Quo vadis, Yle?

– Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme.

Näin julistivat päätoimittajat eilen valemedioita vastaan. Vain muutama viikko sitten Rajat kiinni -toimijat saivat Ylen aamu-tv:ssä levittää rasistista agendaansa ilman yhtään kriittistä kysymystä tai faktantarkistusta. Jälkikäteen tapahtunutta pahoiteltiin ja luvattiin, ettei se toistuisi.

Ja nyt sitten A2 Teemailta on kutsunut Turvattomuusillan yhdeksi vieraaksi Finnish Defence Leaguen puheenjohtajan, koska ääripäiden on hyvä keskustella aidosti.

 

12814626_10153444949918310_3023381843779436350_n

Laitetaanpa vielä oikein havainnekuva:

12798932_10156521039065277_5572358113771124520_n

Kuva: Jussi Saarelma

Kyllä minä ymmärrän, että FDL ja vaikkapa pakolaisia loisiksi nimittävä perheenäiti ovat toinen ääripää, mutta kuka näistä vieraista edustaa toista ääripäätä? Onko se kenties Suomen irakilaisen kulttuurifoorumin puheenjohtaja? Vai sisäministerön kansliapäällikkö? Vai olisiko se vaikka sosiaalipolitiikan professori tai pakolaistaustainen kansanedustaja? Tai iholtaan tumma kansanedustaja? Olisiko se ollut tapanilalainen perheenisä Seppo Siika-aho, joka oli järjestämässä Rajaton ystävyys -mielenosoitusta ja joka on pitänyt paikallista yhteisöllisyyttä sydämen asiana, mutta joka tänään kieltäytyi osallistumasta FDL:n paikallaolon takia?

Jos ette tiedä mikä FDL on, niin lukekaa täältä ja täältä vähän taustoitusta. Kannattaa lukea myös Kalevi Sorsan säätiön jo huhtikuussa 2012 ilmestynyt selvitys islaminvastaisen jengin kotiutumisesta Suomeen.

Vuonna 2012 minäkin seurasin FDL:n Facebook-sivua, koska liike oli uutta Suomessa ja sen perustajina ja kellokkaina olivat aluksi kaksi sittemmin perussuomalaisista erotettua paikallispoliitikkoa. Toinen erotettiin törkeän nettikirjoittelun takia ja toinen sukuhupaisan Hetero-pride -tapahtuman natsitervehdysten takia. Tämä törkeyksien viljelijä kirjoitti ehkä koko FDL:n historian vastenmielisimmän päivityksen Norjan joukkomurhan yksivuotispäivänä.

Virallista historiaa järjestö rupesi kirjoittamaan elokuussa 2012 ja sen mukaan liikkeen perusti eräänlaisen hengellisen herätyksen kokenut nainen ilman mitään ulkomaisia vaikutteita.

Noiden aikojen jälkeen FDL:n puheenjohtaja on vaihtunut ainakin kahdesti ja toiminta jäänyt pelkäksi Facebookissa tapahtuvaksi islaminvastaisten linkkien jakamiseksi. Nyt A2 Teemailta näköjään noudattaa leikilläni antamaani neuvoa ja herättää samalla FDL:n uuteen nousuun.

Jori Eskolinin sanoin:

Mutta voi esittää oikeutetun kysymyksen: onko selkeämpää oppikirjaesimerkkiä rasismin ja äärioikeistolaisen ajattelun normalisoimisesta kuin antaa heille TV- aikaa? Kun FDL otetaan televisioon, annetaan signaali siitä, miten heidän viestinsä on ihan järkevä ja se on nostettavissa normaalin keskustelun agendalle. Miettikää: rasismi normalisoidaan ja nostetaan yhdeksi vakavasti otettavaksi mielipiteeksi. Minulta loppuvat sanat tämän absurdiuden ympäriltä.

Yle näyttää tekevän rasismista vastenmielistä, ajankohtaisuuden kaapuun puettua viihdettä. Tai sitten kotiläksyt vain jäivät taas kerran tekemättä.

 

Kommentit (56)
  1. Markku Kuortti
    2.3.2016, 14:23

    Ben Zyskowicz ainakin nimesi eduskunnassa toisen ääripään:

    1. Joni Pelkonen
      2.3.2016, 18:10

      Toivottavasti Zyskowicz, jonka puolanjuutalainen perhe saapui aikoinaan Suomeen pakolaisina, muistaa ketkä oikeasti ovat kohdelleet häntä ja hänen uskontonsa edustajia huonosti.

      1. Pauli Hyvölä
        2.3.2016, 18:39

        On Beniä muistutettu, mutta siitä on kauan: 70-luvulla joku TV-toimittaja kysyi Beniltä jotenkin, että kuinka hän voi olla niin oikealla, vaikka juuri se oikeisto vain hetki sitten tuhosi juutalaisia.

      2. Joni Pelkonen, pari pientä asiavirhettä haluaisin oikaista kommentistasi, ettei kellekään jäisi väärinkäsityksiä: Ben Zyskowiczin puolanjuutalainen isä Abram Zyskowicz saapui Ruotsiin pakolaisena. Siellä hän tapasi Ben Zyskowiczin suomenjuutalaisen äidin Ester Fridmanin, joka siinä vaiheessa väliaikaisesti oleskeli Ruotsissa. Ruotsissa oleskelunsa aikana he menivät naimisiin, ja vuonna 1952 syntyi Zyskowiczin isosisko Carmela. Vuonna 1953 perhe muutti Ester Zyskowiczin kotimaahan Suomeen. Ben Zyskowicz syntyi Helsingissä vuonna 1954.

        Sinun kuvauksesi luo sellaisen mielikuvan kuin molemmat vanhemmat olisivat olleet puolanjuutalaisia, vaikka oikeasti perhe oli puoliksi suomenjuutalainen. ”Perhe saapui Suomeen pakolaisina” taasen on aivan virheellinen väittämä, kun vain Abram Zyskowicz oli pakolainen, eikä perhettä vielä ollut olemassa edes pariskuntana silloin, kun Abram Zyskowicz muutti pakolaisena Ruotsiin, ei Suomeen.

        Toisin sanoen, mikäli määrittäisi perheen sen yhden jäsenen perusteella (kuten sinä teit määritellessäsi koko perheen puolanjuutalaiseksi) tilanteen voisi kuvailla myös seuraavasti: ”Ben Zyskowiczin suomenjuutalainen perhe palasi aikoinaan Suomeen oleskeltuaan väliaikaisesti Ruotsissa.” Sitä paitsi, Suomeen muuttamisen aikaan kyseessä oli jo perhe (isä, äiti ja tytär), eikä pelkästään yksinäinen poikamies.

  2. Pauli Hyvölä
    2.3.2016, 14:48

    Tuo kuoliaaksi vaikeneminen toimii ja on käytössä anarkistien ja muun äärivasemmiston kohdalla. Heidän agitaattoreitaan ei ruudussa ja mediassa näy. Näkyvyysraja menee Vasemmistoliitosta vasemmalle SKP:n kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen poikkeuksena. Hänet saattaa asemansa vuoksi nähdä vilaukselta Helsingissä ilmestyvissä lehdissä.

    Samoin ympäristöliikkeen äärilaita kovasti kohuttuine ekoterrorismin uhkineen on siivottu pois silmistä saamasta kannatusta.

    Kumma, kun tuota todistetusti toimivaa reseptiä ei haluta soveltaa laitaoikeistoon.

Kommentointi suljettu.