa. Oikeusministeri Jari Lindström asetti ensi töikseen selvitysryhmän tutkimaan, vastaavatko rikoksista tuomittujen rangaistukset kansan oikeustajua. Perussuomalaisten puoluetoimiston työmies Matti Putkonen aikoo haastaa oikeuteen puolueensa jäsenten natsikytköksistä kertoneet tiedotusvälieet, toimittajat ja jopa yksittäiset kolumnistit ja nettikirjoittelijat.

Viesti on harvinaisen selvä: Pitäkää turpanne kiinni tai täältä pesee.

Historiallisesti tässä ei ole mitään uuta. Nuijasodan jälkeen 1600-luvun alussa Ruotsiin rakennettiin nopeasti pieneen aateliin nojautuva kuningasvalta. Uskollista aatelia palkittiin maaomaisuuksilla ja viroilla, mutta kansa pidettiin kurissa ankaralla isäntävallalla. Siinä mentiin niin pitkälle, että toissijaiseksi oikeuslähteeksi otettiin vuonna 1609 Vanhan Testamentin Mooseksen laki. Kun maan laista ei löytynyt sopivaa rangaistusta, niin nojauduttiin suoraan Raamattuun. Menettely oli ihan konkreettinen, sillä kuolemantuomio voitiin määrätä yli sadasta eri rikoksesta. Näin myös tehtiin ja tuomiot pantiin täytäntöön.

Logiikka oli aukoton. Kuninkaan valta oli lähtöisin Jumalalta ja samanlainen päättelyketju ulottui läpi yhteiskunnan. Kirkon valta oli myös lähtöisin suoraan Jumalalta, mutta virkamiesten valta oli kuninkaan tai kirkon omille alaisilleen välittämää Jumalan valtaa. Samalla tavalla myös perheenpään valta tuli tätä ketjua myöten ja pohjautui välikäsien kautta Jumalan säätämään järjestykseen. Isäntää vastaan rikkova rikkoi kuningasta ja Jumalaa vastaan. Lakia rikkova rikkoi viime kädessä Jumalan valtaa vastaan ja jos teko jäi rankaisematta tai rangaistus oli liian lievä, niin Jumala kosti koko kansakunnalle sodalla ja nälänhädällä.

Näin kansa pidettiin kurissa 1600-luvun alussa ja se oli oikeastaan helppoa. Siihen aikaan uskottiin yleisesti Jumalan kostavan pahat teot koko yhteisölle, joten kansa suorastaan vaati ankaria rangaistuksia välttyäkseen sodilta, taudeilta ja nälänhädältä. Lisäksi rangaistusten täytäntöönpano oli kansanhuvia, jolla oli opettavainen tarkoitus. Näin käy jokaiselle isäntää, kuningasta ja Jumalaa vastaan rikkovalle.

Nykyisin Jumalan kostoon ei oikein voi vedota, mutta äänekkäimmän kansanosan äänekkääseen oikeustajuun voi aina luottaa. Se elää arkaaisen oikeuskäsityksen aikaa, jolloin rangaistuksen tarkoitukseksi ymmärrettin kosto. Kansan oikeustaju haluaa tappaa, kuohita, kiduttaa ja häpäistä. Kansan oikeustaju ei ymmärrä, että rangaistusten yleinen ankaroittamiskehitys ei jää siihen, että raiskaaja kuohitaan ja murhaaja tapetaan. Se heijastuu kaikkialle läpi lainsäädännön ja siitä on jo osoituksena rikesakkojen tuplaaminen. Siitä se lähtee ja ennemmin tai myöhemmin se kolahtaa kipeästi myös nyt kovimmalla äänellä huutajiin.

Kansan oikeustajua ei oikeastaan ole olemassakaan. On vain yksittäisten kansalaisten reagointeja yksittäistapauksiin ja nämä yksittäiset kansalaiset löytävät nopeasti toisensa sosiaalisessa mediassa. Siitä joukosta lähtevä meteli erehdyttää helposti luulemaan sitä koko kansan ääneksi ja oikeustajuksi. Tosiasiassa sen joukon mielipide on ailahtelevainen ja muuttuu nopeasti ihan rikoksen ja tekijän mukaan.

Rangaistusten ankaroittamiskeskustelusta puuttuu nykyisin selittävä logiikka. Ennen se oli Jumalan tahdon noudattaminen ja koko kansakuntaa kohtaavan koston välttäminen, mutta nykysin on kyse vain pelkästä raakuudesta ilman mitään yhteiskunnallista viestiä. Hyvin usein nämä julmia rangaistuksia vaativat ovat juuri niitä samoja ihmisiä, jotka toisessa ketjussa kauhistelevat vaikkapa kivitys- ja mestaustuomioita. He eivät huomaa olevansa täsmälleen samanlaisia kuin kauhistelemansa pyövelit.

Tässä ajattelussa piillee myös historian opettama vaara. Professori Heikki Ylikangas sanoi jo 80-luvulla, että kun tulo- ja varallisuuserot kasvavat, niin yhteiskunnan kontrolli kovenee ja rangaistukset ankaroituvat. Tästä on selkeänä esimerkkinä juuri tuo 1600-luvun alun oikeuskäytäntö. Tulo- ja varallisuuserot kasvoivat huikeasti ja luotiin vahvaa kuningasvaltaa. Valtarakenteen pönkittämiseksi rangaistuksia ankaroitettiin kautta linjan ja kansa pidettiin kurissa.

Miettikääpä tätä, kun seuraavan kerran tunnette halua kiduttaa ja tappaa rikollisia, karkottaa heitä Siperiaan tai kivittää, mestata ja kuohita heitä julkisesti. Luotte puheillanne pohjaa yhteiskunnallisen kontrollin kiristämiselle ja nykyajan poliittisen ja taloudellisen aatelin vallan pönkittämiselle.

Muistakaa, että eilisen populistit ovat tämän päivän eliittiä ja eliitti pyrkii aina turvaamaan oman valtansa lainsäädännöllä ja oikeuskäytännöllä. Kansan tehtävänä on olla vallanpitäjille kuuliainen joko suosiolla tai pakolla.