Ennenaikainen ilo

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi eilen poliisin vaatimuksen MV:n sulkemisesta. Tästä MV näkyy ottavan kaiken ilon irti ja innokaimmat lukijat jo luulevat, että kaikki Ilja Janitskiniin kohdistuneet rikosepäilyt on hylätty. Jopa rikosilmoitusta perättömästä ilmiannosta on väläytetty. Siitäs saitte, suvakit!

Kaikki eivät ole ymmärtäneet, että käräjäoikeus käsitteli nyt vain vaatimusta verkkoviestin jakelun keskeyttämisestä sananvapauslain nojalla. Annetulla päätöksellä ei ole mitään vaikutusta meneillään olevaan esitutkintaan. Kirjoitin asiasta tuoreeltaan kuukausi sitten. Eilen annettu oikeuden päätös on salassa pidettävä julkisuuslainsäädännön nojalla, joten seuraava on vain juridista pohdintaa sananvapauden lainsäädännöllisestä suojasta.

Perustuslaissa turvatun sananvapauden suoja on vahva. Sananvapauslain esitöiden mukaan jakelun keskeyttämismääräys voidaan antaa vain, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Sananvapauslain 1 §:n 2 momentissa määritellyn suhteellisuusperiaatteen mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ja tämä kynnys on oikeusvaltiossa korkea.

Sananvapauden suoja korostuu erityisesti silloin, kun sananvapauden perusteella julkaistu ei vastaa yleisesti hyväksyttyä näkemystä asiassa. Juuri silloin sitä sananvapauden suojaa tarvitaankin ja siihen puuttumiseen vaaditaan enemmän kuin pelkkä rikosepäily tai vetoaminen rikosilmoituksessa esitettyyn. Pitää olla tutkittua näyttöä ja siinä vaiheessa ei enää ole kyse turvaamistoimesta, vaan rikossyytteen käsittelystä. Sen seurauksena oikeus sitten voi määrätä viestit poistettaviksi.

Lisäksi pitää ottaa huomioon pari muutakin asiaa. Sananvapauslain 18 §:n mukaan oikeus voi määrätä keskeyttämään verkkoviestin jakelun. Tämä tarkoittaa tiukasti tulkiten yksittäisiä verkkoviestejä, joten kokonaisen sivuston sulkeminen laajentaisi tulkintaa huomattavasti. Hakemuksessa vaadittiin jakelun keskeyttämistä vain yhdestä IP-osoitteesta, mutta kuten tiedämme, niin MV vaihtoi osoitetta heti, kun hakemus jätetiin oikeudelle.

Käräjäoikeus näyttäisi päätöksellään vahvistaneen sen, mitä sananvapaus Suomessa yleisen tulkinnan mukaan tarkoittaa. Mitä tahansa saa sanoa kenenkään ennalta estämättä, mutta seuraukset voivat tulla sitten jälkikäteen. Joku voi halutessaan nähdä oikeuden päätöksessä myös näpäytyksen poliisille, mutta minä en sellaista näe. Poliisi yritti turvaamistoimena estää todennäköisen rikollisen toiminnan jatkamisen, mutta sananvapauden suoja on vahvempi. Esitutkintaan päätöksellä ei ole mitään vaikutusta paitsi ehkä siinä mielessä, että tutkittavaa näyttäisi tulevan koko ajan lisää.

MV:n ja sen lukijoiden ilo on ennenaikaista. Itse rikosprosessin kannalta käräjäoikeuden päätöksellä ei ole mitään merkitystä, sillä jo tutkittavana olevat rikosepäilyt tutkitaan joka tapauksessa ja uusia taitaa tulla koko ajan lisää. Ne varsinaiset seuraamukset ovat vasta tulossa.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunmiellä, jos kannsani ei ole muuta sovittu. MV:n fanittajien ei kannata vaivautua ollenkaan.

 

 

Kommentit (48)
  1. Jyrki Tuomenoja
    20.8.2016, 10:18

    Oot kirjoottanu hyviä tekstejä laidasta laitaan.Aika aikaa kutakin,jepjep.Semmoonen juttu,pitkältä aikaa kaikki mitä ite oon silmiini saanu,oot ollu kovasti pahoillas siitä,et joku on ottanu tiukasti kantaa (negatiivisesti) partalapsosiin.MV-Lehden ”jahti”….Tyhmä kysymys,minkäs vuoksi ei valtamedia tuo julki näitä uutisia,mitä Ilja &esm.Paavo Tajukangas välittää? Kuiteskin semmoonen ihminen joka tietoa kaipaa ja janoaa se myös sit etsii…Saan esm.ite Göteborgista Kiirunaan yhteyksien salliessa vaikka reaalikuvaa………..http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/art2294615 Ja että oikeen jalkapanta =) hah…..

    1. Saku Timonen
      20.8.2016, 10:35

      Fiktiivinen Tajukangas ja useista rikoksista epäilty Janitskin kirjoittavat mistä haluavat. Niin teen minäkin. Kuorossa ulvojia ja kansankiihottajia riittää, mutta minä pysyn omalla linjallani.

      1. Tänään Lahden torilla ihmeteltiin (ns aikaansa seuraava toriparlamentti), kuinka jaksat.
        Minäkin joskus ihmettelen. On tietysti hyvä, että vähempilahjaisille rautalangasta väännät… Menneekö sittenkään perille.
        Kiitos kuitenkin.

  2. Ehkapa moniaanisyys ja jopa sora-aanisyys on loppujen lopuksi vain hyva asia avoimessa yhteiskunnassa, koska sananvapaus on demokratian kulmakivi. Vapaudella on hintansa ja osana sita on itselle vastenmielisten asioiden sietaminen ja jopa mielensa pahoittaminen.

    1. Pekka Rantamäki
      20.8.2016, 12:09

      Vapauden hinta on nimenomaan se yhteisten lakien noudattaminen.

    2. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan ei ole mitään yhteiskunnan moniäänisyyttä, vaan selkeästi kriminalisoitu asia. En myöskään vähättele törkeää kunnianloukkausta, jota myös tässä kyseisessä esitutkinnassa epäillään. Oikeusvaltiossa poliisin kuuluu tutkia rikokset ja saattaa oikeuslaitoksen päätettäviksi.

Kommentointi suljettu.