Oikeus sanoa
Puolueensa puheenjohtaja ja maamme ulkoministeri Timo Soini avasi viikonloppuna mielenkiintoisia näköaloja omaan ja ilmeisesti myös puolueensa ajatteluun. Kaikkihan tiedämme, että hänen puolueensa on yhtä kuin puheenjohtajansa ja puheenjohtajaa vastaan vähänkään pullikoivat saavat tuntea nahoissaan puheenjohtajan vihan. Sen oppivat viikonloppuna Sebastian Tynkkynen, Aleksi Hernesniemi ja Terhi Kiemunki, jotka jäivät puoluehallituksen ulkopuolelle.
Soini valotti sanavapauskäsityksiään plokissaan kahteen eri kertaan ja hänelle tyypilliseen tapaan jutut ovat ristiriitaisia keskenään. Ilmeisesti jokainen saa valita itselleen sopivan käsityksen.
Tässä maassa saa syödä lihaa, vastustaa homoliittoja, seurata Formuloita, kannattaa turkistarhausta, polttaa turvetta, ajaa yksityisautolla, lentää Kanarialle, tupakoida parvekkeella, ottaa kopsut, käydä kirkossa, kävellä bootseilla, vastustaa Guggenheimin rakentamista, vastustaa pakollista kasvisruokapäivää kouluissa, mennä armeijaan, pitää kaulassa ristiä tai leijonakorua, arvostella Yleä, olla tilaamatta hesaria…sitä kutsutaan sananvapaudeksi. Siitä emme tingi. (http://timosoini.fi/2016/03/perussuomalainen-eika-haveta-yhtaan/)
Perussuomalainen kansanmies tiivisti kolmen kohdan ohjelmaan ajankohtaiset haasteet ja kansan syvien rivien tunnot.
- Rosvot kiinni
- Rajat kiinni
- Turpa kiinni
(http://timosoini.fi/2016/03/trump-politiikan-forrest-gump/)
Jälkimmäinen juttu käsittelee Donald Trumpin vaalikampanjaa, mutta voisi ihan yhtä hyvin kuvastaa myös Soinin ajattelua. Rosvoja kiinni huusi jo Soinin oppi-isä Veikko Vennamo ja rajoja perussuomalaiset ovat vaatineet kiinni kauan. Äänenpainot käyvät yhä voimakkaammiksi sitä mukaa kun puolue hallituksessa syö muut vaalilupauksensa. Turpien tukkiminen kaikilta muilta kuin samaa mieltä olevilta on sitten tunnetusti kansanmiehen käsitys sananvapaudesta. Tähän palaan lopuksi.
Olen Soinin kanssa samaa mieltä tuosta oikeuksien listasta ja voisin lisätä siihen paljon muutakin. Kukaan ei tietääkseni ole vaatinutkaan minkään Soinin maitseman oikeuden kieltämistä. Parveketupakoinnin rajoittamista suunnnitellaan, mutta tähän on hyvin ymmärrettävä syy. Kenenkään oikeus ei saa olla vahingoksi toisille, joten astmaatikolla on oikeus olla tukehtumatta naapurin tupakansavuun.
Lihaa saa syödä tai olla syömättä, formulakisoja saa katsoa, turkistarhausta saa kannattaa ja harjoittaa, kirkkoon saa mennä tai olla menemättä bootsit tai kumiteräsaappaat jalassa, kaulassaan saa pitää vaikka sekä ristiä että leijonakorua. Ja niin edelleen. Soini kuitenkin jättää sanomatta, että näitä asioita on oikeus myös vastustaa. Se kuuluu sananvapauteen ihan samalla tavalla kuin niiden kannattaminenkin.
Moni kansanmies tulkitsee omat oikeutensa täsmälleen väärin eli pitää niitä vahvempina kuin toisten oikeuksia. Hän on valmis tukkimaan eri tavalla ajattelevien turvat vaíkka väkivalloin ja pitää sitäkin oikeutenaan. Soini jatkaa samalla vaarallisella linjalla, jonka aloitti jo julistamalla kaikki mielipiteet oikeiksi. Hän ei ole koskaan muistuttanut, että myös ne vastakkaiset mielipiteet ovat saman logiikan mukaan yhtä oikeita.
Vanhassa Pahkasiassa oli joskus juttua valtionpäämies Kimmo L. Sunkkilasta. Hänen mietelauseensa kuului jotenkin niin, että kaikilla on oikeus ajatella minun ajatuksiani. Jos ihmiseltä viedään oikeus ajatella minun ajatuksiani, niin häneltä on riistetty vapauksista tärkein, ajattelun vapaus. Joskus nuo Soinin plokin kirjoitukset henkivät samaa sanomaa.
Sitten siitä turpien tukkimisesta. Liian monet ovat uskoneet, että heidän mielipiteensä on oikea ja muut vääriä. He ovat oppineet sen niin hyvin, että haluavat vaientaa kaikki eri mieltä olevat. Se on heidän käsityksensä sananvapaudesta. He eivät ole ymmärtäneet, että sananvapaus tarkoittaa vain ennakkosensuurin kieltoa ja että sanomisistaan voi joutua vastuuseen jälkikäteen.
Minua on yritetty vaientaa jo kauan. Oma lukunsa ovat ne kynäilijät, jotka Jallun ja Kallen lopettamisen jälkeen eivät löydä hengentuotoksilleen yleisönosastoa. Niinpä nämä onnettomat lähettelevät fantasioitaan kaikkiin mahdollisiin paikkoihin.
Nämä tyypit ovat säälittäviä. Rikollisia ovat sitten ne, jotka lähettävät uhkauksia. Hävyttömin heistä tekee sitä poliisin nimellä ja sähköpostiosoitteella.
Hänelle tiedoksi, että se oikea vanhempi rikoskonstaapeli Sami Grönfors on kirjannut tästä kommentista rikosilmoituksen laittomasta uhkauksesta ja virkavallan anastuksesta.
Nyt ei enää tarvinne selittää miksi vaadin kommentoijia käyttämään omaa nimeä.
Samatyylisiä viestejä olen poistellut omalta sivustoltakin, noin 6 vuotta jaksoivat lähetellä, nykyään ei enää juurikaan tule noita. ”poliisimiehen” IP näyttää osoittavan Lontooseen (tod.näk. proxyserveri), joten valitettavasti ei ole kovin todennäköistä, että tyyppiä löydetään kuulusteltavaksi.
Onkohan Soinilla nykyään jo niin kiire, ettei mainosmiehensä kanssa ehdi pohtia plokiaan ihan loppuun asti.
Tuossa Soinin listassa erikoisinta tosiaan on parveketupakoinnin kannattaminen. Miksi ihmeessä kukaan sellaista kannattaisi? Tupakoijat ovat Suomessa vähemmistö, parveketupakoijat vielä pienempi vähemmistö. Suuri enemmistö ei tupakoi ja ylivoimainen enemmistö kerrostaloasujista, mukaan lukien suuri osa tupakoijista, inhoaa parveketupakointia, sillä löyhkä pilaa kaikkien ilman kaikilla ympärillä olevilla parvekkeilla. Eiväthän tupakoijatkaan pidä tupakanlöyhkästä. Parveketupakointi on ihan yksinkertaisesti itsekäs ja muilta elintilaa pilaava teko.
Soini toimisi paremmin jos hän hieman valottaisi ja perustelisi tätä vaatimuslistaansa. Onko kyseessä lista edellisten parin kuukauden lakialoitteista, iltapäivälehtien lööppijutuista vai mistä? Koska Suomessa ei varmasti olla kieltämässä ristin tai leijonakorun kantamista, kyseessä lienevät jälkimmäiset, joista Soini näkyy poliittisen sivistyksensä enimmäkseen hankkivan.
Tämä, tai sitten piti taas vedättää hölmöimpiä takaisin persuleiriin pelottelemalla tuntemattomalla uhalla ja lupailemalla että ihan pian saadaan (19)60-luku takaisin.
Parveketupakointia ei ole kielletty, joten kyllä niillä saa polttaa, vaikka tupakansavu ei kovinkaan mielestä ole kovinkaan miellyttävä. Samoin saa suihkia vaikka parfyymipulloista yltympäriinsä tai vaikka kasvattaa allergiaa aiheuttavia kasveja. Tupakanhaju on nyt ongelmana eikä savu, sillä savu hajoaa avoimessa tilassa varsin nopeasti eikä siten ehdi aiheuttaa allergiaongelmia. Hajusta moisia oireita saavat lienevät jonkintasoisia lääketieteellisiä ihmeitä.
Ja, en ole vetäissyt tupakansavua aktiivisesti keuhkoihini yli kahdeksaan vuoteen, joten tätä ei kannata lokeroida tupakkamiehen purkaukseksi.
Tupakanhaju/-savu aiheuttaa monelle astmaatikolle ja hajusteallergikolle ihan samanlaista hengenahdistusta kuin muutkin voimakkaat hajut, esim. parfyymit. Mainittakoon, että olen aikanaan jonkin verran polttanut ja nauttisin toisinaan edelleen edes tupakantuoksusta, mutta kun en voi. Ovet, ilmastointi ja liesituuletin visusti säppiin kun naapuri tupakoi, eikä toivoakaan että voisi ottaa aurinkoa parvekkeella pakenematta jatkuvasti sisälle. Toivon ymmärrystä myös tähän näkökulmaan, kiitos. Ystävällisin terveisin lääketieteellinen ihme
Allergikot ja astmaatikot ovat sen verran harvassa, ettei se ole hyvä perustelu kieltää parveketupakointia kaikkialla. Heikossa jamassa on yhteiskuntamme, jollei tällaista asiaa saada naapurien kesken sovittua ilman virkavallan apua.
No eivät todellakaan ole harvassa. Päivitä tietosi oikealle vuosituhannelle. Muuten Soinin kirjoituksesta, sehän oli vain lista persuhenkisistä asioista, joita saa lain luvalla tehdä, mutta kuten Saku osuvasti toi esiin, Soini jälleen kerran unohti mainita, että myös monia ei-persuhenkisiä asioita on lupa tehdä.
” Suuri enemmistö ei tupakoi”, joten soinilaisittain parveketupakointi pitää kieltää, koska enemmistö määrää.
”” Suuri enemmistö ei tupakoi”, joten soinilaisittain parveketupakointi pitää kieltää, koska enemmistö määrää.”
No ei, vaan siksi että se on turha, inhottava ja häiritsevä tapa.
http://yle.fi/uutiset/paine_parveketupakoinnin_kieltamiseen_kasvaa/7731058
”– Nykyinen menettely on taloyhtiöille hankala ja raskas. Suunnitelmissa on helpompi malli, jossa yhtiö voi hankkia viranomaiselta lausunnon, että tupankansavu leviää ja häiritsee, minkä perusteella parveketupakoinnin voi kieltää, selittää lakimies Laura Terho ministeriön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osastolta.”
Mitäs nyt sellaisesta naurettavasta pikku seikasta kuin yksilönvapaus, jos suurta enemmistöä inhottaa.
Vaikkakaan aiheena ei ole parveketupakointi, mut…
Asioiden kieltäminen sillä perusteella, että se on turhaa ja tyhmää on turhaa ja tyhmää.
Naapurin tupakointi on asia joka ei kuulu mulle.
Asia joka kismittää on se, että saan parilla tonnilla auton johon ei tule pakokaasut tai tupakansavut sisään.
Mutta kaikista rakennus- ja ilmanvaihtomääräyksistä huolimatta puolella miljoonalla ei saa kämppää johon naapurin äänet ja hajut eivät tunge sisään.
Mä en tosta syytä naapuria vaan paskaa rakentamista.
Soinihan ei tunnetusti keskustele vaan latelee yksinkertaisia lauseitaan.
Parveketupakointi on ollut esillä jo monet hallituskaudet. Tuskin se ratkeaa, ellei perusteta erillistä Parveketupakointivirastoa. Se sovittaisi EU’n tupakointidirektiivit Suomen lainsäädäntöön ja laatisi ohjeet parveketupakoinnista, kuten parveketyypit, lämpötilat, vallitsevat tuulet, yms jossa parveketupakointia voisi harjoittaa. Se myöntäisi myös parveketupakointitodistuksia korvausta vastaan ja valvoisi kilpailua taloyhtiöiden parveketupakoinnista.
Virasto voisi aloittaa muutaman johtajan voimin, mutta myöhemmin siihen voisi liittää perustettavat sähkötupakka- ja piipputupakkavirastot ja muuttaa nimi paremmin toimintoja vastaavaksi tupakointivirastoksi. Tuossa vaiheessa se työllistäisi jo ylijohtajan, neljä alue- (sektori) johtajaa, parikymmentä tutkijaa ja sihteeriä, tiedotusjohtajan ja pari tiedottajaa.
Tupakoinnin kustannuksia se nostaisi noin kolmanneksen, koska toiminnat rahoitettaisiin erityisellä parveketupakointiverolla ja valtion tuottovaatimus budjettiin pidettäisiin noin miljardissa eurossa. Myös johdon bonukset sitoutettaisiin parveketupakointiveroon.
Jos idea tuntuu naurettavalta, googlaa ”virasto”. Sieltä näitä löytyy.