Jalkapuu ja häpeäpaalu
Eilen kerroin työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin esittelemästä työttömien ammattitaitosuojan poistamisesta. Vilkaistaan nyt muita työttömille tulevia rangaistuksia. Rangaistuksista voidaan hyvin puhua, koska äänenpainot jo kauan ovat olleet työttömiä syyllistäviä ja eilen kansanedustaja Juho Eerola (ps) ensimmäisenä kiiruhti taas kerran nostamaan esille ne legendaariset kotisohvat, joilla työttömät syrjäytyvät.
Työttömien työnhakua ruvetaan seuraamaan netissä. Määräajoin, esimerkiksi kahden viikon välein, on jokaisen työttömän raportoitava TE-viranomaisille hakemistaan työpaikoista. Jos raportti jää puuttumaan, niin järjestelmä antaa hälytyksen. Jo tämä kertoo, että raportteja ei ole tarkoituskaan lukea. Vain raportin puuttuminen kertoo työttömän laiskottelevan sohvalla ja soittaa hälytyskelloja. En rupea arvailemaan paljonko tämän turhan järjestelmän rakentaminen tulee maksamaan, mutta se tuo mieleen entisaikojen jalkapuun tai nykyajan jalkapantarangaistuksen ja sen seurannan.
Tämä on ihan puhdasta simputusta ja lisäksi sen avulla saadaan raivattua pois tilastoista kaikki ne, joilta puuttuu tietokone ja nettiyhteys, taito käyttää niitä tai vain pankkitunnukset. Jostain syystä kuvitellaan ihan yleisesti, että kaikilla kansalaisilla on nettiyhteys ja pankkitunnukset käytössään. Ihan sama ajatusvirhe on myös liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin kaavailemissa mobiilipohjaisissa tienkäyttömaksuissa.
Raportointi edellyttää nettiyhteyden hankkimista ja koulutuksen järjestämistä aika monelle vanhemman ikäluokan työttömälle. Tai sitten heidät velvoitetaan laatimaan raportti paperille ja postittamaan se TE-toimistoon. Siellä virkailija joutuisi sen lukemaan ja siirtämään tiedot tietokantaan käsin. Tästä ylimääräisestä työstä TE-toimistoissa varmasti ilahdutaan ja reagoidaan sysäämällä raportit suoraan roskakoriin.
Raportointivelvollisuus lisää varmasti työnhakua, mutta hävittää loputkin julkisesti avoimina olevat työpaikat. Siinä käy niin, että työnantajat tulevat tukehtumaan muodon vuoksi ja pakosta tehtyihin hakemuksiin ja hakevat työntekijänsä muuta kautta. Raportointivelvollisuuden laiminlyöjät päätyvät ensimmäisinä häpeäpaaluun rinnastettavaan tilastoon, jota eilen myös esiteltiin todisteena työttömien laiskuudesta.
Kuva: Uusi Suomi
TEM pitää tällaista tilastoa, johon muutaman nimikkeen alle on listattu kelvottomien työttömien synnit. Tilasto ei ota huomioon mitään yksilöllisiä olosuhteita eikä viranomaisten mahdollista yli-innokkuutta määrätä karensseja. Kun työtön on kerran tehnyt jotain työvoimapoliittisesti moitittavaksi tulkittavaa, niin hän päätyy rumentamaan tätä tilastoa. Ja kuten sanottu, niin tähän tilastoon tulevat ensimmäisinä päätymään vailla tietokonetta, nettiyhteyttä ja pankkitunnuksia olevat.
Puuttuu vain nimien ja valokuvien julkistaminen, niin häpeäpaalurangaistus on täydellinen ja talousvaikeuksiin syylliset on nimetty veromaksajien syljettäviksi.
Kun nyt rupesin vertaamaan työttömien sanktioita vanhan ajan häpeärangaistuksiin, niin lisätään vielä selkänahka. Kieltäytymisestä annettava karenssi nousee kuukaudella eli tulee olemaan 90 päivää. Näin valtio säästää omia kustannuksiaan ja sysää työttömät toimeentulotukijonoon yhdeksi lisäkuukaudeksi. Kunnat alentavat toimeentulotukea lisärangaistuksena 20 %.
Eilisen jälkeen ei kenellekään ole epäselvää ketkä ovat syyllisiä ihan kaikkeen. Niitä työpaikkoja ei edelleenkään ole, mutta totuus häivytetään tehokkaasti nimeämällä työttömät laiskoiksi työnvieroksujiksi. Ihan samalla tavalla noidat ja muut synnintekijät olivat ennen syyllisiä kulkutauteihin ja katovuosiin.
Ryhmänjohtajista Vanhanen on valmis leikkaamaan julkisia palveluja ja sosiaaliturvaa.
Nettipankkitunnukset tai tunnistautuminen voi olla ongelma, mutta nettipääte ei. Tietokoneeton joutuu hakeutumaan kirjastoon tai TE-toimistoon, joissa on käytössä nettiyhteys.
Muita tunnistautumistapoja ovat mobiilivarmenne ja varmennekortti. Kaikki vaativat investointia tietokoneeseen, jollainen älypuhelinkin, on ja nettiyhteyteen (vähintään prepaid), jollei käytä julkista avointa wifiä. Avoimia verkkoja voi olla kauppakeskuksissa, kahviloissa, toreilla tai juna- tai bussiasemilla.
Isäni on työtön. Lähin kirjasto on 50km päässä, ei julkisia kulkuyhteyksiä, koska puhumme itäisen Suomen maaseutualueesta. Lähin TE-toimisto siirtyy kuntayhtymien seurauksena todennäköisesti 100km päähän suurelle kylälle – lähin julkinen kulkuyhteys sinne lähtee myös 50km päästä ja operoi 3 kertaa päivässä koulujen alkamis- ja päättymisaikoihin. Myös lähin kahvila/wifipääte on sielä 100km päässä. Lapin seudun välimatkoista emme puhu nyt lainkaan.
Isäni, vanha mies, ei osaa käyttää internetiä. Ei edes lähettää sähköpostia. Ei tietokoneella saati kännykällä.
Yllättävää kyllä, tällaisia henkilöitä ja asuintiloja on edelleen olemassa, paljonkin.
Hallitus vastaa:
“Jokaisen on omalla kustannuksellaan hakeuduttava kirjastoon tai TE-toimistoon tekemään työnhaustaan ilmoitus.”
Millaiseen työhön näet isäsi olevan mahdollisesti työllistymässä pitkällä aikavälillä, mikäli asuinpaikalta on oikeasti noin surkeat yhteydet mihinkään? Tai toisaalta missä työssä hän ennen työttömyyttään oli? Ihan mielenkiinnosta kysyn, kun vaikuttaa siltä ettei työttömänä ole mahdollisuutta liikkua mihinkään, mutta mitkä ne mahdollisuudet työssäkäyvänä ovat? Onko isäsi oikeasti työmarkkinoiden käytettävissä nykyisten olosuhteiden vallitessa.
Riippumatta siitä missä asut, sinulla on samat oikeudet kuin kaikilla muillakin. Johan tytär tuossa sanoi että juna kulkee kolmesti päivässä, eiköhän se työmatka hoidu. Mutta nyt on kyseessä tapaus jonka tulee käydä kaksi kertaa kuussa työkkärissä koska järjestelmä on luotu lähinnä pääkapunkilaisille. Jossain Rovaniemiellä esim tuo työmatkojen pidentyminen tarkoittaa ihan herran oikeasti mahdottomia yhtälöitä, työmatkojen kasvaessa yli sadan kilometrin päivässä. Pystyt Lahdesta käymään töissä Hesassa pikkasen helpommin kuin sama matka Lapissa tai Kainuussa…
Ihmisen oikeus asua siellä missä haluaa on suurempi kuin ne mahdolliset kulut niistä. Kuitenkin muistettava että puhutaan hyvin marginaalisesta ryhmästä, vaikka jätetään kaikki tällaiset tapukset pois, tilastot kaunistuu prosentin kymmenyksen verran, rahasta tää ei jää kiinni. Vaan lakia laadittaessa tällaiset periaatteet ovat tärkeitä sillä kyse on loppujen lopuksi asumisen ja liikkumisen vapaudesta: jos pakotetaan kaupunkiin asumaan, onko kyseessä vapauden rajoitus? Minun mielestäni kyllä.
Niin eli kolmasti päivässä kulkeva juna riittää päivittäiseen työssäkäyntiin, mutta on riittämätön kaksi kertaa kuukaudessa tapahtuvaan työkkärissä pyörähtämiseen? Mites se nyt niin?
Niin että se työ nyt on väkisin sielä missä lähin julkinen netti tai TE-tomisto? Lähempämä on mahdotonta olla työtä? Sitäpaitsi jos aikaisemmin on ollut auto, mutta autosta on joutunut luopumaan työttömänä kun ei rahat riitä sen ylläpitoon? Kauhean kapeakatseista porukkaa ja hirveä himo syyllistää ja alentaa toisia.
Tajuatko minkä hintaiseksi tuo kaksi kertaa kuussa tapahtuva turha työkkärissä pyörähtäminen tulee? Varsinkin työttömälle?
Kauppakeskus tai vaikka kirjasto lienee monella maalla asuvalla matkan päässä, joten tietokoneeton saattaa olla asuinpaikan myötä erilaisissa vaikeuksissa kuin vastaavat kaupunkilaiset.
Näinhän se on, mutta näin hallitus varmaan vastaa niille, joilla ei ole nettiä kotona.
Työnhaun ilmoittamisvelvollisuus vie sekin ajassa taaksepäin. Työtön sidotaan turpeeseen kuten ennen. Matkustaminen muuttuu jälleen likipitäen mahdottomaksi, jos hausta pitää olla muuta näyttöä kuin sähköinen ilmoitus ja oma sana.
Ilmoittautumisvelvollisuus poistui edelleen hallituksen aikana. Vuoden 2013 alusta muistaakseni. Siihen asti työttömän piti käydä TE-tmstossa 3-4 kuukauden välein.
Työtunneiksi pitäisi voida myös laskea hallintotyöhön ja asioimiseen käytetty aika. Se on kaikki pois työnhausta tai työssäkäynnistä.