Ymmärryksen puute ja näkökulmien ero

Työttömyys on aihe, josta kaikkein inokkaimmin puhuvat ne, jotka tietävät siitä kaikkien vähiten. Tästä saatiin eilen illalla paras mahdollinen esimerkki, kun kansanedustaja Susanna Koski neuvoi työttömiä menemään metsänparannustöihin jokamiehenoikeuksien nojalla.

Tämä on jo niin typerää, että sanat eivät riitä sitä kuvaamaan. Siksi laitan kaksi kuvaa.

Kuva: Puuliitto

Kuva: Facebook/Samuli Suonpää

Niinpä niin. Pitää olla ammattitaito, varusteet, Y-tunnus ja vakuutukset omasta takaa. Muuten ei vakuutus korvaa eikä verottaja hyväksy kotitalousvähennystä.

Kun tiedot työttömyydestä ja koko työelämästä ovat Kosken tasoa, niin hirvittää ajatella, että hän on oikeasti eduskunnassa päättämässä näistä asioista. Hän päättää takuulla juuri siten, kuin vaikkapa hallituksen asettama työllisyystyöryhmä esittää.

Kaikesta päätelleen työryhmässä on ihan samanlaisia tomppeleita kuin Koskikin. Muuten ei voi selittää sitä logiikkaa, jolla yhden päivän kuukausittainen ansiosidonnaisen päivärahan leikkaaminen muuttuu palkkatyöksi. Kuvitteleeko työryhmä ihan oikeasti, että työtön menee tuosta vain töihin yhdeksi päiväksi kuukaudessa? Meneekö hän sinne metsään?

Tällaiset päättäjät ja virkamiehet pitäisi ihan kirjaimellisesti lähettää sinne metsään palkattomaan työkokeiluun ja mielellään vielä räntäsateisena syyspäivänä.

Ei työttömyyttä ratkaista typeryydellä ja tietämättömyydellä. Minä en tiedä miten se ratkaistaan, mutta minun järkeni mukaan kaikkien pitäisi ensin puhua samasta asiasta.

Olen koko valtuustokauden väitellyt kuntouttavasta työtoiminnasta kahden muun valtuutetun kanssa. Toinen heistä on pitkän linjan yrittäjä ja toinen puhuu urheiluseuran puheenjohtajana.

Ongelmamme on, että keskitymme liikaa puhumaan näkökulmista. Minä yritän katsoa asiaa terveen ja työkykyisen, kuntouttavaan työtoimintaan passitetun pitkäaikaistyöttömän kannalta.

Yrittäjä puhuu yrittäjänä, joka ei voi ja jonka ei tarvitsekaan tietää sitä, kuka työtön on sopiva palkattavaksi. Hänen on vaikea ymmärtää, että kuntouttava työtoiminta on sosiaalityötä, jonka tarkoitus on johtaa palkkatyöhön. Ei hän voi ottaa sitä riskiä, että töihin tulisi palkattakaan joku sellainen, jonka oikea paikka on sosiaalitoimen asiakkaana.

Urheiluseuran puheenjohtaja puhuu kuntouttavan työtoiminnan tarjoajana. Hän itse on vuosia tehnyt vapaaehtoistyötä urheilupaikkojan ylläpitäjänä ja muutamat vakiokuntoutettavat pyytävät päästä tekemään tätä työtä sesonkiluontoisesti ihan vain ajankulukseen. Tietenkin he ottaisivat työstään mieluummin palkkaa, mutta ei pienellä urheiluseuralla ole siihen varaa.

Tässä tulee aina se näkökulmien ero. Kaikki olemme sitä mieltä, että ongelman nimi on työttömyys. Kaikki olemme sitä mieltä, että työstä pitäisi saada palkkaa. Yrityksellä on varaa maksaa palkkaa ja niin se tekeekin, mutta se palkkaa vain varmasti työkykyisiä. Urheiluseuralla ei ole varaa maksaa palkkaa, mutta se haluaa tarjota tekemistä sitä vapaaehtoisesti haluaville.

Tästä näkökulmien erosta johtuu, että keskustelu muuttuu aina kinasteluksi. Minä olen sitä mieltä, että työstä pitää maksaa palkkaa. Yrittäjä on sitä mieltä, että pitkäaikaistyöttömien joukossa on käytännössä työkyvyttömiä. Urheiluseuran puheenjohtaja haluaa tarjota tekemistä, joka hyödyttää liikuntapaikkojen käyttäjiä ja kunnan taloutta.

Me kaikki olemme oikeassa, mutta yhteisen ratkaisun etsimisen sijaan juutumme kinastelemaan näkökulmista. Kun näin käy pienessä kunnassa, niin eipä ihme, että koko maan ongelmista puhuminen on vaikeaa. Mahdotonta se on silloin, kun asioista oikeasti päättävien joukossa on Kosken kaltaisia työelämästä täysin vieraantuneita.

Paikallistasolla tuttujen kesken me sentään voimme ainakin yrittää ymmärtää toistemme näkökulmia ja hyväksyä sen, että lähestymme ongelmaa nimeltä työttömyys eri suunnista.

Kosken kaltaiset näkevät ongelmaksi työttömät ihmiset, eivät työttömyyttä. Siinä mielessä me kolme Juuan kunnanvaltuutettua olemme paljon viisaampia, vaikka itse sanonkin.