Päiväläiset ja huutolaiset

Suomessa työvoimatoimistojen yli kolme kuukautta auki olleista paikoista puolessa palkka muodostuu provisio- tai yrittäjäpohjalta. Työtä riittäisi myyntiedustajille, francising-yrittäjille, taksinkuljettajille, puhelinmyyjille. Keikkasiivoojaksi pääsisi heti kymmenen euron tuntipalkalla. Suomalaiset eivät karttele näitä töitä nirsoutensa tai kokopäivätyön kulttuurin takia vaan siksi, ettei niillä tule toimeen.

Näin kirjoittaa Juha Siltala keikka- ja silpputyöstä paluuna entiseen Kalevi Sorsan säätiön julkaisemassa tutkimuksessaan. Muun muassa Pentti Haanpään kirjallisuussitaateilla elävöitetty tutkimus kannattaa lukea ja se löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Vuosikausia työelämän ja sosiaaliturvan muutoksia seuranneena olen tullut siihen tulokseen, että päättäjämme ovat kääntämässä ajan ratasta ainakin sata vuotta taaksepäin. Olemme palaamassa luokka- tai peräti sääty-yhteiskuntaan, jossa työläiset tekevät työtä palkalla, jolla ei elä eikä kuulemma tarvitsekaan elää.  Ay-liikkeen heikentäminen ja työehtojen täysin vapaan sopimusoikeuden ihannoiminen ovat ajamassa työntekijät sellaiseen asemaan, että he alkavat suorastaan kilpailla siitä, kuka tekee työtä halvimmalla. Näin käy, kun työttömiä on oven takana jonossa eikä minkäänlaista minimipalkkaa tunneta. Halvimman tarjouksen tehnyt voittaa. Tämä koskee tietenkin vain jo valmiiksi huonosti palkattuja töitä, johtoporras pystyy kyllä neuvottelemaan itselleen kelvollisen sopimuksen.

Kun palkka ei riitä edes välttämättömään, niin tietenkin rahaa on saatava jostain lisää. Avuksi tarjotaan ns. Saksan mallia, jossa osa palkasta tulee sosiaalitukena yhteiskunnalta. Tässä uudenlaisessa sosialismissa yhteiskunta maksaa verovaroista palkkaa työntekijälle, joka työskentelee tuottamassa voittoa yksityiselle yritykselle. Palkanmaksu on sosialisoitu, mutta työn tuloksesta saatava voitto kuuluu yritykselle.

Mistä sitä palkkana maksettavaa sosiaalitukea sitten saadaan? Tietenkin verovaroista, joiden kertymä tällä menolla alenee. Pienestä palkasta maksetaan pienet verot ja yhteiskunnan resurssit hupenevat. Siispä pitää ruveta säästämään muista sosiaalimenoista, koska työnantajat tarvitsevat yhteiskunnan ylläpitämän työvoiman.

Tämä säästäminen on ollut menossa jo kauan ja tällä hallituskaudella se kiihtyy. Valtio aikoo säästää vanhuspalveluista ensi vuosikymmenellä joka vuosi lähes miljardi euroa. Kymmenessä vuodessa vanhusten palveluista aiotaan mahdollisesti säästää siis lähes 10 miljardia euroa, kertoo Aamulehti. Vanhuspalveluihin luetaan kuuluviksi vanhusten omaishoidon tuki, kotihoito, tavallinen ja tehostettu palveluasuminen, vanhainkodit sekä pitkäaikaishoito terveyskeskusten vuodeosastolla.

Jätetäänkö vanhukset hoitamatta, jotta yrityksille voidaan jakaa tukea verovaroista työntekijöiden palkanjatkeeksi? Ei nyt sentään, mutta entiseen voidaan tässäkin asiassa palata. Sata vuotta sitten köyhät vanhukset myytiin huutolaisiksi. Samoin tehtiin kaikille niille, jotka nykyisin ovat sosiaalihuolloin asiakkaina. Vuosittain pidettävässä huutolaisauksuunissa vaivainen myytiin sille, joka lupasi laskuttaa hänen elättämisestään yhteiskuntaa vähiten. Huutolaisuuteen sisältyi velvoite tehdä ostajalle työtä kykyjen mukaan ja epäilemättä joskus ylikin.

Nykyisinkin huutolaiskauppaa on tehty yhä enemmän sitä mukaa, kun hoiva-alan yritykset ovat tulleet markkinoille. Kunnat kilpailuttavat vanhustenhoidon ja yleensä halvin tarjous voittaa. Koska yrityksen on joka tapauksessa tuotettava voittoa omistajilleen, niin liian halvan tarjouksen tehnyt kilpailutuksen voittaja tinkii tietenkin hoidon laadusta ja henkilöstömitoituksesta.

Tämä nykyajan huutolaisuus tulee lisääntymään, koska sote-uudistuksen johtavaksi periaatteeksi otettiin yllättäen yhtiöittäminen. Julkisen sektorin on yhtiöitettävä hoito- ja hoivapalvelunsa, joita se nyt tuottaa ilman voittoa verovaroin. Sitten nänä uudet yhtiöt kilpailevat samoilla markkinoilla kansainvälisten suuryritysten kanssa. Kaiken yritysten voittoa myöten kustantaa veronmaksaja.

Muutaman vuoden sisällä tulemme palaamaan sadan vuoden takaiseen aikaan, jossa työtä tehtiin nälkäpalkalla ja vaivaiset myytiin vähiten pyytävälle. Tätäkö kansa ihan oikeasti haluaa?